Estekurssin toisena päivänä ehdittiin treenata niin askeleen säätämistä kuin laukanvaihtoja hypyissä. Ratsukoita oli edelleen neljä, ja minä menin tietysti jälleen Manulla. Alkuverryttelyssä pyrin taas saamaan Manun hereille, mutta pysymään lyhyenä. Yritystä oli, mutta taidot tahtoivat loppua kesken. Manu oli kuitenkin mukavasti hereillä, ja kun sain tehtyä pyynnöt selvästi, totteli Manu kohtuullisesti.
Askeleen säätämistä teimme ravissa pidemmillä ja lyhyemmillä väleillä olleilla puomeilla sekä laukassa kolmen esteen suoralla linjalla niiden välien ollessa muistaakseni 13 metriä. Ravissa Manu kolisutteli puomeja aikansa, kunnes sain sen uskomaan ja menemään sopivassa tahdissa. Meille oli vähemmän yllättäen paljon helpompaa vähän pidentää askelta kuin yrittää lyhentää sitä. Niinpä pidennystehtävät menivät aika vaivatta, kun taas lyhennystehtävillä sain opetella asioita kerta toisen jälkeen.
Laukka-askeleen säätämisessä oli taasen tutut ongelmat: Manu oli joko pitkä ja löysä tai pitkä ja kipittävä. Sovitapa siinä sitten vaadittuja neljää askelta väleihin, kun hevonen tuntuu joko hyytyvän tai kipittävän alta. Saimme tahkota kolmen esteen suoraa linjaa melkoisesti ennen kuin saimme edes sinnepäin olleita suorituksia. Löysyys oli tällä kertaa pahempi ongelma, sillä välillä Manu meinasi hyytyä naurettavan pienen esteen aikana. Sen seurauksena terävyys oli ihan hukassa, vaikka välit menivätkin neljällä askeleella. Tänäänkin sain huokailla moneen otteeseen sitä, kuinka lyhyen, mutta terävän hevosen taikominen esiin on omalla osaamisellani kamalan vaikeaa.
Ehdimme tulla vielä pari minirataa. Ensimmäinen niistä sisälsi pystyn, jolta jatkettiin kaarevalla tiellä toiselle, lävistäjällä olleelle pystylle, jolla pyrittiin vaihtamaan laukka oikeasta vasemmaksi. Siitä jatkettiin vielä toiselle lävistäjäpystylle, jolla pyrittiin saamaan laukka taas takaisin oikeaksi. Toisella kierroksella mentiin sama alku ja jatkettiin vielä kolmen pystyn suora linja perään. Kolmannella kerralla puolestaan tultiin kaareva linja, siitä suora linja ja vielä yksittäinen lävistäjäpysty. Jokaisella tehtävällä vaivasivat samat ongelmat: kaikki laukat eivät aina vaihtuneet ja mukaan mahtui löysiä hyppyjä. Parhaimmat hetket olivat kolmen esteen suoralla linjalla, jossa Manu säilytti tahdin ja hyppäsi jokaisen esteen aika maltillisesti, mutta etenevästi. Muuten tahdissa oli paljon petraamisen varaa, mutta en vain saanut ratsastettua tasaista menoa.
Sellaista tälläkin kertaa. Joka tapauksessa Manussa oikein kivaa on se, että se kyllä menee esteistä yli eikä hötkyile ylimääräisiä. Toki hyppäsimme taas sen mittapuulla aivan mitättömiä esteitä, joten rimakauhu ei päässyt heräämään laisinkaan. Jos jotain positiivista haen taas, niin jos joskus opin ratsastamaan Manua esteillä paremmin, tiedän taas oppineeni paljon enemmän. Sitä päivää odotellessa.
Videoista kiitos Noralle!
