Leirin kuudes tunti oli esteitä (jee!). Toivoin tälläkin kertaa jo tuttuun tapaan joko Luckyä, jotain sen kaltaista tai superestesuokkia. Valintani sattui koulutunnilta tuttuun Laamaan. Odotin tuntia vähän jännittyneenä, sillä koulutunnilla huomasin, että Laama voisi halutessaan viedä minua kuin märkää rättiä. Kiitos olemattomien oikeaoppisten jarrutustaitojeni. Olin kuitenkin pääosin positiivisin mielin menossa. Ainahan uusi ratsu estetunnilla on vähän jännä juttu.
Alkuverryttelyssä tulimme koko ajan kevyessä istunnassa pysyen kolmen puomikasan linjaa, jossa ensimmäisen puomin yli pyöräytettiin ympyrä, sen jälkeen siirryttiin käyntiin, ylitettiin keskimmäinen puomi, jonka jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja ylitettiin vielä viimeinen puomi ympyrällä. Sen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin tovi. Kevyt istuntani oli ravissa aivan hukassa! Keikuin ihan holtittomasti enkä pysynyt istunnassa nimeksikään. Laama taas halusi mennä ravia eikä jarruttaa käyntiin, vaan hiippaili miniravissa yli. Tehtävän sain ehkä kertaalleen edes vähän sinnepäin, muut kerrat olivat yksinkertaisesti kauheita. Laukassa sentään kevyt istuntani toimi, huh.
Tämän jälkeen tulimme laukassa pääty-ympyrällä olleen kavaletin, pudotimme jalustimet pois ja tulimme suoran linjan pieninä esteinä. Pääsimme kavaletin ihan hyvin, ja sain nakattua jalustimet pois. Laama tuntui innostuvan nähdessään edessä olevat esteet. Linjan ensimmäinen este meni vielä hyvin, mutta sitten tunsin Laaman innostuvan liikaa. Yritin pidättää, mutta ruuna oli jo menossa. Toinen este meni vielä ok, mutta kolmannelle Laama säntäsi kahden ja puolen askeleen kautta. Jäin hypystä ja horjahdin, mikä sai Laaman vähän spurttamaan. Minulle iski tietysti kauhu ja unohdin kaiken ratsastamisesta. Niinpä yritimme teilata opettajan, jonka aikana yritin keikata satulasta alas. Siitä matka jatkui vielä pienen kierroksen verran ja päättyi Laaman jarrutettua kaverin luo. Huh, mikä aloitus! Jännitys löi sen verran päälle, että pyysin luvan tulla lopputunnin jalustimien kanssa. Nynnyys vei voiton rohkeudesta.
Tämän jälkeen tulimme ravilähestymisellä askeleen sarjan ja jatkoimme linjalle, johon sain ilman jalustimia menemisen sijasta korvaavaksi tempuksi tulla linjan oikea käsi sivulle ojennettuna. Tehtävää tultiin kerran näin, sitten normaalisti. Sarja meni jokaisella kerralla mukavasti, pari kolautusta taisi tulla, mutta lähestyminen ravissa onnistui minuksi mainiosti. Linjalla Laama malttoi myös kuunnella pidätteet eikä enää hötkyillyt, joilloin hypyt olivat asiallisia. Itse tosin olin vähän kiireinen niin käden kuin suoristautumisen kanssa. Lopuksi okserin ja linjan viimeinen este olivat metrissä. Hui jännä! Sain kerrankin kasattua pääni ja todettua, ettei se ole korkeus eikä mikään ja lähdin tehtävälle. Ja tehtävä meni kivasti! Metri ei tuntunut pahalta, ja Laama oli niin kiva! Oli ihana saada lopettaa tunti onnistuneeseen harjoitukseen, vaikka alkutunti alkoi itselleni jännittävästi.
Tunti päättyikin tähän. Olipas kaikenlaista yhden tunnin aikana. Laama oli niin kuin oikean esteratsun kuuluukin: reipas ja valmis menemään. Minä taas kehtasin jännittää, kun ratsu lähti liikkumaan enemmän, kun minulla ei ollut jalustimia. Nynnyilylleni en mitään mahda, mutta sitä kyllä pitää koettaa rajoittaa. Laama kun ei tahtonut mitään pahaa, se vain innostui hyppäämisestä. Onneksi tunti parani loppua kohti, niin minun ei tarvinnut kerätä itsetuntoni rippeitä hiekasta. Hieno Lamaro!
Videoista kiitos Kaisalle ja Annelle!
