Kerran maanantaina pääsin jo ratsastuksen makuun, en voinut tiistaina olla kyselemättä tuntia omalta tallilta. Alun perin mahduin mukaan C-B-tunnille, mutta ryhmäkokojen tasaamiseksi vietin tallilla yhden ylimääräisen tunnin ja ratsastin B-tunnin seitsemäntenä ratsastajana. Olin arvellut ratsuni oikein, sillä Elmohan sieltä tuli. Olin aika iloinen, sillä kuten varmasti on tullut selväksi, pidän tästä ponista. Se ei tosin ollut mennyt yhtään tuntia alle, joten arvelin sillä pahimmassa tapauksessa olevan sen ja edellispäivän loman takia ylimääräistä virtaa. Karsinassa Elmo oli edelleen ihanan helppo laittaa kuntoon, mitä se nyt hieman lähti satulaa karkuun. Toivottavasti poni ei opikaan hapannaamaksi, vaan pysyy lupsakkana.
Tällä kertaa sain maneesissa säädettyä jalustimet ja kiristettyä satulavyön maasta siten, että Elmo pysyi kiltisti paikallaan. Sen sijaan selkäännousujakkaran luo Elmo ei suostunut pysähtymään ennen kuin toisen ihmisen avustuksella. Sen jälkeen se puolestaan taas malttoi kivasti seistä tehdessäni säätöjä. Opettaja kertoi tunnin aiheeksi sulkutaivutukset ja mietin, että olen pulassa. En enää muistanut, minkä verran sulkuja Elmolla on ennen tehty, mutta toisaalta ne ovat itsellenikin vielä haastavia etenkin ravissa tehtynä. Onneksi sulkutaivutuksia tehtiin pitkille sivuille ensin hyvä tovi käynnissä ja välillä aina suoristaen. Elmo oli tunnin alussa taas vähän malttamaton ja tarjosi ravia. Yritin pitää itseni rauhallisena, jotten lähtisi mukaan toisen intoiluihin. Elmo tasoittuikin hieman, muttei rentoutunut kovin hyvin.
Sulkutaivutukset aloitettiin oikeassa kierroksessa. Suurimpana ongelmana oli saada Elmon takaosa sisemmäs ilman, että etuosa pullahti matkassa. Asetuksen saaminen oli myös vaikeaa, sillä Elmo tuntui haluavan mieluusti asettua vastakkaiseen suuntaan. Opettaja neuvoi lyhentämään käyntiä, mikä auttoi antamalla lisäaikaa saada avut kohdilleen. Aloin tajuta pitää sisäpohkeen hieman edempänä estämässä hevosen etuosan pullahtamista ja tehdä pidätteitä ulko-ohjasta, jolloin ulkopohkeella pyytämällä sain hetkittäin Elmon takaosan sisemmäs. Muutamia kertoja Elmo jopa pyöristyi sulkutaivutuksen kaltaisen liikkeen aikana eli sekin löysi palikkansa kohdilleen. Monena muuna hetkenä se tosin kulki jännittyneenä, kun säädin apujen kanssa turhan paljon enkä ollut riittävän herkkänä myötäämään. Teimme sulkutaivutusta oikeaan kierrokseen myös ravissa. Oma pakkani levisi aina niin pahasti, etten saanut Elmoakaan vaaditusti. Parhaimpana tuloksena sain Elmon kulkemaan kolmella uralla, mutta oikeasta asetuksesta tai aktiivisesta ravista saattoi vain haaveilla. Elmosta silti huomasi, että se yritti ymmärtää epämääräisiä apujani, mutta ei kyennyt ajatustenlukuun. Elmosta pidänkin juuri sen takia, että se yrittää parhaansa.
Vasemmassa kierroksessa tehdyt sulkutaivutukset olivat jo käynnissä hankalia. Vasemmalle valuva istuntani sai aikaan sen, että Elmo yritti oikeaakin kierrosta ahkerammin valua kokonaan vasemmalle sen sijaan, että olisi pitänyt etuosansa uralla ja takaosan sisempänä. Opettaja huomauttikin Elmon olevan selvästi jäykempi tähän suuntaan, jolloin omat istuntavirheeni tekivät entisestään hallaa. Kun en saanut omia palikoitani paikoilleen, oli varsin vaikea saada Elmoakaan toivotunlaisesti. Aika monena kertana sain komentaa itseni rauhoittumaan ja ottamaan homman alusta, sillä häseltämisellä en päässyt minnekään. Puolipidätteiden ja rauhallisten pohjepyyntöjen avulla sain Elmoa hetkittäin tähänkin suuntaan menemään jotain sulkutaivutuksen kaltaista liikettä, mutta selvästi epätasaisemmin kuin oikeaan kierrokseen.
Tulimme tehtävää myös vasemmassa kierroksessa siten, että sulkutaivutuksen sai tehdä käynnissä tai ravissa. Kun sulkutaivutus onnistui, sai nostaa vasemman laukan ja laukata pääty-ympyrän tai pari. Valitsin suosiolla käynnin ja jatkoin sulkujen työstöä. Välillä Elmo ymmärsi, mitä hain takaa ja teki parhaansa, välillä taas väänsin hevosen monelle mutkalle. Eniten harmaita hiuksia aiheuttivat kuitenkin laukan epäonniset nostoyritykset. Elmo tulkitsi lukemattomia kertoja minun haluavan laukan sijasta ravia, jolloin sain palauttaa sen käyntiin ja yrittää uudelleen. Opettaja neuvoi pitämään hyvän tuen edestä, sillä annoin sen monilla yrittämillä venähtää olemattomiin. Kun sain etuosan pidettyä hallinnassa, nosti Elmo muutaman kerran varsin näppärästi vasemman laukan. Siitä se tosin ehti innostua ja keskittymiseni retkahtaessa kehtasi ottaa tilaisuudesta vaarin ja laukkasi hirveällä kylkimyyryllä ympyrältä ulos omille teilleen. Näemmä Elmo alkaa kotiutua jo sen verran, että kehtaa alkaa esittää aiemmilta kerroilta tuttuja testailujaan. Kun sain Elmon taas uskomaan, että ympyrällä laukataan ihan siinä kuviolla pysyen, se malttoi taas vähän keskittyä. Laukka myös tuntui pyörivän paljon paremmin kuin viimeksi. Ihan niin sujuvinta se ei kuitenkaan ollut, mutta eiköhän se ala rullata taas hyvin.
Otimme myös oikean laukan nostoja samalla kuviolla eli sulkutaivutuksen avulla. Oikea laukka on Elmolle epämieluisampi, joten sen nostamisessa sai olla moninverroin tarkempi. Tarkkuudessani ei tosin ollut kehumista, sillä esitin hävettävän monta ampaisua raviin laukkaan siirtymisen sijaan. Tulipahan harjoiteltua siirtymisiä ravista käyntiin, kun palautin Elmon aina lähtöpisteeseen. Lopulta huomasin, että oikea laukka tai ylipäänsä laukka nousee parhaiten, kun olen selvästi kääntymässä. Niinpä en jäänyt nihkeilemään suoralle uralle, vaan odotin vastaantullutta kaarretta, jonka aikana yritin nostoa. Jos en silloin onnistunut, jatkoin tyynesti pääty-ympyrälle ja kokeilin uudelleen. Lopulta saimme muutamat järkevät oikean laukan nostot käynnistä, jolloin pääsin taas kehumaan Elmoa. Välillä kyllä meinasi oma pinna loppua pahasti kesken, kun muka luulin tehneeni kaiken oikein, mutta Elmo silti tarjosi ravia. Opettaja tuumasikin Elmon tarvitsevan tarkat avut, mikä tietysti oli omalta osaltaan hyvä juttu. Jouduinpahan kerrankin keskittymään, kun hevonen ei puoliautomaattisesti tehnyt niin kuin kaverit tai hyväntahtoisesti tulkinnut sinnepäin sattuvaa apuani vahingossa oikein.
Elmo tuntui tämän kerran aikana aika jännityneeltä eikä kulkenut niin helposti oikeinpäin kuin yleensä. Opettaja hoksauttikin tunnin aikana usein huolehtimaan Elmon vasemman puolen hallinnasta, jotta se työskentelisi myös siltä puolen. Tämän vinkin toteuttaminen auttoi aina hetkittäin, jolloin Elmo kantoi itseään taas paremmin. Loppuraveissa Elmoa sai myös houkutella normaalia enemmän ennen kuin se alkoi venyttämään eteen ja alas. Opettaja muistutti hakemaan niinä hetkinä Elmolle vähän isompaa ravia, jotta se ei pääsisi hiippailemaan suosimassaan miniravissa. Muutamina kertoina sain Elmoon liikettä, jolloin opettaja kehui sen ravaavan varsin rennosti ja arveli sen perusteella siitä löytyvän mainiota liikettä, kunhan se vain jaksaa sitä esittää. Näytin ilmeisesti maani myyneeltä, kun opettaja lohdutti sanomalla, että tunnin aikana oli hyviäkin hetkiä. Tuumasin siihen, että toisaalta Elmolla on ihana mennä, kun sen kanssa joutuu keskittymään tarkkoihin apuihin. Toisaalta taas oma pinnani on joskus niin armottoman lyhyt, etten malta keskittyä riittävästi, vaan alan säheltää. Sen tuloksena on omia kuviotaan esittävä ratsu ja ratsastaja, joka miettii, että nyt jokin ei mene ihan putkeen. Onneksi pienetkin onnistumiset ilahduttavan sen verran, että haluan mieluummin yrittää uudelleen kuin luovuttaa kesken.
