Hevoseton keskiviikko tuntui sen verran hullunkuristelta ajatukselta, että tuuppasin itseni Aaltokankaan ratsutallien C-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Ratsuksi oli merkitty Kari, joka harjatessa protestoi näyttävästi selkään koskemista. Lopulta selvisi, että selkään on päässyt pesimään uudelleen jokin sieni, ja sopivamman satulan löydyttyä, pääsin lähtemään tunnille saman ratsun kanssa. Kiirettä pukkasi kaiken häseltämisen takia, mutta onneksi Nora oli auttamassa.
Tunnin piti itselleni ennestään vieras opettaja, jota Nora on tituleerannut onnellisten hevosten opettajaksi. Tunnin aiheena oli loiva kiemuraura käynnissä ja ravissa sekä laukkaaminen ympyrällä. Kiemurauran ratsastaminen aloitettiin samantien. Opettaja ohjeisti ottamaan puolipidätteitä ja niiden jälkeisen rentoutumisen aikana ratsastamaan pohkeella eteen. Tavoitteena oli saada hevosia rennoksi ja pyöristymään. Heti alussa sain opettajalta kommenttia löysätä vähän ohjia ja keskittyä siiten, että käteni olisi rento ja joustava. Jäin myös kommenttien perusteella helposti sisäohjaan kiinni, mikä onkin helmasyntini. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeilla hevosta tulemaan ohjan tuntumalle. Kun ohjasmitta oli opettajasta sopiva, tuntui minusta taas siltä, ettei hevosta ollut ollenkaan niiden päässä. Koetin työstää Karia liikkumaan pohkeista eteen, mutta alkuaika oli melkoista hiippailua. Kiemuraurakin meni vähän miten sattuu, kun en tohtinut koskea ohjiin eivätkä pohkeeni toimineet.
Ravissa Kari tuntui menevän melkoisen töyssyisästi. Epäilin jo, että se ontuu tai ainakin varoo jalkaansa, mutta opettaja kommentoi sen olevan hyvin jäykkä lavoistaan. Kaarteissa meno olikin ajoittain melkoista kaatumista, vaikka yritin pitää Karia pohkeillani ruodussa. Hiljalleen se kuitenkin alkoi lämmetä ja meno tasoittui huomattavasti. Kiemurauraan lisättiin vielä keskikohdassa voltin pyöräytys. Hetkittäin Kari joko minun vaikutuksestani tai omasta halustaan pyöristyi, mutta sitten taas toisessa hetkessä se olikin jo nostanut päänsä ylös. En ehtinyt valaistua näinä hyvinä hetkinä siitä, mitä oli tapahtunut sen saavuttamiseksi. Hetkittäin Kari esitti myös kohtuullisen energistä ravia, mutta sitä ihastellessa annoin sen myös juosta ohjista läpi. Kun taas yritin kasata energistä ravia pyöreämmäksi, sammui meno suunnilleen heti. Saisinkin olla nopeampi käyttämään pohkeita ja herkempi reagoimaan ohjasta myötäämällä.
Lopuksi jakaannuimme kahdelle ympyrälle laukkaamaan. Opettajalta tuli kommenttia pistää Kari laukkaamaan kunnolla, sillä alussa se esitti liki nelitahtista menoa. Napsutin sitten raipalla takajalkoja töihin, mistä kiitokseksi Kari tarjosi pukin. Mutta lähtipä se moottori sitten vähän paremmin käyntiin. Laukassa kivaa oli se, että Kari säilytti sen kohtuullisen tasaisena ilman, että tarvitsi vaikuttaa. Muutoin en saanut sitä kummemmin rentoutumaan saati pyöristymään, kun en yksinkertaisesti vain osannut. Hyydyin myös yrittämään, jolloin jäin hetkittäin matkustajaksi nauttimaan ihan kelvollisesti pyörivästä laukasta. Matkustellessani hoksin myös pitkästä aikaa tarkistella sitä, etten jäisi puristamaan hevosta polvillani, vaan säilyttäisin kevyen tuntuman pohkeilla. Tämä korjaus onnistui aika kivasti, minkä toivon osaltaan auttaneet Karia pysymään siinä helpossa laukassa.
Tämä(kään) tunti ei villiinnyttänyt minua hinkkaamaan koulua. Tunti oli kyllä erittäin aiheellinen minulle, sillä tiedostan hyvin pakkomielteeni nypälätä ohjia tuon tuosta. Olisin ehkä kaivannut tällaisen aiheen yksityistunnille, jotta opettaja olisi voinut herkeämättä olla auttamassa minua ajoittamaan apuja oikein ja korjaamaan virheitäni. Nyt ehdin säheltää liian paljon itsekseni, jolloin ehdin vähän harmistua osaamattomuuteeni. Onneksi tuntiin mahtui kuitenkin ne pari hassua hyvänkaltaista hetkeä, niin en lähtenyt tallilta kotiin ihan naama mutrulla.
