Hinguin taas jossain kouluratsastushuuruissa Noran ja toisen kaverin kanssa meille pidetylle Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan tunnille. Viime kerran jälkeen opettaja lupasi minulle helpomman ratsun, ja se oli tällä kertaa 1999 syntynyt tamma Madona. Tamman koulupuolen tasosta en tiedä, mutta esteillä se menee käsittääkseni vähintään 110 sentin ratoja. Noran mukaan ratsu on kuin rautakanki eikä kuvaus mennyt tämän tunnin perusteella kovin pieleen. Tunnin aiheena olikin asettaminen ja taivuttaminen loivalla kiemurauralla.
Alkuverkan menimme itsenäisesti. Pyörittelin ympyröitä huomatakseni, kuinka tihkaasti Madona asettui. Plussaa ratsu sai kuitenkin siitä, että liikkui aika hyvin itse. Laukka oli kaiken huipuksi mukavan pehmeää. Innostuin sitten puuhaamaan omiani kokeillen, josko ratsu vaihtaisi lennosta. Ihan kauhean näppäriä vaihdot eivät olleet ja taisipa muutama mennä takapään vaihduttua ravin kautta, mutta muutama puhdaskin vaihto tuli ainakin kuvitelmieni mukaan.
Sitten alettiinkin tahkota päivän kuviota ensin käynnissä. Tässä vaiheessa jalustimet nakattiin hevosen kaulalle eikä niitä otettu takaisin ennen loppuraveja. Tehtävänä oli asettaa hevonen oikeassa kierroksessa kiemurauralle lähtiessä vasemmalle ja vahtia ulkopohkeella, ettei hevonen puske sieltä karkuun tai yritä alkaa väistää. Sitten kiemurauran keskikohdassa puolestaan oikeassa kierroksessa hevonen asetettiin oikealle ja mentiin kiemuraura loppuun. Vasemmassa kierroksessa toki toisinpäin. Huomasin monesti tehtävän aikana jääväni asettavaan ohjaan kiinni sen sijaan, että olisin ratsastanut hevosta sieltä irti sisäpohkeella. Opettajakin huomautti käyttämään sisäpohjetta nopeana sarjana, jotta hevonen alkaisi pehmetä siltä puolelta. Armoton hitauteni kostautui moneen kertaan, sillä Madona jäi vähän jäkittämään vastaan, kun en osannut pyytää oikein. Helpommaksi suunnaksi selvisi asetuksen saaminen vasemmalle. Siinä käteni älysivät välillä olla kiskomatta ohjaa ja pohkeeni jopa toimia hetkittäin. Sen sijaan asetus oikealle oli melkoista rautakangen vääntelyä eivätkä omat jalkani osanneet taipua siten, että niistä olisi tehtävässä mitään apua ollut.
Ravissa tehtävään lisättiin kiemurauran keskelle pyöräytetty voltti ensimmäisen asetuksen mukaisesti eli oikeassa kierroksessa vasemmalle ja toisinpäin. Jalustimien puutteesta huolimatta pysyin aika kivasti kyydissä. Opettaja tosin huomautti, että hiippailun sijaan meidän pitäisi edetä kunnolla. Niinä hetkinä oma istunta tahtoi vähän levitä, kun Madona kipitti pää pystyssä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että jalustimia olisi tullut suunnaton ikävä. Opettaja huuteli taas olemaan monta kertaa nopeampi avuissani eikä jäädä kiskomaan. Tunnustan, olin hidas kuin etana ja sorruin halimaan ohjia antaumuksella. Madonalla oli tosiaan käytössä hackamoret, joilla olen mennyt pari kertaa aikaisemmin toisella hevosella. Itse en huomaa eroa niiden ja tavallisten kuolaimilla varustettujen suitsien välillä hevosen käyttäytymisessä. Hetkittäin aloin saada vasemmalle tehdyillä volteilla Madonaa vähän antamaan niskasta myöten, mutta hetket olivat aika lyhyitä. Sama ilmiö tapahtui myös oikeassa kierroksessa, mutta niinä hetkinä ratsu kyllä vähän pyöristyi, mutta ei antanut rehellisesti periksi. Nimittäin jos kokeilin päästä asetusta sisäpuolen ohjaa löysäämällä, sinkosi ratsun pää heti keskelle. Ei ollut sisäpohje läpi, ei.
Ravissa tehtyyn kuvioon lisättiin vielä kiemurauran keskikohdasta nostettu myötälaukka, jossa hurautettiin lyhyelle sivulle pääty-ympyrä, jonka jälkeen palattiin takaisin ravissa tehtävälle. Madona nosti joka kerta vaaditun laukan, joten onnistuimme sentään jossain. Asetukset onnistuivat vaihtelevasti ja edelleen asetus vasemmalle onnistui paljon paremmin. Madonan laukka oli mukavantuntuista ja nautiskelin siitä, kunnes opettaja huuteli laukkaamaan kunnolla. Hämmennyin vähän, kun en tajunnut, että olimme hissutelleet. Madona reipastui kuitenkin hyvin, jolloin laukassa oli edelleen mainio istua. Pari kertaa sain pääty-ympyrällä pohkeita paremmin läpi, jolloin hevonen vähän ryhdistäytyi. Valitettavan nopeasti tein taas jotain väärin, ja pakka levisi. Loppuun laukkasimme vielä koko uraa pitkin pyöritellen päätyyn ympyrät. Niillä ei edelleenkään mitään mullistavia tapahtunut, joten aloin nauttia pitkien sivujen laukkaamisesta hieman reippaammin. Madona meni kiltisti pyydettyä laukkaa, ja istuin vauhdista nauttien hymy korviin ulottuen. Tämän tamman laukka on sellaista, jossa voisi viilettää vaikka millaisen matkan. Jalustimia en kaivannut ollenkaan, ja silti meno oli tasaista ja kivaa.
Tunnin lopussa oli kivoista laukkahumputteluista huolimatta päällimmäisenä harmitus. Eniten otti päähän se, kuinka jalkani eivät vain yksinkertaisesti tunnu tajuavan mistään mitään. Käteni sen sijaan tekevät hommia niidenkin edestä, tosin vain hommaa vaikeuttaen. Tunnin aihe oli siis enemmän kuin paikallaan minulle, mutta olisin toivonut edes vähän valaistuvani asiassa. Madonnasta jäi kaikeksi onneksi hyvä fiilis. Vaikka se oli rautakanki, oli se reipas tekemään töitä. Se varmasti taipuu vallan mainiosti, kunhan sillä on vain osaava kuski kyydissä. Tämän tamman kyytiin silti nousisin toistekin ihan mieluusti.
