Päivemmällä olleen estetunnin jälkeen ehdin sopivasti käydä vaihtamassa kuivat vaatteet ja suunnata Tallinmäelle Kaisan ja toisen kaverin kanssa koulutunnille. Ihastuttava sadekeli jatkui edelleen, mutta ei se enää tässä vaiheessa haitannut. Kentällä oli muutamia vetisempia kohtia, mutta onneksi myös kuivempia länttejä valittavaksi. Ratsukseni sain Melban, ja tunnin aiheena oli ratsun takapään väistättäminen ulos ympyrältä. Tarkoituksena oli saada hevosta pyöristymään ja viemään painoa takaosalle.
Tehtävää alettiin ratsastaa pääty-ympyrällä, jossa viihdyttiinkin koko tunti. Käynnissä helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros, mutta meno oli silti vähän haasteellista. Melba muuttui väistöpyynnöissä vähän tahmeaksi, jolloin aloin naputella sisäpohkeella tahtia. Opettaja hoksautti kuitenkin Melban reagoivan tähän koputteluun jännittymällä, jolloin rauhallisemmat pohjepyynnöt olivat parempi ratkaisu. Tehtävä oli kyllä minulle omiaan, sillä siinä sain kerrankin ajan kanssa opetella käyttämään sitä pohjetta ohjissa roikkumisen sijasta. Harmikseni vain olin niiden ohjien pauloissa jälleen kerran turhan tehokkaasti, mikä sai Melban jännittymään ja väistöjen menemään vähän miten sattuu. Vasemmassa kierroksessa ongelmaksi tuli saada oma istunta keskelle satulaa sen vasemmalle valumisen sijasta. Väistöt eivät lähteneetkään siksi juuri nimeksikään onnistumaan, ja aloin jo manata kouluratsastusta maan uumeniin. Opettaja huomautti uudelleen siitä, ettei ohjissa roikkuminen auta mitään, vaan työ on yksinkertaisesti tehtävä pohkeella. Jotenkin huomaamattani olin aina palannut nyppimään ohjia, kun en saanut istuntaani saati pohjettani korjattua oikein.
Ravissa aloin olla valmis jo nakkaamaan silinterihattuni naulaan siltä päivältä. Melba tuntui kipittävän väistätyspyyntöjeni läpi tai puskevan ulkoa karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteitä ulko-ohjalla, jotta meno rauhoittuisi. Samalla tajusin viimein pistää irti heiluneen ulkopohkeeni tuntumalle, jolloin Melba vähensi puskemista ulos. Hyvin hiljalleen aloin saada väistättävää sisäpohjetta läpi ilman sisäohjassa roikkumista, jolloin Melba keveni ja jopa hetkittäin pyöristyi. Tuttuun tapaan vasen kierros oli tuskainen, sillä vasen pohkeeni on oikeaakin onnettomampi toimimaan, jolloin turvauduin taas täysin turhaan sisäohjan kanssa temppuiluun. Näitä säätäessäni unohdin puolestaan kiinnittää huomiota istuntaani, mikä hankaloittia menoa entisestään. Keskittymiseni kouluratsastuksessa tuntuu olevan onnetonta ja harmistun turhan nopeasti, kun homma menee liian vaikeaksi. Melba ei luonnollisesti arvostanut hermostuneesti säheltävää kuskia, jolloin hyvät pätkät olivat harvassa.
Kuvioon lisättiin lopuksi mahdollisimman pyöreästä hetkestä laukan nostaminen, muutaman askeleen verran laukkaaminen ja välittömästi raviin siirryttyä takaosan väistättäminen ulos pienemmällä voltilla. Käynnissä ja ravissa näpertelyt alkoivat tuottaa vähän tulosta, ja Melba kulki hetkittäin vähän tasaisemmin. Ensimmäiset laukannostot eivät tosin menneet läpi, joten napsautin raipalla. Tulipahan vastineeksi pukki ja sitten se laukka, jossa oltiin arvattavasti kaukana pyöreästä saati tasaisesta menosta. Raviin siirtymisissä opettaja neuvoi kääntymään niin pian kuin mahdollista voltille takaosaa väistättämään, ettei hevonen ehtisi levitä pitkään ravihumputteluun. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Laukan jälkeen Melba meni reippaampaa ravia, jolloin en meinannut saada sitä edes kääntymään pienemmälle voltille saati tasoitettua menoa niin, että sisäpohkeeni pyyntö olisi tarkoittanut väistättämistä. Sain aina jarrutella tovin, jos toisenkin ennen kuin ratsu oli yhtään kuulolla. Aloin ilmeisesti muuttaa harmistustani kiukustumiseksi, jonka ihme kyllä onnistuin muuttamaan paremmaksi yrittämiseksi. Sen tuloksena ravissa saatiin taas tasaisempia hetkiä välillä jopa pyöreänä, ja niistä hetkistä laukkakin nousi vähän paremmin. Pyöreitä nostoja ei ollut, mutta eipähän ainakaan pää käväissyt kovin ylhäällä. Sain vielä muutaman noston täysin opettajan tarkkailussa, jolloin tsemppasin ehkä tunnin aikana eniten. Silloin Melba suostui rentoutumaan mukavasti, nostamaan laukan kohtuullisen kivasti ja jatkamaa sen jälkeen aika hyvin pienemmälle voltille. Tulipahan tässäkin väännössä pieni yhteistyön hetki, vaikka sen saaminen venyikin tunnin loppuminuuteille.
Loppuraveissa opettaja halusi nähdä hevosten venyttävän alas eteen. Tämän Melba osasi mukavasti ja jos se nostikin päänsä ylös, oli se kohtuullisen helppo palauttaa venyttämään pyöräyttämällä ympyrä tai tekemällä pari väistättävää askelta. Tunnin aikana ehdin taas todeta, ettei kouluvääntö ole minua varten. Tuskastun liian nopeasti, kun en tunnu osaavan oikein mitään. Osaamista toki tarvitaan esteilläkin, mutta koska koen sen puuhan mielekkäämmäksi, jaksan yrittää paremmin. Tahtoisin toki osata ratsastaa kouluakin, mutta ilmeisesti oma kehno asenne on toisinaan oppimisen esteenä. Hyvät hetket toki palkitsevat, mutta toisaalta huonommat hetket jäävät kaihertamaan turhankin pahasti. Täytyy alkaa asennoitua kouluratsastukseen vähän paremmin ja osata ottaa aina pieni aikalisä sekä kuskin että ratsun rauhoittamiseksi, jos työn alla oleva tehtävä alkaa mennä ihan pöpelikköön.
