Ennen maastoon lähtöä ehdin ottaa kentällä hyvin lyhyen hetken käyntiä ja ravia. Remu tuntui asialliselta, vastasi pidätteisiin, mutta pienellä nohituksella liikkui myös. Maastossa otimme pienen ravi- ja laukkaverryttelyn. Ravi meni vielä kivasti, mutta laukassa Remu säntäili vähän. Olimme jonon viimeisenä, ja Remu olisi kovasti tahtonut kirmata vähintään kaverin rinnalle tai ohi. Loppuvaiheessa jarrumme katosivat hetkeksi, ja ehdinkin huudella muille ongelmasta. Sitten vähän tulistuin ja komensin Remua, joka tämän jälkeen muisti osaavansa mennä myös vähän rauhallisemmin. Tällainen aloitus pisti pakkani sekaisin ja löi jännitysmittarit vahvasti punaisen puolelle.
 |
| Rengas, pieni tukki, halkopino, isompi tukki, alashyppy, tukkikasa ja risueste. Kiitos näistä Noralle kypäräkameroineen! |
Toisena tulimme ensimmäisen tehtävän toisinpäin eli pienen tukin ja rengasesteen, joiden jälkeen jatkoimme vielä pienessä ylämäessä olleelle halkopinolle. Tukki ja rengaseste menivät tähänkin suuntaan ihan hyvin. Pientä kiihdytystä kavereita kohti oli havaittavissa, mutta Remu kuunteli kohtuullisesti. Pääsimme halkopinolle laukassa, ja vaikka sille tuli pieni hidastus, hyppäsi Remu sen kiltisti.
Sitten siirryimme vähän edemmäs ja hyppäsimme isomman tukin ja jatkoimme siitä alashyppyyn. Remulla oli taas vähän vauhtia, sillä esteet hypättiin kavereiden luo suunnaten. Sain kuitenkin pidätteet läpi, ja isompi tukki meni kivasti. Sen jälkeen sain jarrutella hyvin, sillä halusin alashypyn ravista. Remu hieman arpoi laskeutumista, mutta liki kirjaimellisesti valui alashypyn pehmeästi alas. Sen jälkeen lähinnä vain nauratti, sillä alashyppy ei tuntunut hypyltä laisinkaan.
Lopuksi tulimme vielä pienen lenkin, joka sisälsi juuri hypätyt isomman tukin ja alashypyn. Sen jälkeen tuli pidempi laukkapätkä, jonka aikana siirryttiin pienemmälle polulle. Siellä hyppäsimme kaksi estettä, jonkinlaisen tukkipystyn ja sitten pienen risuesteen. Radan viimeisenä hyppäsimme vielä alussa hypätyn pienemmän tukin. Remu oli vähän tohinoissaan, kun lähdimme laukkaamaan kavereista pois. Se kuitenkin otti edelleen pidätteet läpi, jolloin isompi tukki meni hyvin. Sain jarrutettua sen raviin, ja pääsimme alashypyn taas hassusti valuen. Ennakkoon olin miettinyt, miten Remu käyttäytyisi, kun olisimme hyvin kaukana kavereista. Remu yllätti ja jopa tolkkuuntui. Pääsimme laukkaamaan mukavan rennosti kohti pienempää polkua. Meinasin hukata sen, joten siirryin raviin ja oikean kohdan näkyessä puikahdin polulle. Siellä taas nostin laukan, ja lähestyimme polun ensimmäistä estettä. Olimme aiemmin kävelleet tämän reitin, joten Remu vähän arveli meidän kiertävän esteet. Arvelu oli tosi maltillista, ja Remu hyppäsikin molemmat esteet kivasti, kun kerroin sille oikean reitin. Viimeiselle esteelle tultaessa kaveritkin näkyivät, ja taisin itse päästää helpotuksen huokauksen. Se tarttui Remuun, ja hyppäsimme pienen tukin sangen ponnettomasti. Joka tapauksessa ehjin nahoin perillä, jes!
Hyppelymme loppuivat siihen, ja saatoin huokaista helpotuksesta todella syvään. Ehdin jännittää tunnin aikana moneen otteeseen ja aika paljonkin, mutta sain aina jotenkin kasattua pääni. Remu oli toki paikoin vähän innokas, mutta loppujen lopuksi se kuunteli ja uskoi pyyntöni hyvin. Remun paras ominaisuus oli se, ettei se tuntunut epäröivän esteiden hyppäämistä ollenkaan. Oma ratsastukseni olisi saanut olla rennompaa ja huolettomampaa, mutta niin täysin zeniksi en päässyt. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sain mentyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja selviydyttyä siitä. Jes!
Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!
