Jossain hulluuden puuskassa hinguin mukaan Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan meitä varten pitämälle koulutunnille Noran ja toisen kaverin kanssa. Nora oli aiemmin kertonut opettajan osaavan piiskata myös koulutunnilla, joten sehän oli testattava. Ratsukseni sain 1997 syntyneen Doster Z:n eli Dozzin. Tämä 165-senttinen ruuna on koulupuolella vaativan A:n tasoinen ja estepuolella siltä sujuu 110-120 sentin radat. Ratsua kehutaan opettavaiseksi, sillä se toimii oikein, mikäli ratsastaja tekee asiat oikein. Tunnin aikana ehdittiin treenata vasta-asetuksia volteilla, avotaivutuksia ravissa sekä laukan lyhentämistä.
Itsenäisessä alkuverkassa Dozzi vaikutti aika laiskalta. Sitä sai nohittaa reippaasti eteenpäin, ja aina nohituksen jälkeen se palasi sinnikkäästi hitailemaan. Kovasti se yritti huijata pyöreää kaulaa ihailevaa kuskiaan, mutta valitettavasti takapään tuntuva sammuminen näinä hetkinä herätti tämänkin kuskin yrittämään jotain ratsastuksen kaltaista menoa. Hetkittäin Dozzi suvaitsi liikkua ihan kivasti, jolloin se tuntui lupaavalta. Sitten se taas vähän sammahti ja pyöristeli kaulaansa niin, että ohjastuntuma katosi samalla kuin koko hevosen etupään hallinta. Koetin ajatella halaavani hevosta pohkeilla ja pitäväni ohjat käsistä, mutta jotenkin tein sen huonosti, kun ratsu pääsi aina omille teilleen.
Ensimmäisenä tehtävänä ratsastettiin kulmat huolellisesti harjoitusravissa ja pyöräytettiin niihin vielä voltit aluksi vasta-asetuksessa. Vasempi kierros oli jälleen kerran ratsullekin jäykempi suunta, joten meno oli varsin tihkaista. Dozzi puski kulmissa sisälle eikä sisäpohkeeni mennyt läpi. Volteilla hevosen etuosa ei pysynyt takapään kanssa samalla uralla, vaan painui sisemmäs. Jälleen syyt tästäkin sisäpohkeelleni. Opettajalta sateli kommenttia sisäpohkeen käytöstä ja hevosen aktivoimisesta, mutta taitoni eivät riittäneet niiden toteuttamiseen. En tiedä, mitä sitten lopulta tein niin väärin. Ehkä en ollut tarpeeksi sinnikäs, ja Dozzi käytti tilaisuuden hyväksi.
Tämän jälkeen siirryimme tekemään pitkille sivuille avotaivutuksia edelleen harjoitusravissa pysyen. Menomme ei valitettavasti parantunut, vaan paheni entisestään. Koska en ollut saanut ratsastettua pohkeita aiemmin läpi, eivät avotaivuksetkaan oikein onnistuneet. Opettaja komensi ottamaan ulko-ohjasta pidätteitä ja ratsastamaan sisäpohjetta läpi. Kuulemma hevonen myös karkasi ulkoa, mitä en itse tajunnut ollenkaan. Olisin ymmärtänyt, että kaatuu sisälle, mutta en noin. Dozzi pysyi häilyvänä edestä ja hitaana takaa, jolloin en saanut siitä otetta. Olisin kaivannut avojen aloittamista käynnissä, jotta olisin saanut rauhassa pistää hevosen oikein. Nyt harjoitusravissa oma istunta hajoili, hevosen hoputtamiseen tuhrautui energiaa, ja lopputulos oli sekamelska jotain eikä kuitenkaan mitään. Tässä vaiheessa alkoi tympiä, kun tehtävät tuntuivat tavattoman vaikeilta, vaikka niiden pitäisi jo sujua.
Lopuksi työstimme laukkaa pyöräyttämällä ympyrät molemmille lyhyille sivuille lyhentäen niillä laukkaa sekä menemällä reipasta laukkaa pitkät sivut. Toisena tehtävänä oli puolestaan vain laukata uraa myöten kulmat huolellisesti ratsastaen. Tässä vaiheessa aloin kettuuntua Dozzin nihkeilyyn ja aloin komentaa tomerammin raipalla. Dozzi ilmeisesti päätti, että nyt oli hänen vuoronsa kouluttaa kuskia kunnolla. Jo aiemmin tunnilla Dozzi oli välillä reagoinut raipannapsautukseen pukilla, mutta nyt niitä alkoi sadella sellaisina, että rytkähtelin aina eteen. Opettaja huuteli nojaamaan taakse, että pysyn kyydissä. Yritin sinnikkäästi olla jämy selässä, jotta hevonen ei oppisi pääsemään pukilla pälkähästä. Mutta niin vain Dozzi veti aina herneen turpaansa ja pukitti. Välillä sain sen jopa liikkumaan eteen pukin sijasta, mutta uutta vauhtia pyytäessä se tarjosi taas pukkia. Tuskastuin ja tyydyin monet hetket huonoon vauhtiin, kun kunto saati uskallus ei riittänyt taisteluun. Lyhennystehtävässä saimme ehkä pari askelta oikein, muuten ratsu möngersi hidasta laukkaa enkä saanut sitä pohkeilla saati pidätteillä lyhenemään energisenä pysyen. Sentään reippaat pitkien sivujen laukat menivät kohtuullisesti. Kulmien ratsastaminen huolellisesti ei myöskään onnistunut, sillä ratsu jatkoi pohjetta vasten puskemista. Pah, pah ja vielä kerran pah.
Loppuraveissa menimme molemmille pitkille sivuille loivaa kiemurauraa. Niiden aikana Dozzi välillä väläytti, kuinka hienon rentoa ravia se osaa mennä, mutta sitten taas välillä katosi tuntumalta ja puski sisäpohjetta vastaan. Koko tunnin aikana ei ollut hetkeä, että olisin kuvitellut hallitsevani hevosta kunnolla. Sen sijaan meno oli aika epämääräistä kinastelua. Opettaja kysyi tunnin loppuun, että mitä tykkäsin. Puntaroin vastausta hetken ja totesin nätisti, ettemme Dozzin kanssa sovi yhteen. Opettaja yritti lohdutella sanomalla, että olihan siellä hyviä pätkiä siihen nähden, että olimme ensi kertaa ratsun kanssa töissä. Itselle tosin jäi hurja keljutus lukuisista pukeista ja niissä retkahteluista. Inhotti myös, että niinä hetkinä alkoi pelottaa putoaminen, mikä sai luovuttamaan ja antamaan hevoselle periksi. Dozzi taisi olla mielissään, kun sai pomottaa nynnyä ratsastajaansa. Mutta opettajalta sateli niin paljon huomiota ja kerrassaan sopivaa piiskausta tunnin aikana, että sen takia kannatti käydä. Epäilen vähän, että löydän itseni vielä toistekin samanlaiselta tunnilta. Opettaja kun jo lupaili, että sitten saisin vähän helpomman ratsun alleni.
