Torstain toinen ratsastus oli kouluratakurssin kolmas ja samalla viimeinen kerta. Ratsunani jatkoi Manu, ja kurssin viimeisellä kerralla oli luvassa osittain ohjattu verryttely sekä sen jälkeen A-merkin kouluohjelman ratsastus opettajan toimiessa tuomarina. Kehtasin jännittää tätäkin jonkin verran, mutta onneksi pahin jännitys hiipui verryttelyn ja oman vuoron odotuksen aikana. Laitoin Manulle uudelleen kanget, sillä se toimi niillä varsin mukavasti edelliskerralla.
Ohjatussa ja osin itsenäisessä verryttelyssä tein ravissa pohkeenväistöjä, muutamia siirtymiä ja peruutuksia sekä vähän myötä- ja vastalaukkaa. Manu oli mennyt aiemmin päivällä estetunnin, jonka jäljiltä sillä oli menohaluja. Aluksi mistään ei tahtonut tulla mitään, kun Manu halusi kipittää enempiä kuuntelematta. Keskityin sitten toviksi hakemaan Manun kuulolle ja rauhallisemmaksi, mikä onnistui lopulta kohtuullisesti. Kunhan vain muistin itse olla rento ja rauhallinen enkä lähtenyt Manun häsellykseen mukaan. Väistöt sujuivat lopulta ihan hyvin samoin kuin muut kokeiluni. Pientä kiireisyyttä oli välillä ilmassa, mutta sen sai aina haltuun. Niinpä olin valmis radalle ja siirryin odottamaan vuoroani, joka oli toisena.
Alkutervehdykseen tulimme hieman mutkitellen, mutta Manu malttoi seisahtua ihan hyvin. Liikkeelle emme päässeet niin näppärästi, vaan väliin mahtui turhan monta käyntiaskelta. Voltti, S:n muotoinen vaihtoura ja voltti toiseen suuntaan sujuivat ihan ok, mutta kuviot tahtoivat olla hieman liian isoja. Tahti kuitenkin pysyi asiallisesti näiden läpi. Pohkeenväistö vasemmalle sujui aika helposti, ja sain Manun myös suoristettua sen jälkeen. Ensimmäinen keskiravipätkä oli vähän vaatimaton, kun en rohjennut pyytää riittävästi. Pohkeenväistö oikealle oli vähän tihkaampi, ja etuosa pääsi johtamaan liikaa. I:ssä tehty pysähdys valui hieman pisteestä ohi, ja peruutuksessa Manu vastusteli hetken ennen kuin otti askeleet. Raviin pääsimme taas turhan monen käyntiaskeleen kautta.
Ensimmäinen vastalaukan eli vasemman laukan nosto käynnistä onnistui, mutta vähän puolittaisesti ilman kunnon valmistelua. Olin vain hurjan huojentunut siitä, että pyytämäni laukka nousi. Siirtyminen raviin oli vähän huolimaton, ja Manu pyrki kipittämään sen jälkeen. Myötälaukka nousi ihan asiallisesti, ja samoin sujuivat kymmenen metrin voltti ja keskilaukassa tehty keskiympyrä. Eroa harjoitus- ja keskilaukan välillä olisi tosin voinut olla enemmän. Siirtyminen raviin oli taas vähän töksähtävä, kun pidätteet eivät menneet pehmeästi läpi. Lävistäjälle ratsastettu keskiravi lähti nyt aikaisempaa paremmin. Manu innostui taas sen verran, että siirtyminen käyntiin C:ssä meni vähän töksähtäen pidätteiden ensin mennessä kuuroille korville.
Toisen vastalaukan eli oikean laukan nosto onnistui myös. Jännitin tätä vähän etukäteen, jolloin ylivarmistelin nostoa. Manu reagoi tähän poikittamalla ja jännittymällä, mikä ei jäänyt opettajalta huomaamatta. Vastalaukasta siirryimme taas kiireisesti raviin, mutta sain vähän tasapainotettua menoa ennen kuin nostin myötälaukan. Kymmenen metrin voltti sujui taas mukavasti, ja keskiympyrä keskilaukassa oli tähän suuntaan parempi. Sain palautettua Manun harjoituslaukkaan kohtuullisesti, vaikka lävistäjällä se olisi selvästi voinut mennä lujempaakin. Raviinkin pääsimme kohtuullisesti oikeassa kohtaa. Lopputervehdykseen suunnatessa kiemurtelimme keskihalkaisijalla melkoisesti, mutta pysähdykseen sain Manun suunnilleen suorassa. Manu malttoi odottaa hienosti lopputervehdyksen ajan, ja siinä olikin ensimmäinen yhteinen koulurataharjoituksemme.
Opettaja tuomaroi suorituksemme jälleen hyvin ystävällisesti. Pisteitä saimme 180, mikä tarkoitti 66,67 prosenttia. Paras numero oli seitsemän ja huonoin 6 eli tällä kertaa menomme oli mukavan tasaista. Opettajan vapaamuotoinen palaute oli mukavaa luettavaa: “Tasaista Anne! Hyvä raami ja tuntuma hevoseen. Olet saanut istuntaan paljon jäntevyyttä!” Radan jälkeen oma fiilikseni olikin kohdillaan. Pieniä huolimattomuusvirheitäni ja lyhyitä kipityksiä lukuun ottamatta Manu tahkosi radan mukavan varmasti. En jäänyt radan aikana harmittelemaan asioita, vaan osasin jatkaa aina eteenpäin. Videolta katsottuna meno ei näytä yhtä hyvältä kuin mitä se selkään tuntui, mutta ei menoamme sentään hävetäkään tarvitse. Harmiksi kameran muistikortti täyttyi ennen kuin olimme ehtineet mennä koko radan, mutta onneksi matkasta jäi vain lyhyt pätkä lopusta. Tämän kurssin jälkeen on kyllä todettava, etten enää voi vältellä sitä helpon A:n luokkaan osallistumista. Seuran kisakausi starttaa syksyllä, joten vielä on onneksi vähän treeniaikaa. Sitten onkin vuoro kokeilla, millaista meno oikealla kisaradalla on.
Videosta kiitos Alekseille!