Takaisin Uljaan Mustan kyytiin

Perjantain pienryhmätunnilla oli hieman yllättäen esteitä, vaikka sunnuntaina onkin toki kisat. Ratsukseni opettaja oli pistänyt entisen estetykkini eli Peran. Sittemmin olen luopunut Peran kanssa hyppäämisestä, kun aloin tartuttaa siihen epävarmuuteni, jolloin se alkoi kieltää herkästi. Blogista vilkaisin, että viimeksi olen hypännyt Peralla viime marraskuussa. Ei siis ihme, että vähän tutisutti nousta kyytiin. Onneksi esteet pysyivät maksimissaan 50 sentin korkuisina, niin ei tarvinnut enempää jännittää.

Alkuverkassa Pera oli taas melkoisen kiemurteleva enkä saanut siihen otetta oikein kunnolla. Päänsä kanssa se jäkitti taivaita kurkotellen ja pohkeisiin reagoi, jos reagoi ja sittenkin vähän alta karkaamalla. Yritin ajatella pitäväni sitä edestä ja pyytämällä takapäätä töihin, mutta jotenkin Pera pääsi aina lipsahtamaan jonnekin muualle. En tiedä, olisiko se ollut helpompi saada kuulolle, jos se olisi ollut jo edellisellä tunnilla. Nyt Pera tuli tunnille kahden lepotunnin jälkeen. Toisaalta taisin itse luovuttaa aika nopeasti, kun en saanut toivottuja reaktioita. Tyydyin vain ajattelemaan, että jospa se vähän myöhemmin malttaa keskittyä. Ei kovin hyvä lähtökohta estetunnille saati oikeastaan millekään muulle tunnille.

Oikeanpuolimmaisessa kuvassa mallikelpoinen tuoli-istunta.

Ennen rataa hyppelimme tehtäviä taas pätkissä. Aluksi tulimme maassa olleita sekä toisesta päästä nostettuja puomeja ravissa. Aluksi matelimme niille, ja Pera jopa kompastui kertaalleen, mutta hiljalleen alkoi löytyä vähän parempaa ravia. Sen avulla puomit menivät sujuvammin, kunhan olisin itse pitänyt istuntani vielä kasassa. Opettaja huomautti, että tahdoin joko horjahtaa tai muuten könöttää etukumarassa. Sitten tehtävää tultiin vielä säilyttäen toisesta päästä nostetut puomit, joiden jälkeen tultiin kavaletti. Tämä meni ihan ok. Kavalettilähestymisiä ehti jopa välissä miettiä ja Peran laukkaan pystyi jopa vaikuttamaan. Muutamia kertoja tein ihan tietoiset pidätteet tai eteenpäinpyynnöt.

Ehdimme tulla myös minitukin ja okserin sekä sarjan. Minitukille ja okserille tuli pääsääntöisesti ihan kelvollinen tie, mutta vasemmasta kierroksesta tultuna laukka jäi okserilla vaihtumatta oikeaksi. Etupään Pera taisi välillä vaihtaa, mutta takapää tuli aina ravisekamelskan kautta. Aiempaa nopeammin tosin, mutta ei vieläkään valitettavasti puhtaasti. Yhden askeleen sarjalle opettaja neuvoi tulemaan lyhyessä laukassa, ettei väli käy ahtaaksi. Ensimmäinen yritys oli sen puolesta ok, mutta sitten b-osalla johdin reippaasti oikealle, jolloin laukka vaihtui, mutta Pera myös kaarsi turhan tiukasti oikealle. Johtamisen kanssa saisin treenata sitä, että pohkeeni pysyvät myös tuntumalla estämässä tällaiset mahdollisuudet.

 

Lopuksi hyppäsimme viiden esteen radan 50 sentin korkeudessa kahdesti. Ensimmäinen kierros meni yllättäen aika hyvin. Ykköselle eli minitukkiesteelle tultiin vasemmassa laukassa. Hyppypaikka jäi vähän kauas, mutta sen seurauksena Pera vaihtoi laukan oikeaksi. Kakkosokserille päästiin kuudella askeleella ja silläkin laukka säilyi oikeana. Kolmoskavaletille tulimme hyvin, ja johtamalla Pera vaihtoi oikean laukan vasempaan. Opettaja huuteli sen jälkeen, etten päästäisi laukkaa venymään liian pitkäksi. Tässä vaiheessa olin unohtanut, kuinka hyvin Peran laukkaa voi säädellä ja keskittynyt vain humputtelemaan. Niinpä nelossarjan a-osalle tuli vähän pienempi hyppy, mutta Pera selvitti onneksi välin kuitenkin yhdellä laukka-askeleella. Laukkakin vaihtui b-osalla takaisin vasemmasta oikeaan. Loppuun hyppäsimme vielä viitoskavaletin, ja rata oli siinä aika sujuvasti mentynä. Toiselle kierrokselle lähdin turhan innokkaasti, jolloin mokailin sille enemmän. Kerrankin näin päin, että ensimmäisellä radalla pysyin hereillä. Yleensä olen aina alussa mokaillut ja sitten jotenkin onnistunut paikkaamaan toisella yrittämällä. Toisen radan mokina olivat parit huonot lähestymiset, jotka sotkivat vähän hyppypaikkoja. Sentään sarjan kohdalla petrasin, ja sen Pera meni mukavan tasaisesti.

Virneeni taitaa kertoa, että suunnittelen katalia Peran varalle.

Sellainen estetunti tallin Uljaalla Mustalla. Kivaa onneksi oli eikä alkututinoiden jälkeen enää pahemmin jännittänyt. Pera ei vaikuttanut missään vaiheessa siltä, että olisi kehdannut yrittää kieltää miniesteille. Siitä ja laukan säätelymahdollisuuksista isot plussat tälle ratsulle. Itselleni miinusta siitä, että hetkittäin jätin hevosen taas vähän yksin. Siitä Pera saattaa rokottaa joko ohittamalla tai kieltämällä. Koska tunti meni kivasti, aloin jo haihatella, että kenties vielä joskus voisin startata estekisat Peralla jälleen. Olihan se kuitenkin pitkään estetykkini.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!