Osa keskiviikon tuntilaisista innostui houkuttelemaan muita, että mentäisiin ilman satuloita ja kouluväännön sijaan hurvittelisimme leikkien parissa. Mielessäni nynnyilin, mutta innostuin kuitenkin mukaan ja kipusin Jussin kyytiin ilman satulaa. Onneksi sillä on kohtuullisen miellyttävä selkä istua, joten ei tullut tuskallista tuntia. Leikkitunti kuitenkin muuttui noin kolmen vartin kouluväännöksi, ja vasta viimeinen vartti meni leikkiessä. Tunnilla tuli taas huomattua, kuinka kannattaisi mennä ilman satulaa useamminkin.
Tunnin tehtävänä oli aika pitkälti sama kuin edellispäivän tunnilla eli hevosen askeleeseen ja muotoon vaikuttamista etenkin ympyröiden avulla. Käynnissä sain taas patistella Jussia liikkumaan, sillä se yritti edelleen tarjota kauniisti pyöristynyttä kaulaa aktiivisuuden sijaan. Myönnän, että monet kerrat olen jäänyt ihastelemaan moista, mutta sentään hiljalleen alan huomata, kun hevonen puijaa minua sen avulla. Takapään aktivoimiseen auttoi se, kun pyysin etupäätä vähän lyhyempään askeleeseen, jotta takapääkin ehti mukaan. Asetukset oikealle olivat edelleen aika takkuisia, vaikka koetinkin vaikka millaisilla sisäpohkeen liikkeillä ja sisäohjan otteilla saada Jussia kantamaan itsensä siltäkin puolen. Hetkittäin kuitenkin Jussi löysi takapäänsä ja pyöristyi ilman, että jäi etupainoiseksi. Niinä hetkinä koetin olla nyhräämättä mitään ylimääräistä ja kiittää hevosta oikeasta teosta siten.
Ravissa keskityin ensin kikattelemaan kuin mikäkin, kun meno tuntui aluksi niin hassun ilmavalta. Jussi-reppana yritti ravata ja hämmästeli kuskiaan, joka ei yhtään ollut mukana, vaan keskittyi hihittämään. Näemmä ilman satulaa ratsastaminen toimii minulla myös nauruterapiana. Lopulta maltoin taas yrittää pysyä kyydissä hytkymisen sijaan, vaikka melkoisen hankalaahan se oli. Jussin ravi ei edes ollut pahimmasta päästä, mutta pohkeeni eivät millään saaneet tuntumaa hevosesta ilman, että muu istunta jännittyi, ja päädyin pomppimaan. Pohkeilla vaikuttaminen jäi siis aika olemattomaksi, mutta Jussi tuntui reagoivan sentään siihen, kun sain istuntaani vähän korjattua. Silloin se malttoi ravata rennommin ja pyöristyä, jolloin saatoin istua ravissa paremmin. Ravissa ehdin harmitella sitä, etten ollut älynnyt yhtään venytellä jalkojani vetreämmäksi, sillä ilman satulan tukea ja sen osittaista apua muun muassa jalkojen sijottelussa en jäykistelyiltäni päässyt itse oikeinpäin kyydissä. Pysyinkin Jussin kanssa melkoisen rauhallisessa ravissa, sillä reippaamassa ravissa Jussi alkoi leikkiä hirveä ja minä mukana hytkyvää perunasäkkiä. Tulipahan taas hyvin huomattua, kuinka meno ilman pohkeita on melkoisen onnetonta.
Ensimmäistä laukkaa jännitin jonkin verran, kun pelkäsin jääväni kyydistä. Jussi onneksi nosti laukan helposti ja siinä olikin varsin mukava istua. Pohkeenikin jopa pääsivät omille paikoilleen paljon ravia paremmin. Oikeassa kierroksessa pyöräytetyillä ympyröillä sain Jussin etu- ja takaosan toistensa kohdille, jolloin asettaminen sujui paremmin, ja Jussi tarjosi mukavan rentoa ja pyöreää laukkaa. Pohkeilla sai edelleen ratsastaa aika paljon, joten onneksi sain ne toimimaan. Oli mukava nähdä, kuinka Jussi teki parhaansa ja tuntea omalla istunnalla, kun se alkoi laukata paremmin takaa käyttäen itseään oikein. Vasen kierros olikin sitten työläämpi. Opettaja hoksautti Jussin valuvan oikealla lavalla ulos, jolloin sain ajatella huolellisesti hevosen pitämistä suorana. Asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja laukka tuntui sammuvan useammin. Muutamia kertoja sain itseni kasaan ja siinä samalla hevosen, jolloin Jussi esitti vähän parempaa laukkaa tähänkin suuntaan. Kovasti se tuntui yrittävän, mutta en saanut autettua sitä ihan toivottuun suoritukseen asti muutamia pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Oli kuitenkin mukava muistaa taas, että kyllä siellä laukassakin pysyy kyydissä, vaikka ei olekaan sitä satulaa.
Tunnin lopuksi ehdimme vielä leikkiäkin. Jaoimme leikkiin osallistuneet kahdeksan ratsukkoa kahteen joukkueeseen vähän teemalla ponit ja hevoset. Meidän joukkueessamme oli tietysti Jussi sekä lisäksi Hessu, Atte ja Kaisan ratsastama Pera. Toisessa joukkueessa puolestaan Elmo, Eetu, Dille ja Rappen, joka sai leikkiä ponia. Leikkinä oli viesti, jossa täytyi ensin pujotella kolme tötteröä ja osua niiden jälkeen kahden kavalettipalan välistä. Sen jälkeen sai kääntyä takaisin maalia kohti. Askellaji oli alusta alkaen vapaa. Tulimme ensin kertaalleen kierroksen ja sitten kaksi kierrosta putkeen. Aloitin Jussin kanssa suoraan laukalla. Jussi ei ihan ollut länkkätyylisessä laukannostossani mukana ja tulkitsi "jiihaa, pohkeet kylkiin" -usutukseni vain raviksi, mutta nosti vikkelään laukan. Pääsimme tötteröt hyvin, mutta enpä sitten enää raville siirtymisen jälkeen osunut kavalettipalojen välistä. Ei muuta kuin uusi yritys käynnissä, jolloin pääsimme niistäkin. Sitten vain laukassa takaisin. Ensimmäisen kierroksen voitto meni omasta viivyttelystäni huolimatta meille eli hevosjoukkueelle. Toisella kerralla Jussi oli paremmin menossa, ja pääsimme kerralla tötteröiden välistäkin, ja uskalsin usuttaa sitä laukkaamaan. Viimeisellä kierroksella pääsin peräti laukassa palojenkin välistä, ja Jussikin innostui. Ilmeisesti se nosti takajalkojaan noin pari senttiä maasta ennen kuin ampaisi takaisin maaliin. Hurjaa vauhtia emme menneet, mutta ilman satulaa sekin tuntui vauhdikkaalta. Hävisimme kuitenkin toisen erän, joten joulun henkeen sopivasti saimme tasapelin ponijoukkueen kanssa.
Tunti oli hurjan kiva! Oli ihanaa mennä rennommalla asenteella ja tohtia olla ilman satulaa. Etenkin loppupuolen leikki oli kiva, vaikka ilmeisesti porukan hevosista kovin moni ei ole tuttu näky leikkitunnilla. Tuntuivatpa ne silti puuhasta innostuvan, kun pääsivät vähän juonesta kiinni. Olipahan mukavaa vaihtelua kerrankin. Ilman satulaa meneminen piti myös mukavasti lämpimänä, vaikka maneesissa olikin vain -10 ulkona ollessa -18. Pitää kyllä toistekin uskaltaa jättää satula matkasta, niin saapahan treenata tasapainoa oikein kunnolla.
