Epperin ja Jussin hevosenleikkiä.
Tunnin alussa toivoin Epperiltä yhtä energistä menoa kuin tarhassa, mutta pukit se voisi jättää suosiolla pois. Tunnin aiheina olivat viisikaarisella kiemurauralla asettaminen ja taivuttaminen sekä vastalaukka kolmikaarisen kiemurauran avulla. Viisikaarista kiemurauraa tahkottiin hyvä tovi käynnissä ja ravissa. Melkoisen mutkikasta oli. Käynnissä Epper pyöristyi ja asettui ihan kohtalaisesti, mutta energisyys oli jäänyt sinne tarhaan. Vasemmalle asettaminen oli tihkaampaa, ja opettaja neuvoikin huolehtimaan silloin Epperin oikeasta lavasta, jotta sekin kääntyisi. Ravissa meno paheni, sillä ravi oli tihkasta ja asetukset vielä tahmeampia. Turhauduin jotenkin normaalia pahemmin enkä jaksanut kunnolla enää keskittyä ainakaan parantamaan suoristusta. Lähinnä taisin vain toivoa mielessäni, että tehtävä loppuisi pian. Ravissa emme tosiaan saaneet oikeastaan yhtään hyvää pätkää syystä, joka ei varsinaisesti minulle selvinnyt. Kenties jäin ähertämään ja pusertamaan liikaa, kenties en ollut tarpeeksi vaativa.
Laukassa saimme ensin mennä uraa myöten viritelläksemme hevoset tulevaan tehtävään. Laukka ei meinannut Epperillä nousta alussa lainkaan, ja opettajakin joutui huomauttamaan minua ottamaan selvemmät pidätteet ennen laukan nostoyritystä. Kadonneen keskittymiskykyni takia yritin nolosti vain tuupata Epperin laukkaan. Laukatessa koetin hyödyntää sitten kevyttä istuntaa, jotta Epper muistaisi tarhaleikeistään sen, että osaa laukata myös sujuvan reippaasti. Ilmeisesti se oli jo autuaasti unohtanut kykynsä tai sitten käyttänyt kaiken energiansa leikeissään, sillä kovin kummoista laukkaa en siitä saanut irti. Varsinaisena tehtävänä oli tulla kolmikaarista kiemurauraa koko ajan laukaten. Eli keskikaarteeseen muodostui näin hetkellisesti vastalaukkaosuus. Suoristuskohtia ei tosin tarvinnut mennä niin suoraan eikä kaarien tarvinnut olla kauniin pyöreitä, vaan kuviota sai jalostaa sen mukaan, miten homma toimi.
Molemmissa laukoissa Epperiä sai koko ajan nohittaa liikkumaan. Muutamia kertoja se pääsikin tipauttamaan raville, kun en ollut itse hereillä. Vastalaukkahetket menivät pääsääntöisesti ihan ok, kun muistin pitää ratsun liikkeellä ja toivotun laukan avut paikoillaan. Otin kaaret aina loivina samoin kuin suoristuskohdat vähän vinommin, sillä yksi yritelmäni mennä täsmällisempää kuviota meni ihan metsään Epperin pudottaessa välittömästi laukan raviin. Hieman helpommalta suunnalta tuntui vasen laukka, vaikka siinä ei ollut suurta eroa oikeaan. Siinä pieni vastalaukkaosuus tuntui hieman sujuvammalta, kunhan Epper vain viitsi laukata. Tehtävä olisi ollut paljon kivempi, jos olisin saanut Epperin kunnolla liikkeelle, jolloin olisin voinut keskittyä paremmin teihin ja laukan tasaisuuteen. Nyt jouduin tuhlaamaan paljon aikaa pelkkään nohittamiseen, jolloin jotkin kohdat tehtävästä menivät vain parasta toivoen, ei parasta yrittäen.
Loppuravit pyöräytettiin aika nopeaa alta pois eikä niissä tullut enää mitään ihmeellistä. Loppukäynnit käytiin puolestaan maastossa, josta Epper ei jaksanut innostua myöskään. Hitaasti, mutta varmasti se käppäili menemään eikä harmistunut, vaikka edellä mennyt kaveri sai usean metrin etumatkan. Tunnista jäi vähän paha maku suuhun, kun annoin itseni turhautua niin perusteellisesti. Olisi pitänyt kanavoida turhautuminen sopivaksi kiukustumiseksi, jolloin olisin piiskannut itseni tekemään asiat paremmin. Nyt lähinnä tuli sellainen olo, että olisin halunnut hypätä satulasta alas ja heittäytyä maneesin hiekkaan itkupotkuraivarin pariin. Onneksi en sentään sitä tehnyt. Olen vain niin pahasti hukassa hevosten kanssa, joihin en saa liikettä. Pusertaminen ja ähertäminen käyvät voimille, jolloin turhaudun ja taas mennään ojasta allikkoon. Ensi kerraksi sopiva zen-henki päälle, niin jospa siitä sitten tulisi jotain.
