Apurattaat avuksi

Torstain kunniaksi olin onnistunut houkuttelemaan Kaisan kanssani Tallinmäelle. Toivoimme puomi- ja kavalettitehtäviä, mutta opettaja pisti meidät vääntämään ensin koulua. Loppuun saimme muutamat kavalettihypyt, joihin toki sisältyi vielä kouluvääntöosuus. Ratsukseni sain toista kertaa Uunon, joka oli likisteltävän suloinen karsinassa. Tunnin aiheeksi opettaja oli valinnut asettamisen sekä pohkeenväistön.

Tunti aloitettiin pyörittelemällä käynnissä volttikahdeksikkoa. Opettaja neuvoi pitämään ohjia Uunon kanssa sivuohjamaisesti tasaisella tuntumalla. Uunon saisi kuulemma vain hermostumaan, jos niitä näpertäisi liikaa. Sen sijaan pohkeita tuli käyttää aktiivisesti ja pitää ne koko ajan hellästi tuntumalla. Ennen tätä vinkkiä olin tosin ehtinyt jo näpertää ohjalla vailla mitään hyvää tulosta. Kun sain rauhoitettua käden ja pohkeisiin vähän toimintaa, niin Uuno pyöristyi hetkittäin mukavasti. Asetukset tuntuivat menevän molemminpuolin kohtuullisesti läpi eikä Uuno kaatunut sisälle oikeassa kierroksessa nimeksikään niin paljon kuin muistelin.

Raviin siirryttäessä volttikahdeksikko laajennettiin siten, että käytössä oli koko kenttä ja päädyt mentiin eri suuntiin suuntaa lävistäjän kautta vaihtaen. Pienet pyöreät hetket käynnissä olivat tässä vaiheessa historiaa eikä Uuno tahtonut rentoutua ravissa ollenkaan. Opettaja katseli menoamme hetken ja napsautti sitten gramaanit avuksemme. Sen jälkeen ratsu alkoi kulkea helpommin tasaisena ilman, että gramaanit olisivat olleet tiukalla. Itselle tuli vähän olo, että taannuin pyöräilyn kaltaisesti siihen vaiheeseen, kun vielä tarvittiin apurattaita. Toisaalta tiedän olevani onneton ratsastamaan hevosia tasaisen pyöreäksi ravissa, joten siinä mielessä apurattaat tulivat tarpeeseen. Itsellä tosin pasmat menivät gramaaneista sekaisin, kun kädessä oli yhtäkkiä liikaa pidettävää. Niinpä taisin hetkittäin ratsastaa tunnin aikana ilman mitään järkevää ohjastuntumaa, mutta mikäs siinä, kun Uuno toimi niinkin.

Sitten pääsimme väistöjen pariin. Aloitimme ensin tekemällä pari kertaa käyntiväistöt uralta keskelle, hetki suoraan ja siitä takaisin uralle. Käynnissä väistöt menivät kohtuullisen hyvin, vaikka en taaskaan istunnallani tuntenut hevosen askellusta. Muistin jopa jarruttaa menoa tarvittaessa ulko-ohjalla ja olla suunnilleen rento sisältä. Ennen raviväistöihin siirtymistä opettaja kertoi Uunon olevan siinä vasta-alkaja. Sille riitti se, että sen sai "luisumaan" toivottuun suuntaan. Jostain syystä mielsin tämän kivaksi asiaksi, sillä nyt minun tuli vielä paremmin keskittyä antamaan avut oikein, jotta hevonen jossain vaiheessa voisi alkaa yhdistää avut toivottuun suoritukseen. Raviväistön kaltaisissa esityksissämme sai jarrutella enemmän, mutta muuten Uuno ohjautui kohtuullisesti. En sitten tiedä, saimmeko yhtään puhdasta raviväistöaskelta, mutta opettaja oli menoomme tyytyväinen.

Väistöihin lisättiin vielä myös laukka. Pitkän sivun alusta väistätettiin hieman keskemmäs, siirryttiin raviin ja väistätettiin takaisin uralle. Vielä lopuksi kuviota piristettiin lisäämällä alkuun kavaletti hypättäväksi, jonka jälkeen kuvio tehtiin muutoin samoin. Uuno meni mukavan rauhallista laukkaa, jolloin väistöt oli helppo tehdä. Raviin siirtymiset onnistuivat myös ilman kummempia ongelmia, ja saimme aina valuttua takaisin uralle. Kun tehtävään lisättiin kavaletti, taisin itse innostua ja tartuttaa sen myös Uunoon. Niinpä hurautimme kavaletin, jonka jälkeen jarrut hukkuivat. Väistön kaltaiset liikkeet jäivät parilla kerralla tekemättä, kun pitkä sivu ehti loppua ennen jarrujen löytymistä. Sitten sain keskityttyä hillitsemään omaa intoiluani, jolloin Uunokin muisti taas pidätteiden merkityksen. Oli hauska huomata, kuinka nopeasti ratsu hoksi tehtävän jujun. Sen tuloksena laukasta alkoi päästä raviin helpommin ja väistönkaltainenkin sujui kohtuullisesti.

Loppuraveissa tehtävänä oli saada ratsu venyttämään eteen ja alas. Uuno teki tätä hetkittäin, mutta ehkä enemmän omasta aloitteestaan kuin onnistuneesta omasta pyynnöstäni. Tällä kertaa Uuno tuntui tasaisemmalta, liekö sitten tehtävät olleet sellaisia, joissa vinous ei tullut niin selkeästi esille. Kavalettitehtävää lukuun ottamatta se ei myöskään kiihdytellyt turhia ja oli siinä mielessä mukavasti hallussa. Kyllähän tämäkin suokki pääsi tykkäyslistalleni, vaikka en sitä ilman apurattaita ja saati niiden kanssa osaakaan ratsastaa. Jokin siinä silti vetoaa. Ehkä se on juuri se suokkius.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!