Ilmoittauduin vielä tallin tapaninpäivän maastoon, kun olihan se kolmen päivän tallivapaa jo ihan riittävä. Tällä kertaa en toivonut ratsua, vaan päätin katsoa, mitä arpajaiset tuovat tullessaan. Ratsukseni sain Loren, joka lohikäärmeili karsinassa rutkasti normaalia vähemmän. Liekö kolmen päivän loma auttanut vai kiinnisitominen, mutta olipahan kerrankin kivempi laittaa ratsu kuntoon, kun ei tarvinnut väistellä sen hampaita.
Yhdeksän ratsukon letkassa sijoituimme kolmanneksi viimeiseksi Hessun taakse ja Jussin eteen. Raviosuuksissa Lorella ei meinannut askel liitää niin, että olisi pysynyt Hessun perässä, joten välillä Lore laukkasi välin kiinni. Laukkapätkissäkin Lore sai pistää kaviota toisen eteen, jottei jäänyt kaveristaan kauas. Tämä maasto oli hieman reippaampi, kun letkan häntäpäähän olivat sattuneet ilmeisesti vähän lyhytaskelisimmat hevoset, sillä välejä ravattiin tai otettiin muutamalla laukka-askeleella tiheämmin kiinni. Sääkin suosi, sillä -15 astetta ei tuntunut oikein missään, päinvastoin oikeastaan. Välillä tuli jopa kuuma.
Lore oli kaikin puolin ihanan järkevä maastoratsu. Käynnissä se ei hätääntynyt kaverin etääntyvästä hännästä, joskin ravissa ja laukassa huolehti siitä enemmän. Jarrut pelasivat kohtuullisesti, vaikka muutaman kerran Lore narskutteli harmissaan hampaita, kun pyysin sitä vähän hidastamaan. Laukkakin Lorella pyöri paljon pyöreämmin kuin tavallisesti tunnilla. Silloin en tunnu osaavan istua yhtään sen laukassa mukana.
Tällä kertaa saimme samoiltua metsissä tunnin ajan, joten takaisin kentälle päästyä jalkauduimme ja veimme ratsut talliin. Olipa kiva palata satulaan loman jälkeen näin rennoissa fiiliksissä. Ehdinpä vähän jo miettiä, millaista Lorella olisi hypätä maastoesteitä, jos se on niidenkin parissa yhtä järkevä kuin nyt. Ainahan sitä saa haaveilla, eikö vain?
