torstai 30. syyskuuta 2010

Yksityistunnilla

Sain viimein hankittua itselleni ainakin täksi kerraksi yksityistunnin Helvin kanssa. Opettaja oli entuudestaan hyvän päivän tuttu, joka sittemmin oli opiskellut itsensä ratsastuksenohjaajaksi. Olin briiffanut hänet hommaan sillä, että tahdon saada apuni oikein läpi ja hevosen kulkemaan oikeinpäin.

Opettaja kertoi tunnin aluksi kiinnittävänsä alussa eniten huomiota ratsastajaan. Kun kuski saadaan istumaan ja vaikuttamaan oikein, voidaan sitten vasta alkaa tarkastella hevosen toimintaa. Ihan ymmärrettävää ja juuri toiveideni mukaista. Kyllähän minä siellä selässä istun ja yritän vaikuttaa, mutta korjattavaa on varmasti vaikka millä mitalla.

Tunti aloiteltiin yksinkertaisesti käynnissä. Jo parin askeleen jälkeen opettaja pyysi pysähtymään ja tuli korjaamaan jalkojeni asentoa. Olen onnistunut opettelemaan istunnan, jossa jalkani ovat vähän liian edessä. Toisaalta opettaja myös hoksautti, ettei satulakaan ole kaikkein ihanteellisen pitkille koivilleni. Opettaja asetteli jalkojani oikeaan kohtaan, jonka jälkeen jatkettiin käynnissä ja ravissa jalkojen asentoa tarkkaillen. Olihan se vaikeaa! Alussa tuntui, että jalkani vähintään ovat nousseet ilmaan niin, että kantapäät osoittavat taivasta kohti. Sitten pohjeapuja antaessa jalkani taas heittäytyi väärälle paikalle eteen. Nyt pitäisi vain kaikilla tunneilla muistaa tarkistaa jalan asento ja korjata sitä aktiivisesti. Ilmeisesti pientä parannusta kuitenkin tapahtui, sillä saatoimme siirtyä seuraavaan asiaan.

Seuraava korjauskohde ei tullut yllätyksenä. Käteni ovat päättäneet pitää paikkansa ojennettuna eteen. Ei nyt tietenkään ihan suoraan, mutta kyynärpääni eivät ole lähelläkään vartaloani ja 90 asteen kulma on toiveunta. Opettaja ohjeisti viemään kädet liki satulan etukaarta ja ikään kuin ottamaan ne vartalon kanssa mukaan yhteen jämäkkään pakettiin. Sitten taas mentiin käyntiä ja ravia sekä koetettiin oppia pitämään kädet oikein. Tämä oli vielä jalkaa vaikeampi, sillä ihan huomaamattanikin kädet valuivat väärään asentoon.

Opettaja oli tunnin alusta hoputtanut meitä tasaiseen tahtiin pitämään vauhtia yllä. Tämä auttoi selvästi, sillä käynnissä ja ravissa Helvi liikkui aika kivasti. Parasta oli se, kuinka se herkistyi kuuntelemaan apujani, kun oikeasti noudatin voimistuvan avun kaavaa. Sitten opettaja halusikin tarkistaa, miten liikumme laukassa. Helvi nosti laukan laiskasti, josta muistutin sitä raipalla. Tammapa nakkasi pukin! Ehkä elämäni toinen pukki tältä tammalta, joten olin ihmeissäni ja kyselinkin siitä opettajalta. Hän arveli, että joko tamma oli tammamaisella tuulellaan tai sitten se huomasi takapäänsä lämmenneen niin, että saattoi protestoida raippakäskyäni pukilla. Helvi ei tosiaan ole pukkiherkkä tapaus, ja opettaja kertoikin, että jäykemmät hevoset eivät usein takapäätään kovin herkästi visko ilmaan. Tämä sopisi tammaan erinomaisesti. Pukin jälkeen oikea laukka pyöri ihan kivasti. Opettajalta tuli käskyä ajatella omaa istuntaa alaspäin eikä sellaiseksi, joka heijaa miten sattuu. Kädet levisivät taas säännöllisin väliajoin, mutta jalat ilmeisesti pysyivät paremmin paikoillaan. Vasen laukka oli melko takkuista, mutta muita ongelmia ei tullut.

Sitten siirryttiinkin vielä lopuksi asettelemaan. Tässä levottomat kädet iskivät pahiten. Asettava käsi suunnilleen pysyi siellä missä piti, mutta ulkokäsi lähti aina seikkailemaan. Kerta toisen jälkeen piti palauttaa se ajatuksen kanssa lähemmäs vartaloa. Kun onnistuin tässä, alkoivat asetukset mennä taas paremmin läpi. Lopulta kierros toiseen jälkeen hinkattuna Helvi alkoi liikkua oma-aloitteisesti kohtuullisen hyvin. Opettaja jopa kehui sen viimein käyttävän selkää ja takapäätään. Samalla tamma itse hakeutui rehellisemmin pyöreäksi eikä vain niksauttanut kaulaansa nättiin asentoon. Ravi oli paikoitellen mukavan letkeää ja irtonaista, jolloin opettaja käski kehumaan Helviä hienosta työstä.

Loppukäynneissä tamma sai myös pisteet kotiin. Takapää ja selkä olivat töissä, jolloin myös etupää pehmeni ja pyöristyi. Opettaja kertoili samalla Helvin liikkuneen ajoin mukavassa muodossa, joskin vielä vähän pitkänä. Tunnin parhain anti oli siinä, kun opettajan avustuksella sain Helviä liikkumaan paljon paremmin ja rennommin. Jotenkin opettajan läsnäolo tsemppasi yrittämään ja auttoi kiinnittämään huomiota kaikkeen paljon enemmän kuin yksin ratsastaessa. Tunnista jäi hyvä fiilis, vaikkei mitään kummempaa tehtykään, mutta kuten opettaja sanoi, kaikki lähtee liikkeestä. Kun sen hallitsee, voi alkaa tehdä enemmän muita juttua. Allekirjoitan tuon täysin. Kyllähän sitä Helvin kanssa on pyöritty vaikka mitä kuviota, mutta monesti niiden aikana vauhti on kadonnut tyystin ja suoritus on ollut aika nihkeää menoa.

Vaikka tunnin aikana huomasin, että korjattavaa on vaikka millä mitalla, en enää malttanut masentua. Onnistumiset tuntuivat niin kivoilta, että jään vain malttamattomana odottamaan, milloin saisin aikataulut seuraavan kerran opettajan kanssa sopimaan. Kiva nähdä, miten Helvin työskentely muuttuu, kun se huomaa kuskin viimein alkavan edes vähän mennä oikeaan ratsastussuuntaan.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Jäykkää menoa

Ihmettelin kovasti aamulla, miten hartiat ja yläselkä ovat oikealta puolelta kipeänä. Syy selvisi, kun kipusin tunnillani Pokun selkään. Oikeassa kierroksessa alkoi samaa seutua juilia saman tien, kun yritin saada asetuksia tähän jäykkään polleen läpi. On sitten vissiin tullut käytettyä vähän väärin apuja, kun on omatkin lihakset jumissa.

Tunnin treeniaiheena oli onneksi puomit ja etenkin niille ohjaus ja tasaisuus. Alkulämmittelyiden jälkeen humputtelimme suoralla linjalla olevat puomit ihan normaalisti ravissa. Katse eteenpäin, tasaisen vauhdin hankinta ja sitten vain puomien yli. Poku oli alussa vähän laiska, jolloin se vielä hidasti puomeille. Toisella kierroksella meni jo onneksi vähän paremmin.

Sitten mentiinkin ravissa korotettuja puomeja eli niiden toinen pää oli nostettu ylemmäs. Poku ei ilahtunut tästäkään, jolloin se muutamat kierrokset puski aina niin, että pääsi puomien yli helpoimmasta kohdasta. Lopulta sain pollen pysymään suorassa, jolloin Poku myös jaksoi nostella jalkansa asiallisesti. Itse olin tyytyväinen siihen, kuinka hevosen jalkojen nostelu ei kauheasti kevennykseeni vaikuttanut ja että katseeni kerrankin pysyi menosuunnassa, ei siinä hevosen niskassa.

Korotettuja puomeja mentiin myös laukassa. Hieman ennen ensimmäisejä puomeja tuli ottaa esteistunta ja puomilla kevyt istunta. Ensimmäisellä kierroksella en mennyt mukaan riittävästi, josta tulikin opettajalta noottia. Seuraavalla kerralla tajusin asennoitua oikein ja annoin Pokulle tilaa ylitellä puomit. Katseesta edelleen pisteet minulle, vauhdista ja nätistä ylityksistä kiitokset Pokulle. Vasemmassa kierroksessa bonuksena tuli vielä pyöräyttää lyhyelle sivulle kolmen puomin ylittävä ympyrä. Ensimmäinen kierros meni ihan mönkään, kun kuski ei ollut kartalla ja heti perään vedetty kierros parani hieman, mutta ei mitenkään hienosti. Olin tässä vaiheessa jo vähän leipääntynyt huonoon ohjaukseen, joten miksipä pollekaan olisi enää yrittänyt.

Tunnista jäi vähän sellainen argh-fiilis. Etenkin oikeassa kierroksessa menneistä hetkistä. Asetukset eivät menneet juuri yhtään läpi, ja Poku vain puski mielensä mukaan. En osannut yhtään korjata tilannetta ja tulin vain toivottomaksi. En ole tainnut ratsastaa vielä näin selkeästi vinoa hevosta, joten taas olisi uusi haaste edessä. Esteillä tämä polle on edelleen kiva, sillä siinä ei tarvitse ihan niin tarkkaan ährätä asetuksia ja taivutuksia perille, mutta kouluväännössä kuskin taidot loppuvat kesken tällä erää. Ehkäpä vielä joskus opin sen, kuinka ratsastaa tällainen hevonen rennoksi molemmilta puolilta.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kolmas kerta

Jälleen Helveilyä. Aioin ottaa esteitä, mutta koska pollen jalka oli ollut aamusta vähän turpeampana, päätin mennä koulua pääosin käynnissä ja ravissa. Yllättäen treeniaiheena oli muoto ja pyöreys samalla kaavalla kuin kahtena muuna tämän viikon kertana.

Helvi tosiaan itse käynnissä alkoi jo mukavasti mennä pyöreämmäksi ja helpolla ratsastuksella sain sen ratsastettua nätisti oikeinpäin. Vauhti ei päätä huimannut, mutta muutoin meno oli kivaa. Ravissakin sain pyöristymistä edelliskertaa paremmin, mutta siinä olisi vielä paljon hiottavaa. Laukkaa otin vain parit kierrokset ilman kummempia vaatimuksia.

Kuvio on siis tuttu, joten keskitytäänpä vain onnistumisiin ja niihin harmillisiin epäonnistumisiin. Miinuspisteitä kuskille tulee käsistä ja katseesta. Tajusin pitäväni kädet aika alhaalla etenkin niinä hetkinä, kun annan pohkeita ja puolipidätteitä pyytäen hevosta takaisin oikeinpäin. Uskon näemmä sillä, että kunhan vain pidän kädet kiinni harjassa, pysyy hevonenkin toivotussa asennossa. Väärin! Yritin korjata mokaani monet kerrat, mutta niin vain ne kädet painuivat ihan liian alas. Ja se katse. Tarvitseeko edes sanoa? Olenpahan ainakin tuijotellut Helvin päätä monen kerran edestä. Ehkäpä tuijotan päätä siksi, kun en osaa katse suorassa tajuta, onko hevonen pyydetysti vai ei. Tosin kyllähän sen käsillä tuntee, mutta jotenkin on niin paljon maagisempaa tuijottaa päätä kaiken varalta.

Plussapisteitä hevonen ja kuski siinä ohella saavat mukavasti lisäyksistä, joissa pyöreys haihtui, mutta Helvin pää ei kuitenkaan liihotellut katossa. Tyytyväisin olin käyntilisäykseen, jossa Helvin takajalat kerrankin polkivat pitkää askelta. Olipa tamma lisäyksestä niin tohkeissaan, että nosti parit kerrat ravinkin. Sovitaan, että kuski saa myös plussapisteen siitä, että varmaankin oppinut jotain Helvin ratsastamisesta. Onhan tässä yhteistä taivalta takana jo 1,5 vuotta, joten ehkä on jo aikakin jotain oppia.

Syksy ja hevonen on lähes yhtä kiva yhdistelmä kuin kesä ja hevonen.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kuin kaksi eri hevosta

Perjantain tunnille mennessäni oli minulla taas valmiina toivelista. Pollearpajaisissa oli kuitenkin pieni yllätys, kun Poku oli ratsunani. Kaivelin arkistoja ja selvisi, että oikeaa kouluvääntöä olen mennyt tämän herran kanssa viimeksi viime vuoden elokuussa! Muutoin Poku on ollut pollenani puomeilla ja esteillä, joilla se on ihan kiva. Koulussa meillä ei ehkä osu ajatukset yhteen niin kivasti kuin noissa kahdessa muussa treenissä. Helvin kanssa saatujen onnistumisten jälkeen olin kyllä täynnä intoa, mutta kuinkas sitten kävikään.

Opettaja oli itse käynyt juuri valmennuksissa ja siirsi oppimaansa myös meille. Tunnin aiheena oli asettaminen ja taivuttaminen ilman sisäohjassa roikkumista. Kuviona oli pyöräyttää keskelle iso ympyrä ja päätyihin pienemmät voltit. Asetus- ja taivutuspyynnöt tehtiin selvästi koko etuosaa siirtämällä ja reilulla myötäyksellä aluksi. Tärkeää oli myös myödätä ulko-ohjaa sisäohjan vaatiessa, mutta opettaja korosti, ettei tätä enää jatkossa ole tarkoitus tehdä. Tällä tavoin vain houkuteltiin hevosta lähtemään sisäohjan mukaan helpommin. Poku eteni ihan kivasti aina vasemmassa kierroksessa. Sain sitä asettumaan ja taipumaan sekä pysymään pyydetyssä asennossa kohtuullisen hyvin ja muistin jopa myödätä.

Kun suunta vaihtui oikeaksi, oli allani vaihtunut hevonen. Mikään pyyntö ei mennyt läpi, ja Poku yritti koko ajan asettua ulospäin. Tuntui kuin olisin rautakankea yrittänyt taivutella, sillä hevonen ei antanut yhtään periksi. Opettaja kertoikin Pokun olevan tolkuttoman vino, jonka kyllä huomasin. Oli ihan käsittämättön ero pyöräyttää ensin iso ympyrä vasemmalle, saada hevosta pyöreämmäksi ja pehmeäksi ja sitten siitä vaihtaa pienemmälle voltille oikealle. Kaikki yhteistyö katosi välittömästi, ja hevonen vastusti jokaista pyyntöä. Sain tunnin aikana ehkä pari kolme kertaa pyynnön läpi, ja Poku vähän antoi periksi, mutta ei sitä edes hyvällä tahdolla voi sanoa kunnon asettamiseksi.

Samaa kuviota pyöriteltiin myös ravissa. Onnistumiset olivat käynnin tasoa: vasemmalle meni ihan kivasti, oikealle ei oikeastaan mitenkään. Sain ratsastettua Pokua vähän pyöreämmäksi, mutta en hetkeäkään oikeasti muodon suuntaan. Meno oli kyllä varmasti parempaa kuin aikaisemmin, mutta olisin toivonut osaavani ratsastaa Pokunkin oikeinpäin.

Laukassa keskiympyrä jätettiin pois ja päätyihin ratsastettiin isommat ympyrät. Laukassa Pokulla meni vähän höseltämiseksi homma, jolloin parit ympyrät siinä paremmassakin suunnassa menivät vähän miten sattuu. Mutta se oikea kierros, apua. Opettaja yritti ohjeistaa, ja minä yritin totella, mutta onnistumiset jäivät laihoiksi. Milläs sitä rautakankea taivuttaa, jos ei ole taitoa? Plussaa kuitenkin siitä, että vasemmassa kierroksessa parit ympyrät menivät kohtuullisen pehmeästi.

Tunnin aikana tuli olo, että Pokulla pitäisi ensin ratsastaa yksi tunti pyöritellen venytellen heikompaa puolta töihin. Kun se puoli olisi saatu lämpenemään, voitaisiin jatkaa toiselle tunnille ja ottaa myös toinen puoli mukaan. Harvemmin kuitenkin tällainen on mahdollista, joten uskon, että moni ratsastaja joutuu menemään tunnin puolittain toimivalla hevosella. Esteillä tämä ongelma ei kauheasti korostu, mutta kouluväännössä senkin edestä. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että sain Pokun kuitenkin kulkemaan vinoudestaan huolimatta kohtuullisen suorana ja että hoksin etenkin laukkapätkissä tasapainottaa hevosen vinoutta istunnallani. Jotain hyvää siis tässäkin tunnissa.

Saa nähdä, mitä Helvi-rouva tykkää, kun käyn tänään jo kolmannen kerran samalle viikolle neuvottelemassa sen kanssa yhteistyöaikeista. Parit kerrat tamma on tosiaan ollut kivan virkku, liekö syysilmoilla ollut vaikutusta asiaan. Tänään ohjelmassa olisi muutamat hyppelyt, jos keli ja tamma ovat asiasta samaa mieltä.

torstai 23. syyskuuta 2010

Yhteistä osaamista

Sateisen päivän ankeuden kruunasi se, kun pääsimme Helvin kanssa maneesille. Siellä olikin menossa valmennukset, joten tihkusateessa siirryimme mutristellen kentälle. Onneksi sade vähän heikkeni, joten emme kastuneetkaan pahasti. Olisipa silti vain ollut mukava tietää valmennuksesta etukäteen, mutta eipä edes seuran nettisivuilla moista kerrottu.

Alussa kuskia ei kauheasti napannut sateesta vettynyt kenttä, jossa piti kiertää melkoista rinkulaa, jos tahtoi vähänkään pysyä kuivemmalla maalla. Helvi ei kuitenkaan nyrpistellyt olosuhteille, joten päätin ainakin vähän humputella. Aloitin käynnissä asetellen ja taivutellen tavoitteena saada tamma oikeinpäin. Ilmeisesti Helville oli jäänyt tiistain treenistä jotain muistiin, sillä se tajusi homman jujun nopsaa ja teki työtä käskettyä.

Päätin myös testailla pohkeeni olemassaoloa tekemällä uraa pitkin pätkittäin pieniä väistöjä. Helvi teki ne ihan kivasti vailla kummempia ongelmia. Kuski sen sijaan olisi saanut tunnustella herkemmin sitä, milloin hevonen ajatteli lopettavansa itse väistön eikä varmistella sitä turhan usein pyytämällä.

Seuraavaksi siirryin sitten tekemään ravisiirtymisiä tavoitteena saada Helvi pysymään pyöreänä. Ensimmäiset kerrat polle kuitenkin nakkasi taivasta kohti, koska sillä ei olisi huvittanut ravata, ja jouduin näin muistuttamaan sitä jämerämmillä avuilla. Mutta pikkuhiljaa aloin saada parempia siirtymiä ja lopulta muutamat todella nätit, muodossa pysyvät siirtymät käynnistä raviin. Olin kyllä se päivänpaiste siinä tihkukelissä. Helvi tuntui niin helpolta ratsastaa näissä hetkissä, ja se itsekin keskittyi puuhaan tosissaan. En muista edes kauheasti jääneeni nykimään siirtymässä ohjista, joten suon tästä pisteitä eniten toki hevoselle, mutta muutamat myös itselleni. Yhteistyömme pelasi, ja se tuntui kivalta.

Laukassa ei varsinaisesti tullut suurempia onnistumisia. Se kyllä rullasi mukavasti eikä tamman pää kurotellut taivaisiin, mutta ei se nyt niin pyöristynytkään. Onhan se kuitenkin edistystä aikaisempaan nähden, ja siitä pitäisi olla tyytyväinen.

Tänään tuli ratsastaessa sellainen olo kuin olisi jotenkin kehittynyt piirun verran enemmän. Jokin aika sitten en tajunnut mitään pyöreydestä tai muodosta, mutta nyt osaan jo pikkuisen ratsastaa hevosta siihen suuntaan. Kieltämättä palkitseva tunne, kun huomaa oppineensakin jo vähän. Ratsastuskerta meni kokonaisuudessaan mukavasti, ja lepertelin taas tammalle kehuja. On mukava aina huomata, kuinka toisinaan hevosen kanssa yhteistyötaajuudella ollessa ratsastus voi olla todella mukavaa ja palkitsevaa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Pyöreystreeniä jälleen kerran

Helvi sai viimein paranneltua jalkansa haavan, joten pääsin reilun kahden viikon tauon jälkeen ratsastelemaan. Väliin jääneiden kertojen korvaamisen aloitin menemällä tallille näin tiistaina. Tamma sattui olemaan hyvällä tuulella, sillä tarhassa se jätti ruohoapajansa ja seurasi minua pelkillä äänipyynnöillä portille saakka, jossa vasta laitoin sille päitset päähän.

Maneesilla otin treeniaiheeksi tuntuman, pyöreyden ja muodon sekamelskan. Helvi oli hitusen normaalia itseään reippaampi, joten käynnissä asetellen ja taivutellen alkoikin näkyä tulosta. Törmäsin kuitenkin tuttuun ongelmaan: ihastun yhdestä onnistumisesta niin paljon,että unohdan ratsastaa tai sitten kelpuutan hevoselta puoliksi tehdyn suorituksen. Keskittymiseni jotenkin aina herpaantuu noina hetkinä, jolloin ratsastan hevosta pitkän pätkän taas väärinpäin, kunnes tajuan alkaa tehdä taas hommia. Sain kuitenkin käynnissä mukavasti Helvin muotoon, ja sen kantamaan päänsä. Kun polle itse herpaantui hommasta, sain sen kohtuullisen kivuttomasti palaamaan takaisin oikeaan asentoon puolipidätteillä ja pohkeilla.

Ravissa homma olikin vaikeampaa. Helvi kyllä liikkui aika kivasti, mutta siinä askellajissa asetukset ja taivutukset eivät tuottaneet tuloksena pyöreämpää hevosta. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin ei vain loksahtanut paikoilleen. Sain Helvin ratsastettua sellaiseen kompromissiin pää katossa kulkemisen ja kunnon pyöreyden välillä. Plussaa kuitenkin tammalle siitä, että se jaksoi itse liikkua kivasti eteenpäin. Kuskille pisteitä siitä, ettei asetuksissa sisäkäsi lähtenyt matkustamaan, vaan pysyi monia kertoja enemmän paikoillaan ja välitti pyyntöjä nyrkinpuristuksilla.

Laukassa pyöreyttä ei oikein ollut nimeksikään. Ehkä parin ympyrän ajan Helvi tsemppasi ja teki pyyntöjeni mukaisesti, mutta kaikilla suorilla pätkillä hevonen meni miten sattuu. Ei onneksi ihan pää katossa kiinni, mutta olisin toivonut käynti- ja raviharjoitteluiden jälkeen enemmän pyöreyttä. Mukavaa oli kuitenkin se, että laukka pyöri pehmeästi ja reippaasti eteenpäin.

Lopuksi ravailimme vielä kiemurauraa. Viimein pyyntöni pyöreydestä alkoivat mennä ravissakin läpi. Näin ollen saatoin alkaa testailla, kuinka hyvin Helvi venyttäisi itseään ohjan mukana. Tamma hoksasi jujun ja venytti itsensä aina tuntumalle, kun annoin sille vähän ohjaa. Loppuravit olivat lupsakkaat, ja kuski sai toivomansa hyvän mielen.

Laitoin taas yhden pyynnön valmennuksesta Helvin kanssa. Mitään fyysistä rääkkiä en hae niinkään hevoselle, vaan itselleni. Haluan oppia antamaan avut, jotka menevät perille ja oppia sen, kuinka saan hevosen liikkumaan kunnolla eteenpäin. Saa nähdä, onko tällä valmentajalla ensinnäkään aikaa vuokrapäiväni ja toisekseen halua opettaa vanhaa tammaa ja hajamielistä kuskia. Toivotaan parasta kuitenkin!

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kohtuullisen helppoa menoa

Koska sunnuntain oma tunti jää välistä kenttäkisojen katsomisreissun takia, piti se tietenkin ratsastaa sisään näin lauantaina. Tallille mentäessä hoin toivepollelistaani päässäni, ja tällä kertaa se jopa auttoi. Manta-tamma oli pistetty ratsukseni.

Tällä kertaa tunnilla tehtiin asettamista ja taivuttamista volttien sekä avotaivutusten avulla. Manta oli tuttu reipas kipittäjä, joten sain keskittyä vaatimaan siltä vähän pidempää askelta. Vaikka tällä hevosella on se kuuluisa oma moottori, en saanut tammaa ratsastettua pyöreäksi kuin muutamina käynti- ja ravipätkinä. Onneksi se ei jäänyt harmittamaan, sillä muutoin tunti meni kivasti.

Kuviona oli pyöräyttää noin pitkän sivun puoleen väliin voltti, jossa haettiin asetusta ja muistettiin myös myödätä sisäohjasta, ettei veto jäänyt päälle. Voltilla valmisteltiin myös se, että siltä palatessa pitkälle sivulle saattoi siirtyä avotaivutukseen näppärästi. Harjoitusta tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Manta on ihana ratsastettava, koska se toimii hyvin pienillä avuilla. Tästä seurasikin mukavasti se, että avotaivutukset sujuivat nätisti molemmissa askellajeissa. Kuskikin jopa muisti pitää monena avotaivutushetkenä katseensa menosuunnassa, vaikka muina aikoina sortui tuijottamaan hevosen niskaa.

Opetta keräsi porukan koolle hoksauttamaan sisäohjan käytöstä. Monella (minä mukaan lukien) sisäohja joko muuttui epäsuoraksi ohjasotteeksi tai liian johtajaksi. Opettaja kertasi, että asetukset pyydetään lähinnä puristelemalla sen käden nyrkkiä, jonka puolelle asetus oli tarkoitus saada. Tätä neuvoa totellessa Manta tuntui toimivan paremmin ja arvostavan vähemmän liikkuvaa ohjaa.

Seuraavaksi otettiin laukka, jossa hurauteltiin aina yhdet ympyrät per pitkä sivu. Tarkoituksena oli asettaa aiemmin annettujen ohjeiden mukaisesti ja saada näin tasaisia, hallittuja ympyröitä. Mantan laukka oli vähän epätasaista aluksi, mutta saihan se jalkansa ojennukseen. Tämä tamma kääntyy vaikka kolikon päällä, joten laukkaympyrät eivät olleet sille haastavia. Kuskille pisteet siitä, että katse pysyi taas paljon aikaisempaa paremmin menosuunnassa, jolloin Mantan oli helpompi laukata nätti ympyrä. Laukkatehtävässä ei oikeastaan kummemmin ollut ongelmaa. Tietenkin tamma vähän intoutui päänsä heilutteluun aina välillä, mutta sain sen kuriin kohtalaisen vikkelästi.

Loppukäyntien aikana hain vielä tammaa pyöreäksi. Sitä löytyikin koko tunnin edestä, joten siitä olisi ollut mukava jatkaa pollella toinen tunti perään. En käsitä, mitä tein aikaisemmin väärin, kun en saanut Mantaa pyöreäksi. Jäin varmaan taas puristamaan huomaamattani. Rentoutumisesta on tullut entistä vaikeampaa, kun nyt sitä kiinnittää tehtävien teon lisäksi myös paljon huomiota hevosen muotoon. Hengittäminen tahtoo jäädä tuossa hommassa toiseksi. Kaiken kaikkiaan kyllä mukava tunti. Hieno tamma se on, vaikkakin välillä vähän innostuu päänsä kanssa ja karsinassa haluaisi joskus narskutella satulan mieluummin palasiksi kuin saada sitä selkäänsä. Opettajalta taisi tulla tunnin aikana pääosin kehuja, joten Manta sai taas rapsutuksia ja leipäpalasenkin kiitoksena ahkeroinnistaan.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Liiku, etene, kulje, mene!

Tuntuipa neljän päivän ratsastustauko taas pitkältä. Helvi-reppana teloi jalkansa pari viikkoa sitten johonkin, jonka takia liikuttelut on jätetty väliin. Nyt kuitenkin viikonlopun kunniaksi sai kipaista tallille ja kiivetä vähän harmitellen Hessun selkään. Kuten olen aiemminkin todennut, ei Hessun ja minun välille tunnu koskaan löytyvän kunnollista yhteisymmärrystä. Sen pätkiä kyllä toisinaan, mutta ei ehkä riittävästi kummankaan mielestä.

Tällä kertaa askeleen hallinta oli tunnin aiheena. Tätä lähdettiin tekemään ensin ihan käynnissä ja ravissa. Hessu teki lyhennykset taas kohtuullisen kivasti, mutta pidennykset olivat onnettomia. Jostain syystä eteenpäin komentava apuni ei vain näissä kohdin merkinnyt Hessulle mitään. Tämän jälkeen testasimme askeleen tasaisuutta humputtelemalla kahden suoralla olevan puomin yli sekä pyöräyttämällä lyhyeltä sivulta voltti, joka sisälsi yhdessä kohdassa olevat neljä puomia. Tämän jälkeen pyöräytettiin vielä ravista samassa kohdassa pienempi voltti. Tämä tehtävä meni ihan kivasti, kunhan sain heräteltyä Hessun ennen puomeja. Muuten sen vauhti hiipui ja se kolisteli kavionsa puomeihin.

Seuraavaksi siirryttiin laukkaan. Aikaisemmalta tehtävältä tuttu suora linja kahdella puomilla piti mennä viidellä askeleella. Hessu nosti kyllä laukan, mutta raahustaen. Muistutin sitten raipalla, josta polle palkitsi pukilla ja päättömällä kaahotuksella. Tämän seurauksena viiden askeleen väli hurahti pari kolme kertaa neljällä tai neljällä ja puolella. Lopulta sain laukkaa kurottua vähän kasaan, jolloin viisi askelta löytyi. Tosiaan vähän kommunikaatiopulaa meillä Hessun kanssa.

Jotta tunti ei ihan liian helpoksi olisi jäänyt (huomatkaa sarkastisuus), hurautettiin aiemmin ravissa mennyt puomit ja pienempi voltti laukassa sekä jatkettiin vielä viiden askeleen suora. Ensimmäisellä kerralla Hessu löntysteli neljän puomin kaarteeseen ja valui ulos. Pienempi voltti meni yhtä onnettomasti, mutta plussaa edes siitä, että laukka säilyi. Viiden askeleen suoralla laukka tosin putosi kuskin liiallisen jarruttamisen takia. Toisella kerralla ja jatkossa muistin jo ratsastaa, jolloin Hessu laukkasi kivasti puomit sekä pienemmän voltin ja pysyi myös viidessä askeleessa vaaditusti. Sentään jotain onnistumista tällekin tunnille.

Lopuksi mentiin ravissa viiden kaaren kiemurauraa. koetin asetella ja taivutella Hessua rennoksi, mutta polle ei ottanut korviinsakaan moista asiaa. Tunnin aikana en muutoinkaan saanut ratsastettua hevosta kunnolla pyöreäksi. Käynnissä onnistui pätkittäin samoin kuin ravissa, mutta ei niitä montaa hetkeä kerennyt tulla. Pörräävät ötökät tahtoivat myös viedä hevoselta keskittymiskyvyn rippeet pois. Yritin tunnin ajan nohittaa Hessua kulkemaan reippaasti, jotta sen oma moottori olisi käynnistynyt, ja se olisi ollut helpompi ratsastaa pyöreäksi. En kuitenkaan löytänyt sitä starttinappia, joten tunti kului aina pari sekuntia vauhdista nauttien ja sitten taas lisää kerjätessä.

Onnistuneissa kohdilla kyllä taas ilman mitään ongelmia tunnustin itselleni, ettei hevosessa ole se vika, vaan minussa. Joidenkin ratsastajien ja hevosten kemiat eivät vain kohtaa. Opettaja itse tunnusti aikoinaan, ettei hänellä ja herra Hilanterilla suju sävelet yksiin. Toisaalta olisi kiva osata ratsastaa kaikkia hevosia, mutta toisaalta on myös kivaa, että joidenkin hevosten kanssa on samalla aaltopituudella ilman kummempia selittelyjä. Taitoa vai tuuria tuo aaltopituus? Sen kun tietäisi.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kun taidot eivät riitä

Jotta kisamaailmasta pääsisi taas sujuvasti perusratsastukseen, en raskinut jättää sunnuntain tuntia väliin. Ehkä olisi kannattanut, sillä hevosenani oli Tapsa, jonka kanssa ei yhteistyöstä ole toivettakaan. Sillä on moottori siellä jossain syvällä, mutta en taida koskaan sitä löytää.

Tunnin aiheena oli aluksi voltit, joilla haettiin asetusta ja taivutusta ja sitten avo- ja sulkutaivutukset. Yritin harjoittaa tunnin alussa positiivista ajattelua ja saada Tapsaa liikkumaan, mutta onnistuin niissä yrityksissä aina vain parin askeleen verran. Noiden spurttien jälkeen Tapsa palasi takaisin raahusteluun huolimatta siitä, millä keinolla yritin saada sitä liikkumaan. Volteille en saanut asetuksia saati taivutuksia läpi. Jokainen pienikin kosketus ohjaan sai pollen jarruttamaan menoa entisestään. Opettaja komensikin meidät laukkaamaan kenttää ympäri kevyessä istunnassa. Haha, sitä laukkaa, eihän se mihinkään edennyt. Tätä myöten ei käynti- tai ravivoltit parantuneet minnekään.

Näiden kehnojen yritysten jälkeen sitten jatkettiin samalla linjalla. Pitkän sivun alkuun sai tarvittaessa pyöräyttää voltin, josta lähdettiin avotaivutukseen. Pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, jonka loppupäässä piti saada takapäätä vähän sisemmäs ja siten jatkaa pitkä sivu loppuun sulkutaivutuksessa. Juu ei. Vauhti katosi eikä mikään mahti maailmassa tuntunut saavan Tapsaa ymmärtämään, että haluan sen avo- tai sulkuväistöön. Pää kääntyi, mutta muuten homma jäi siihen. Kertaalleen opettaja kävi ottamassa toisen ohjan ja raipan kätösiinsä, jolloin Tapsa tsemppasi ja teki työtä käskettyä. Mutta kun opettaja lähti, katosi Tapsan halu tehdä töitä. Yhteensä tämän treenin aikana sain onnistuneit askelia ehkä viisi, jos vielä liioittelen. Sulkuväistön jälkeen myös nosteltiin laukat, jotka nousivat tahmeasti, mutta etenivät loppua kohden melkein jopa liikkuen.

Minulle tuli tunnin puolivälissä paha mieli Tapsan puolesta. Sillä oli selässään kuski, joka ei osannut ratsastaa sitä mitenkään ja kommunikaation pulassa raippa koetti saada hevosta ymmärtämään vääriä pyyntöjä. Enkä valitettavasti ole ainoa, joka ei osaa tätä hevosta ratsastaa. Paljon vaikeampaa on löytää hyvä kuski tälle hevoselle. Tapsasta vain huokuu se, että sen kilometrit tuntipollena ovat ainakin sen itsensä mielestä täynnä. Opettajan kanssa keskustelin aiheesta ja hän sanoi samaa. Tarhassa Tapsa saattaa esitellä vaikka mitä kuvioita (täältä voi tarkistaa tämän asian), mutta kun selkään laitetaan kuski, katoavat sen halut liikkua melkein aina. 17-vuotias Tapsa ansaitsisi eläkepäivien kodin, jossa se pääsisi maastoon ja saisi mielenvirkistykseksi hypellä joskus ja vähän vääntää koulua.

Onnistumiset tällä tunnilla jäivät tosiaan vähiin. Opettaja yritti alussa auttaa, mutta jotenkin tuntui antavan periksi. Ehkäpä opettaja huomasi, kuinka itse lannistuin ja kuinka hevonen ei oikeasti tahdo liikkua. Tunnin paremmat hetket olivat parit laukkapätkät, joissa kevyessä istunnassa mennen sain Tapsan oikeasti laittamaan kaviota toisen eteen. Toinen kohta oli sulkutaivutuksissa ja lopun käynneissä, kun sain Tapsan ensimmäistä kertaa ikinä kantamaan oman päänsä ja pyöristymään. Tällä hyväntahtoisella eleellä vanhus lämmitti sydäntäni. Tapsa on hieno hevonen, kun sillä on oikea ratsastaja selässä. Minä en ole sellainen, joten nämä pari pikkuriikkistä onnistumista ilahduttivat kuitenkin vähän. Kiitoksena nappailin Tapsalle loppukäynneissä sitä taluttaessani vähän vihreää herkkua naposteltavaksi.

Nollarata ja hyvä mieli

Nyt onkin vajaan viikon hermoilut ohi, kun estekisapäivä koitti ja pääsin Peran kanssa starttaamaan 60 cm:n radan. Verkkaan lähtö tapahtui vähän hätäisesti, joten kuski ehti ottaa tästä lisätäpinöitä. Verkassa ehdittiin hetken aikaa käväillä ja ravailla, kunnes tulikin jo komento hypätä kahta pystyä. Toinen oli ihan peruspysty, toisessa alla parit muurilaatikot. Tällä kertaa muistin tutustuttaa Peran huolella erikoisempaan esteeseen, sillä en halunnut niiden takia radalla kieltoa. Verkkahypyt menivät muuten kivasti, mutta okseriksi muutetulle pystylle tuli muutamat töksähtävät hypyt, kun kuski ei tohtinut ottaa kunnon laukkaa. Lopulta askeleet sattuivat paremmin ja sekin este tuli hypättyä nätisti.

Siinä vähän epämääräinen piirros radasta. Esteet ovat vähän missä sattuu niiden väleistä puhuttamaan, mutta saa tuosta vähän sinnepäin olevan kuvan. Radalla oli minusta paljon aikaa laukata eikä mikään este vaatinut hirveitä kurveja, jos niitä itse ei ajan säästämiseksi halunnut ottaa. Eniten minua kauhistutti portti ja muuri, sillä Perahan aikaisemmin tällä viikolla kielsi portille kerran. Rataan tutustumisen jälkeen kiipesin taas pollen selkään ja saimme vielä ottaa verkassa parit hypyt. Niissä ei ollut enää kummempia ongelmia ja hyvä niin, sillä olin luokassa neljäntenä ja oma vuoro tulikin pian.

Radalle päästyä osasin vähän rentoutua. Tuomarille tervehdys (sijaitsi kymppiesteestä katsottuna vasemmalla) ja nostin oikean laukan. Pera oli vähän säpsy, joten pyöräytin yhden laukkavoltin ennen ensimmäiselle esteelle menoa. Tie sille jäi vähän puolittaiseksi, mutta ei onneksi ollut pahin mahdollinen. Ykkösesteen jälkeen olikin aikaa laukata ja otin lähestymisen kakkosesteelle kiltisti kymppiesteen kiertäen. Kakkosesteen jälkeen tohdin vähän hengittää, kunnes kolmoseste porttina tuli vastaan. Pera vähän mietti estettä, joten napsautin pohkeet kiinni ja yli-huudahduksen siivittämänä sain hevosen hyppäämään kivasti. Neloseste oli okseri, johon otin myös vähän ääntä mukaan. Tästä viitoselle tuli taas vähän kehnompi tie kuin olin ajatellut, muttei vieläkään pahin. Viitonen ylittyi kivasti ja seuraavana olikin se porttieste eli numero kuusi. Muistan pohkeilla komentaneeni, mutten muista, käytinkö ääntä. Pera hyppäsi nätisti kuutosen samoin kuin seiskan.

Tuloksena ensimmäiseltä vaiheelta oli siis nolla ja muistin jopa jatkaa ratsastusta. Kasiestettä kohti kurvasin kymppiesteen edestä. Laukka ehkä vähän hiipui ja lähestyminen kärsi, mutta Pera hyppäsi silti näpsäkästi. Ysiesteelle tuli varmasti radan hirvein lähestyminen, mutta polle antoi sen onneksi anteeksi. Kymppiesteessä ei ollut ongelmaa, joten tohdin sen jälkeen vähän spurtata yhtätoista kohti. Portti ei enää kummemmin kammoksuttanut Peraa, joten se meni kivasti. Viimeistä estettä kohden vähän yritin kiihdyttää ja sen jälkeen muistin vielä ratsastaa pari metriä enkä vain jäädä kyytiläiseksi. Oma kisavuoro olikin ohi ja tuloksena hymyilevä kuski puhdaan radan kanssa kiittelemässä loistavaa hevosta.

Jännää, miten jälkikäteen ei ihan tarkkaa muista, mitä radalla teki. Enemmän ehkä pelottaa nähdä oma meno videolta, jos aika on jo nyt ehtinyt kullata hirveimmät mokat. Niitähän olivat nuo parit kehnot reittivalinnat ja pahoin pelkään humputelleeni vastalaukkaa parit kaarteet ellen jopa enemmän. Pari kertaa tsekkasin, että Pera vaihtoi laukan ja yhdesti taisi mennä ravin kautta vaihdoksi, kun hevonen joko pudotti tai sitten huomasin sen menevän vastalaukkaa vaikeasti. Itse hyppyihin en oikein tainnut muistaa kiinnittää huomiota, ne menivät kuin itsestään. En myöskään muista kiskoneeni Peraa suusta, mistä olen kyllä hyvin tyytyväinen, jos näin kävi. Katse jumahti pariinkin otteeseen esteelle, mutta sentään vastineeksi parit muut kerrat vahtasin jo tulevaa estettä.

Yleisfiilis kisoista on loistava. Ei mitään kauhean suuria mokia ja yhteistyö tuntui pelaavan oikein mukavasti. Pera ei kertaakaan luikerrellut eikä ilmaissut harkitsevansa kieltoa, joten kuskina oli helppo seurata rataa ja ratsastaa turvallisemmalla mielellä. Muistin jopa kehua Peraa radan aikana, kun se reippaasti ylitti ne vähän erikoisemmat esteet. 17 ratsukon kisassa ratsastimme sijan 11. ajalla 50:01. Tahti oli siis aika rauhallinen, mutta vielä tässä vaiheessa on parempi ottaa varman päälle kuin kaahaamalla pilata lähestymiset ja saada kieltoja. Ratani jälkeen rapsuttelin ja kehuin Peran maasta taivaisiin ja palkitsin huipun estepolleni vielä porkkanalla. Ehkä sitä tämän hyvän kerran jälkeen uskaltaa palata kisamaailmaan vähän nopeammin eikä odottaa kahta vuotta taas.


Videosta kiitos Noralle ja Jenni-kuvaajalle!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Mutkatonta yhteistyötä

En tiedä, oliko opettaja tarkoituksella vai vahingossa laittanut perjantain kouluvääntöön minulle Peran, mutta oikein oli tehnyt. Oli mukava saada mennä kyseisellä pollella vielä näin lähempänä kisoja, vaikkakin vain kouluvääntöä. Tunti olikin niin onnistunut, että nyt joko leijailen ylivarmana ja mokaan estekisoissa täysin huolimattomuuttani tai sitten uskallan luottaa siihen, että kun ratsastan oikeasti Peraa, se myös tekee pyynnöt nätisti. Toivotaan tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Tunnin aiheena oli voltit ja niillä asettaminen ja taivuttaminen myös painoapujen avulla. Homma aloitettiin suoraan lämmittelyiden jälkeen ravissa niin, että pyöriteltiin pääty-ympyröitä. Niillä oli tarkoitus tuntea, miten hevonen kääntyy, puskeeko jonnekin ja tarvittaessa korjata nämä enemmän painoavuilla kuin ohjilla ja pohkeilla. Pyörittelin tovin aikaa voltteja molempiin suuntiin, jotta huomaisin, kumpi on Peralle kehnompi puoli. Lopulta päädyin siihen ajatukseen, että vasemmassa kierroksessa se valahtaa helposti sisälle. Korjasin tätä ongelmaa tuomalla omaa painoa enemmän ulkopuolelle, jolloin hevonen näppärästi pysyi oikeassa paikassa. Oli mukava huomata, kuinka oikeasti muullakin kuin ohjalla ja pohkeella voi vaikuttaa hevoseen.

Sitten kyseisen päätyyn tehdyn voltin lisäksi ratsastettiin noin puolta pienempi voltti. Opettaja ohjeistikin kääntämään katsetta ajoissa seuraavaan kohteeseen, sillä esteiden lisäksi moinen temppu auttaa myös sileällä. Huomiota piti kiinnittää myös siihen, ettei jää koko ajan kääntämään, vaan osaa myös mennä hetken aikaa suoraan, vaikka mentiinkin pientä volttia. Tämäkin tehtävä meni meiltä Peran kanssa mukavasti. Opettaja kommentoi, että ravi pysyy tasaisena pienelläkin voltilla ja että hevonen kääntyy sievästi. Mikäpä siinä Peralla olikaan ratsastaa, kun hevosella on oma moottori sekä halu tehdä yhteistyötä. Kerrassaan hyviä ominaisuuksia hevosessa nuo mainitut.

Lopuksi pääsimme vielä treenaamaan pienempiä voltteja laukassa. Keskihalkaisijalle oli asetettu kaksi puomia, jotka toimivat pitkän sivun kanssa voltin määrittelijänä. Voltti ei ollut mitenkään kauhean pieni, mutta vaati kyllä tarkkaa kääntämistä. Pera keräsi tästäkin tehtävästä pisteet kotiin. Vasemmassa kierroksessa meillä ei ollut mitään ongelmia tehtävässä. Voltit olivat tasaisesti käännettyjä, tasavauhtisia ja yksinkertaisesti helppoja. Oikea kierros vaati vähän enemmän työstöä, sillä pari kertaa voltti vähän venähti. Sitten muistin taas, etten voi täysin kyytiläisenä istua selässä, vaan minullakin on hommat hoidettavana. Tämän muistutuksen jälkeen yhteistyö toimi Peran kanssa taas mainiosti. Suurimpana antina tästä tehtävästä minulle oli se, että maltoin jättää sisäohjan rauhaan ja uskoa, että myös ulkoavuilla voi kääntää. Volteilla Pera haki itseään mukavasti myös kunnolliseen muotoon.

Tämä tunti oli kyllä yksi parhaimpien kertojen joukkoon menevistä. Vaikka Pera ei kulkenutkaan koko aikaa pyöreänä, pysyi se nätisti tuntumalla, oli herkkä avuille ja teki asiat tunnollisesti. En myöskään saanut yhtään korjauskommenttia opettajalta, vaan päinvastoin kehuja. Eihän opettaja tietenkään koko aikaa minua seurannut, joten korjausta olisi saattanut olla aiheellistakin antaa, mutta olin silti hyvilläni kehuista. Parannettavaa kyllä itse keksin selässä istuessani. Katse oli taas vähän liikaa hevosessa, ei ratsastettavassa suunnassa ja en ehkä täysin vaatinut Peraa liikkumaan oikeinpäin. Paljon hyviä pätkiä sain, mutta annoin hevosen välillä lipua vapaavalintaiseen asentoon. Yritin kuitenkin korjata tilannetta aina muistaessani, joten oli siinä vähän petrausyritystä.

Tämä kerta saattoi olla paras ratsastus Peran kanssa. Tunnin jälkeen vielä kehuin pollea opettajalle, ja hän tuumasi sen menneen mahtavasti. Oli kyllä huippua ratsastaa näin onnistunut kerta Peran kanssa. Ehkäpä meillä on tosissaan mahdollisuus hyvään yhteistyöhön enkä vain haihattele näitä toiveita päässäni. Aloin jopa tunnin jälkeen pohtia, ettei välttämättä olisi niin kauheaa käydä yhdet koulukisat tällä hevosella. Ainakin tiedän, että molempien sattuessa hyvälle tuulelle yhtä aikaa, palaset loksahtelevat ihan nätisti paikoilleen. Helppo C, täältä me vielä joskus tulemme!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Estetreeniä kisoja silmällä pitäen

Niin se mieli muuttuu. Kun kerran niin monesti hingun esteille ja niistä väitän tykkääväni, rustasin sitten nimeni tallin estekisalistaan. Sunnuntaina pitäisi sitten osata sen verran, että 60 sentin rata pysyy mielessä ja tulee hypeltyä puhtaasti läpi. Kisaratsutoiveena oli tältäkin kisoja varten otetulta esteekstrakerralta tuttu Pera.

Lämmittelyiden jälkeen tunti aloitettiin kahden esteen suoralla. Ensin väliin soviteltiin lyhyemmässä laukassa kuusi askelta ja lopulta viisi. Tämä osio meni askelmäärin suhteen putkeen, sillä Pera on helppo pitää lyhyessä laukassa ja samoin sen saa kevyesti reippaampaan menoon. Sain tosin yhden kiellon, kun ensimmäiseen esteeseen lisättiin portti. Perasta se oli ihan hullu juttu ja se töksäytti ensimmäisellä lähestymisellä itsensä esteen eteen. Onneksi kieltäytyminen oli maltillinen, niin kuski pysyi sentään kyydissä.

Sitten otettiin muutamat laukanvaihtoyrityksen kavaletin ja ristikon avulla. Kavaletille lähestyttiin oikeassa laukassa, sen avulla piti saada vasen laukka, jonka jälkeen ratsastettiin ristikon yli. Mokasin pari ensimmäistä kertaa ja epäilen syyksi riittämätöntä vauhtia ja sitä, että jätin hevosen vielä esteen lähellä oikealle asettuneeksi. Sain kuitenkin korjattua virheeni johtamalla kavaletilla aika reilusti, jolloin Pera vaihtoi laukan pyydetyksi. Tähän saisin kiinnittää huomiota. Kisoissa menee turhaan keskittymistä siihen, että vahtaan, kumpi laukka on menossa. Helpompaa olisi, jos saisin sen esteellä vaihdettua. Toistaiseksi en osaa korjata laukkaa itse askellajissa, mutta sen taitaminen olisi todella näppärää.

Tämän jälkeen hurautettiinkin jo rata. Tehtävään lähdettiin oikeassa laukassa ja ylitettiin laukanvaihtokavaletti. Siitä jatkettiin pidempi laukka kahden esteen suoralle, josta kaarrettiin samassa laukassa seinän ja yhden tolpan varassa olevan portin yli. Siitä jatkettiin toiselle kavaletille, josta piti saada laukka jälleen oikeaksi. Sen jälkeen hypättiin uudelleen seinän viereinen portti sekä ensimmäinen kavaletti ja vasemmassa laukassa hypättiin vielä ristikosta pystyksi muuttunut este. Rata meni pääsääntöisesti hyvin. Pari ongelmakohtaa kuitenkin mahtui, ja ne olivat ensimmäinen lähestyminen portille. Pera kauhisteli sitä, jolloin aloin itse pelätä sitä ja hypystä tuli töksähtävä. Siitä meno jatkui yhtä epämääräisenä kavaletille, jolle puolestaan lähdin sukeltamaan hullun ennakkoon ja laukka jäi vaihtumatta. Muuten tiet esteille olivat kohtuulliset, vauhti suhteellisen järkevä (vaikka myönnän hidastelleeni) ja olin hypyissä mielestäni ihan kivasti mukana, en ainakaan pahemmin sukellellut.

Peran kieltäytyminen portille antoi tietenkin pontta pienelle pelolleni. Opettaja tuumasikin, että vaikka hevoset ovat hyppineet samoja esteitä sadat kerrat, pitää ne silti joka kerta ratsastaa esteelle. Yksi suurimmista virheistäni on se, että jätän homman ehkä liiaksikin hevosen haltuun. Totta kai hevoselle pitää antaa työrauha, mutta se ei tarkoita sitä, että hevoselle näytetään suunnilleen este, jonka jälkeen ristitään sormet ja toivotaan parasta. Kunhan vain muistaisin pitää katseen ja ajatuksen jo seuraavassa esteessä, huolehtia vauhdin riittävyydestä ja esteitä lähestyttäessä pitää pohkeen tuntumalla sanomassa, että tästä muuten mennään yli. Luulen, että noilla eväillä radan pitäisi sujua. Tietysti toivon myös sitä, että rata pysyy mielessä koko suorituksen ajan. :) Huh, nyt sitten vain jännäämään. Onneksi ennen kisoja on vielä parit normaalit ratsastukset, niin jospa sitä ehtisi vähän muutakin ajatella.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Esteitä uuden silmäparin tarkkailussa

Muistin sunnuntain tunnin aiheen oikein eli esteitähän se oli. Kaikeksi ilokseni minulle oli myös merkattu Pera. Tämä kerta oli myös ensimmäinen estetunti uuden opettajan opeissa. Tunnin treenit olivat nyt kolmatta kertaa peräkkäin samankaltaisia, joten skippaan alkuverkkaosuuden ja siirryn hyppelyihin.

Ensin hypättiin sarja, jonka ensimmäinen este oli tosin puomi. Lähestyminen tehtiin ravissa ja hypyn jälkeen tarkoituksena oli saada vasen laukka. Muuten meni Peran kanssa ihan kivasti, mutta annoin sen lönkytellä pari lähestymistä turhan laiskasti ja käteni unohtivat myödätä. Perusongelmia siis.

Tämän jälkeen otettiin kahden esteen suora, johon piti saada kuusi askelta. Mehän Peran kanssa hurauteltiin se totta kai pariin otteeseen viidellä, kunnes muistin taas ratsastaa ja kuusi askelta meni hienosti. Kulkusuuntaa vaihdettiin ja nyt väliin pitikin pistää vain viisi askelta. Jäin taas jarruttelemaan pelkuruuksissani, jolloin ensin tuli kuusi askelta, sitten hyvin töksähtävä viisi. Lopulta rohkenin spurtata jo ensimmäistä estettä kohti, jolloin viisi meni kuin vettä vain.

Lopuksi hypättiin vielä alussa mentyä sarjaa. Tavoitteena oli saada tasainen meno läpi kahden hypyn. Pera alkoi tässä vaiheessa jo intoilla, joten muuten meillä meni hyvin, mutta viimeisessä hypyssä väli kävi jo melkein ahtaaksi. En tosin itse älynnyt tätä, vaan opettaja huomautti asiasta hypyn jälkeen. Minä vain nautin menosta, kun kerrankin uskalsin hevosen antaa mennä ja muistin vielä itse katsella eteenpäin esteen tuijottamisen sijaan.

Yhteistyömme Peran kanssa ei ollut ihan niin huippua kuin perjantaina, sillä kehtasin taas vähän jännittää. Suoralla ollut okseri muka oli niin pelottava (korkeus ehkä sen 60 senttiä) ja kun Pera vielä keksi säikkyä vesilätäkköä ja tuolia, olin triplannut oman jännitykseni. Pera ei kuitenkaan kertaakaan esteillä ilmaissut, ettei olisi hyppäämässä, joten onneksi tämän myötä loppupäänkin hypyt menivät paremmin.

Uudelta opettajalta tuli kommenttia myötäyksestä ja katseesta. Ei siis mitään kauhean mullistavaa. Pakko kyllä myöntää, että istuntani oli jälleen kerran kauheaa. Enhän minä muistanut sitä takapäätä hilata taakse, vaan tuntuu, että seisoskelin jälleen niillä jalustimilla. Tästä opettaja ei kuitenkaan hoksauttanut, joten toivottavasti keksin edes puolet kauheuksistani ihan itse. Kiva tunti, nyt taas hi-i-i-i-rvenän pitkä odotus (kolme ratsastuksetonta päivää) seuraavaan kertaan.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Joka kuuseen kurkottaa...

Tallille päästyä huomasin, että jostain syystä minut oli pistetty klo 18-19 tunnille, kun omasta mielestäni selvästi olin halunnut klo 16-17 tunnille. Onneksi toivomallani tunnilla oli tilaa, pahaksi onneksi en saanutkaan Peraa (joka oli kyllä merkattu minulle tuolle myöhäisemmälle tunnille), jolloin jouduin valitsemaan kahden väliltä. Kaapo vai Epper, kas siinäpä vasta pulma! Arvaatteko kumman otin? Vähän ennakkoon jo murehdin valitsin kuin valitsinkin Kaapon. Puntaroin asian tuon vauhdikkaan ruunan puolelle siksi, että luotan siihen kuitenkin enemmän kuin Epperiin, jolla en ole hypännyt varmaankaan pariin vuoteen.

Tunnin treenit olivat kutakuinkin samat kuin perjantaina. Alkuun oli taas lisäyksiä ja lyhennyksiä, ja tällä kertaa yritin oikeasti panostaa siihen, että pidätteet menevät läpi. No jaa, arvata saattaa, että toiveeksi jäi. Milloinhan oikeasti myönnän itsellenikin sen, ettei minun kannata koettaakaan ratsastaa Kaapoa, mikäli tunnilla on tarkoitus liikkua muussakin kuin käynnissä tai ravissa?

Laukassa sitten hurauteltiin taas parit välit määräytyillä askelmäärillä. Meillähän Kaapon kanssa meni parit kierrokset liian vauhdikkaasti, kunnes löysimme oikean vauhdin ja välit menivät kivasti. Opettaja ei onneksi vaatinut meiltä mahdottomuuksia, sillä lyhyempään laukkaan en olisi saanut tätä reipasta pollea. Sitten tehtävänä oli ylittää kaksi estettä siten, että väliin saadaan kaksi laukka-askelta. Opettaja varoitti jo ennakkoon, että Kaapolla väli jää herkästi lyhyeksi. Otin sitten hölmöyksissäni hyvin huonot tiet pariin kertaan esteelle, jolloin Kaapo sekosi askelissaan. Lopulta tajusin oikean reitin ja sain hypytkin paremmin kohdilleen.

Seuraavaksi otettiin vielä kahden esteen suora, johon piti saada kuusi askelta. Tämä meni meiltä ihan kivasti. Kaapo ei intoillut liikaa, vaan humputti tasaisesti menemään. Koko tunnin ajan minulla oli ollut todella pahoja vaikeuksia saada Kaapoa kaartamaan nätisti, ei kaatumaan miten sattuu. Ihan sama mitä yritin, ei Kaapo ottanut pyyntöjäni vastaan ja jatkoi järkyttävää kaatumistaan kaarteissa. Välillä tuntui siltä, että menemme pian kumoon, mutta onneksi sitä ei sentään tapahtunut.

Lopuksi hypätyllä radalla tämä kaatumisongelma tietenkin kostautui. Rata lähti oikeassa laukassa kavaletin yli, jossa laukka piti saada vasemmaksi. Siitä kaarrettiin aiemmin hypätyn kahden esteen suoran yli ja siitä puolestaan sarjalle, jonka väliin oli aiemmin laitettu kaksi laukka-askelta. Siinä laukka piti saada takaisin oikeasti ja päästä nätisti viimeisen kavaletin yli. Alku meni ihan höpöksi tietenkin. Kaapo vain kaatui piittaamatta käskyistäni kulkea suoraan ja lähestyminen kavaletille oli suoraan sanoen hirveä. Laukka kuitenkin vauhtui, hurraa! Kahden esteen suora meni mukavasti, mutta sarjalle lähestyminen oli ihan naurettava. Siinä laukka ei vaihtunut, joten piti käyttää myös ravilla. Viimeisen kavaletin ylitys oli yhtä kauhea kuin nuo kaksi mokaa yhteensä. Mutta sentään laukka vaihtui siinä.

Tiesin kyllä, ettei minulla ole paljoa sanottavaa vauhtiin eikä se sinällään haittaa. Kaapo tykkää hypätä eikä se kauheasti keksi jännitysmomentteja. Mutta tuo kääntäminen tai siis sen taidon puute on hyvin ikävä asia esteillä. Kyllähän polle pikkuesteet hyppää miltei mistä kulmasta tahansa, mutta esteiden noustessa ongelmasta tulee pahempi. Yritin käynnissä ja ravissa saada sisäpohjetta läpi, mutta en onnistunut. Turhautti kieltämättä, sillä Kaapolla olisi muutoin mukava hypätä, mutta kun kuski ei vain osaa.

Tunnin onnistumiset olivat parissa hyvässä tien valinnassa ja siinä, ettei vauhti pelottanut. Jotain hyvää siis onneksi tässäkin tunnissa. Jos katsoin tuntisuunnitelmaa oikein, huomisen omalla tunnillani on - yllätys, yllätys - esteitä. En pistää yhtään pahaksi, päinvastoin. Kunhan vain saan sellaisen hevosen, jonka kanssa ei tarvitse tapella ihan näin paljoa kuin tänään.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Minulle sopiva hevonen

Ensimmäinen talviperjantaitunti ja ihanasti esteitä. Pollearpajaisten tulos yllätti vähän arveluttaen, mutta enemmän ilahduttaen. Pera a.k.a. Uljas Musta oli sattunut kohdalleni. Kyllä, se polle, jonka ristin aikoinaan suosikkiestepollekseni, mutta parin putoamisen jälkeen kehittelin pelon sillä hyppäämistä kohtaan. Kouluväännössä olen aina tästä komistuksesta kyllä tykännyt.

Peran kanssa menosta oli ehtinyt kulua melkein seitsemän(!) kuukautta. Onneksi en muistanut tätä ennen tuntia, olisin pelästynyt hiiteen. Onneksi pelkoni olivat turhia, tunti meni kaikin puolin kivasti. Treenit aloitettiin lyhentämällä ja pidentämällä askelta kaikissa askellajeissa. Pera yllätti minut täysin loksahtelemalla aivan itsenäisesti oikeinpäin ja pyöreäksi. Eihän se niin pysynyt läheskään koko aikaa, mutta hyvin vaivattomasti sen sai uudelleen ratsastettua oikeaan työasentoon. Olin ihan fiilareissa. Muistan niin monet kerrat ihailleeni sen menoa muiden ratsastajien kanssa, kun se taas tyytyi kurottelemaan kattoa minun kanssani. Nyt se huippu hevonen halusi tehdä yhteistyötä kanssani. Tätä myöten myös pidennykset menivät kivasti kaikissa askellajeissa. Lyhennyksissä olisin saanut olla tarkempi, mutta edelleen tämä jarrujen kadottaminen kolkuttelee miinuspuolissani. Askeleen kontrolloinnin lisäksi hurauteltiin myös muutamat maapuomit lämmittelyksi.

Sitten nostettiinkin yksi maapuomi esteeksi, jota hypeltiin ympyrällä. Ensimmäisestä hypystä tuli vähän töksähtävä, jolloin opettaja komensi ottamaan kunnon laukan. Sen avulla este ylittyi ongelmitta. Peran hyppy oli kumma kyllä vielä tuttu ja laukankin pystyin laskemaan aika hyvin ennen estettä. Tämä helpotti huomattavasti hommaa. Sitten hypättiin kolmen esteen reitti, jonka ensimmäiseen väliin piti saada viisi, toiseen neljä. Pari kertaa neljän väliin humpsahti viisi, kunnes taas älysin ratsastaa ja homma sujui. Pollelle paljon kiitoksia, se itsekin vähän arvioi välejä ja korjasi mokiani.

Lopputunnista hyppäsimme vielä radan. Homma alkoi oikeassa laukassa kavaletin ylityksellä, josta piti saada laukka vasemmaksi. Siitä kaarrettiin kahden esteen suoralle, josta taas kaarrettiin toiselle kavaletille, koetettiin saada laukka vasemmaksi, hypättiin rengaspystyn yli, jatkettiin ekana hypätylle kavaletille ja lopuksi toiset suoralla olevat pystyt. Sain Peran alusta alkaen mukavan etenevään laukkaan, joten sain laukat yhtä kertaa lukuunottamatta vaihtumaan. Hoksin myös, jos hevonen aikoi ponnistaa aiemmin ja pysyin mukavasti mukana. Moka sattui kuitenkin kahdelle viimeiselle hypylle. Päästin hevosen pitkäksi, jolloin esteiden väli kävi ahtaaksi ja Pera joutui liian lähelle estettä tehden töksäyshypyn. Uusintakierroksella opettaja pisti meidät hyppäämään tuon kerran kahdesti, jolloin homma korjaantui. Muistin pitää Peran liikkeellä, mutta lyhyenä. Silloin tämä hieno polle hyppäsi mukavan sulavasti esteet.

Pakko myöntää, että tunnin alussa jännitti kyllä hivenen. Mutta Peran kulkeminen oikeinpäin rentoutti hieman. Kun lopulta tajusin ensimmäisten hyppyjen jälkeen, ettei polle ole lähdössä käsistä niin miniesteillä, rentouduin lopullisesti ja aloin nauttia. Esteiden korkeus taisi olla jotain 60 sentin luokkaa. Ainakin hyvin pieniltä ne näyttivät.

Tunnin lopussa kyselin vielä menostamme opettajalta. Kuulemma hyvin oli mennyt radalla. Paras kommentti oli se, kun hän tuumasi Peran sopivan minulle. On todella mukava olo huomata, ettei itse kuvittele onnistumisia hevosen kanssa päässään, vaan että ne näkyvät myös muille. Pera on hieno hevonen, joka opettaa ja tekee yhteistyötä kohtuullisen mielellään. Kehtasin vielä ruinata opettajalta Peran jollekin koulutunnille, sillä haluan kokeilla yhteistyökykyämme myös sillä saralla. Toivottavasti opettaja muistaa toiveeni, sillä rustasin itseni ekstratunnille jo huomiseksi.

torstai 2. syyskuuta 2010

Virkeyttä maastosta

Helvi oli alkuviikosta rokotettu ja raspattu, joten viikon verran tamman kanssa puuhataan kevyemmin. Päätin siis suunnata maastoon ja peltoympyrälle. Maastolenkki saa Helvinkin vähän reippaammaksi, koska ympärillä on niin paljon tarkkailtavaa ja mahdollisesti myös pelättävää. Siksipä tammaa ei kauheasti siellä tarvitse nohittaa.

Tällä kertaa virkeys jatkui ihan mukavasti myös peltoympyrälle. Päätin tehdä kunnolla käyntitreeniä, jossa aiheina oli pohkeenväistö ja taivuttelut. Helvi oli todella herkkä pohkeelle, vaikka olin jättänyt kannuksetkin pois. Alussa normaalikin pohjekontakti sai tamman liioittelemaan, kunnes älysin keventää pyyntöjäni. Niinpä tamma väisti todella nätisti hyvin pienestä pyynnöstä ja taivuttui myös kohtuullisen kivasti. Jos väistö tai taivutus alkoi levitä käsiin, sai sen korjattua minimaalisella pyynnöllä.

Keskityin myös ratsastamaan Helviä pyöreäksi. Sainkin onnistumisia aika paljon, mutta koska oltiin ulkona, herpesi Helvillä keskittyminen muun ympäristön tarkkailuun. Olin silti hurjan tyytyväinen tammaan. Sain sen muutamia kertoja aika rehellisesti tuntumalle, jolloin se eteni itse ja keveni mukavasti. Väliin taas mahtui raskaampia pätkiä, mutta tuo herkkyys pohkeelle kruunasi kerran. Kokeilin parit pätkät myös avotaivutusta, josta tamma nappasi pisteet kotiin. Helvi oli jotenkin niin hyvin hallittavissa, ettei aikoihin. Kiva tunne!

Tässä vielä tallilla asustava söpöliini. Miten näille voi olla lässyttämättä?