Tänään tuli sitten huomattua, että on siitä oman tallin pienryhmätunnin koosta jotain haittaakin. Olin nimittäin ainoa tälle päivälle tulossa ollut ratsastaja, joten tuntia ei pidetty minulle. En myöskään mahtunut millekään muulle päivän tunnille, joten vaikutti, että luvassa oli hepaton päivä. Sehän ei käynyt päinsä etenkään, kun oli virallisesti viikon ratsastuspäiväni, joten laitoin taas viestiä Tallinmäelle. Sieltä irtosi kahden ratsukon tunti Nassella. Aiheeksi toivoin pohkeiden ja ohjan yhteiskäytön treenauksen jatkamista, mikä toteutuikin.
Opettaja kertasi ennen liikkeelle lähtöä pohkeiden ja ohjan käytön samoin kuin niiden tarkoituksen. Tavoitteena oli siis jälleen kerran saada hevonen kulkemaan takaosastaan kohti ohjien tuntumaa. Käsiä piti ajatella vähän sivuohjamaisesti tasaiselle tuntumalle. Jalat puolestaan tuli saada hevosen kylkiin tuntumalle niin, ettei polvi jäänyt puristamaan satulaa, vaan pohkeet tulivat kevyesti hevoseen kiinni. Pohkeita sai ajatella samanlaisella käyttötarkoituksella kuin kaasujalkaa autolla ajaessa: ne pyytäisivät hevosta liikkumaan tasaisesti, mutta eivät pumppaisi vauhtia lisää, kuten autollakaan ajaessa harvemmin tehdään. Opettaja tarkisti jalkojen asennon, ja paikoillaan ollessani jalkani löysivät oikean kohdan ihan hyvin. Huomasin kuitenkin, että ilmeisesti lonkan ojentajat olivat sen verran tiukkana, ettei asento tuntunut kovin vaivattomalta. Ei siis ihme, jos pohkeeni pingahtavat jatkuvasti irti hevosen kyljistä, kun jäykät koipeni ei ilman venyttelyä juuri taivu.
Asiaa lähdettiin treenaamaan sitten niin käynnissä, ravissa kuin laukassa. Aluksi menimme hetken aikaa käynnissä ympyrällä, kunnes siirryimme käyttämään koko kenttää ympyröitä ja voltteja oman mielen mukaan pyöritellen. Käynnissä sain pohkeeni pysymään ihan kohtuullisesti oikealla paikallaan, jolloin Nasse pyöristyikin mukavasti. Takapää tosin tahtoi vähän sammua, joten etupään ihastelun sijasta maltoin kerrankin keskittyä aktivoimaan takapäätäkin kunnolla. Nasse alkoikin liikkua hiljalleen paremmin, kun muistin huolehtia ajokaasun eli pohkeiden pysymisestä paikoillaan. Huomasin kuitenkin, että kun pyysin pohkeilla hevosta kulkemaan, löysäsin tahtomattakin ohjia. Tuloksena oli se, että hevonen pääsi venähtämään ja kadottamaan pyöreyden, kun sillä ei ollut tuntumaa, jolle jäädä. Opettaja neuvoikin keskittymään siihen, ettei ohja löysty turhaan. Välillä onnistuin hallitsemaan sekä pohkeni että käteni, jolloin Nasse kulki taas varsin kivasti. Käynnissä ei eroja eri suuntien välillä juuri ollut. Opettaja tosin hoksautti tarkkailemaan, etten annan Nassen pudota kuolaimen alle. Kuulemma helposti oikeinpäin kulkevat hevoset menevät kuskin ylimääräisellä nyhräyksellä sinnekin.
Ravissa tulikin sitten enemmän haastetta, sillä keventäessä jalkani tahtovat heilahdella. Nasse tarjosi taas aluksi vähän hidasta hölkyttelyä, mutta alkoi nohituksella liikkua paremmin. Yritin keskittyä siihen, etten hakisi tasapainoa kevennykseen puristamalla jalkojani satulaan, vaan pyrkisin pitämään reidet rentoina ja hakemaan pohkeitani oikeaan paikkaan. Onnistuminen tässä olikin sitten vaihtelevaa. Välillä sain itseni kohdilleen, jolloin Nasse pyöristyi ja ravasi ihan hyvin. Sitten taas pohkeeni singahtivat omille teilleen, ja Nassekaan ei jaksanut yksin tehdä hommia. Opettaja hoksautti myös notkolle painuvasta selästäni, jonka korjaaminen tässä samassa sopassa tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Liian monta liikkuvaa osaa näin yksioikoiselle tapaukselle. Tosin tämäkin virhe vaikeutti istuntaa, sitä kautta pohkeiden pitämistä oikein ja sitä myöten koko tehtävän tekemistä. Joskus olisi kivaa, jos tässä lajissa kaikki ei vaikuttaisikaan kaikkeen.
Ravin jälkeen siirryttiin luonnollisesti laukkaan. Opettaja neuvoi panostamaan jo laukannostoon tehden sen mahdollisimman pyöreällä hevosella. Minä taannuin tässä vaiheessa alkeistasolle, sillä en saanut Nassea nostamaan laukkaa. Ratsu joko jatkoi kävelyä tai tarjosi ravia. Jarruttelin sen aina takaisin käyntiin ja kokeilin hakea sitä aktiiviseen käyntiin, josta laukkakin nousisi. Lopulta laukka nousi, mutta kaukana nätistä. Oikeassa kierroksessa Nasse tykkäsi hyytyä turhankin usein, ja laukka putosi välillä ravillekin. Topakammin pyytämällä ratsu alkoi uskoa, että nyt tosiaan oli vuorossa laukkatehtävä. Oma keskittyminen meni kuitenkin siihen, että vahdin hevosen pysymistä vaaditussa askellajissa, jolloin en sitten enää muistanutkaan pohkeideni saati ohjastuntuman hallintaa. Hetkittäin kuitenkin pääty-ympyröillä Nasse loksahti oikeinpäin, mutta varmaankin enemmän hyvää hyvyyttään kuin minun osaamisen.
Suunta vaihdettiin sitten vasempaan, ja johan pääsin tehtävästä vähän kärryille. Opettaja neuvoi ajattelemaan hetkellisesti aina laukan lyhentämistä ja kun se löytyi, rentoutumaan ja antamaan hevosen laukata. Laukka tuntui rullaavan Nassella vasempaan paremmin, jolloin saatoin taas miettiä omaa pakettiani enemmän. Notkoa alaselkääni en saanut korjattua, vaikka kuinka koetin ajatella vetäväni vatsaa sisään ja pyöristäväni vähän selkää. En sitten tiedä, mistä tämä kiikasti näin pahasti. Aloin sitten tehdä lyhennysyritelmiä pohkeet tuntumalla säilyttäen. Hetkittäin etenkin pääty-ympyröillä Nasse oli mukavasti kuulolla, jolloin lyhennyspyynnöt menivät vähän läpi takapään silti pysyessä aktiivisena. Näinä kertoina Nasse myös loksahti oikeinpäin pyöreäksi, ja olin tietysti innoissani. Silloin muistin jopa rentoutua aina välissä enkä jäänyt ähertämään turhaa. Pitkillä sivuilla pyöreys tahtoi vähän hävitä, mutta muutamia kertoja sain niillekin kelvollisia pätkiä.
Kokeilimme vielä siirtymiä pyöreys parhaan mukaan säilyttäen käynnistä raviin ja takaisin sekä käynnistä laukkaan ja takaisin. Käynti-ravi-käyntisiirtymät alkoivat alun kokeilujen jälkeen sujua kohtuullisesti. Alussa Nasse ei halunnut ymmärtää minun haluavan ravia, joten jouduin muistuttamaan raipalla. Niinä hetkinä pyöreys oli vähemmän yllättäen hukassa. Muutaman kerran jälkeen Nasse halusi taas uskoa pyyntöjäni, jolloin ravi nousi kohtuullisen tasaisesti. Koska Nasse tykkää aina siirtyä hitaampaan askellajiin, sujuivat myös siirtymät käynnistä raviin mukavasti ilman, että pää nousi joka kerta. Säätöä olisi ollut siinä, että ratsu olisi liikkunut tarmokkaasti myös siirtymien jälkeen.
Siirtymät käynnistä laukkaan ja takaisin olivat sen sijaan melko surkuhupaisia yrityksiä. Laukka ei meinannut nousta millään ja raipankin kanssa sain raviaskelia väliin. Itseä harmitti vielä enemmän, kun opettaja kertoi Nassen olevan tässä tehtävässä hyvä. En siis osannut yhtään pyytää siltä oikein, kun nostot ja siirtymät alaspäin menivät lähes säännöllisesti pieleen. Ilmeisesti aloin hätäillä itse liikaa, jolloin tein niin montaa asiaa kerralla, ettei hevonen voinut pysyä perässä. Opettaja neuvoi hakemaan aktiivista, lyhyttä käyntiä, josta laukka olisi helppo nostaa. Jäin tässäkin säätämään liikaa, jolloin hyvät askeleet menivät hukkaan, ja pyysin laukkaa väärässä kohdassa. Kaiken työstön jälkeen sain aikaiseksi pari vähemmän kurjaa nostoa, joihin oli tyytyminen. Alaspäin ei tultu kertaakaan niin nätisti, että olisin voinut olla tyytyväinen. Oma paketti levisi vain niin pahasti, ettei tämä homma ottanut onnistuakseen.
Jos laukan räpellyksiä ei lasketa, oli tunti muuten aika palkitseva. Pohjetreeniä saan kyllä tehdä jatkossakin melkoisesti ennen kuin ne alkavat luonnollisesti pysyä oikein. Puhumattakaan siitä, että maltan pitää ohjat tuntumalla, kun pyydän hevosta liikkumaan enemmän tai tekemään siirtymiä. Nassen kanssa tätä aihetta oli ilo treenata, sillä se kulkee helposti oikeinpäin. Niinpä se palkitsi herkästi oikein menevät apuni, mutta muistutti kyllä myös, jos olin ihan vinksallaan kaikessa. Hieno opettaja oli siis sekin, mutta tämä oppilas tarvitsee kyllä tukiopetusta tunnin, jos toisenkin edestä.
