Yritin kiltisti pysyä tallilta poissa torstain. Yritys oli hyvä, mutta lopulta sorruin puoli kahdentoista maissa ja laitoin viestiä Tallinmäelle. Sain sinne yksityistunnin, jonka aiheen samoin kuin ratsun sai opettaja päättää. Niinpä nousin toisen kerran Tupun kyytiin, ja treeniaiheiksi opettaja oli valinnut seinäväistöt, asettamiset sekä vastalaukan.
Seinäväistöt eli hevosen etupään säilyttäminen uralla ja takapään väistättämisen keskemmäs tehtiin niin käynnissä kuin ravissa. Aluksi pyysin liian jämerästi, jolloin Tupu poikitti liikaa. Sitten ymmärsin keventää apujani, jolloin Tupu väisti käynnissä ihanan kevyesti. Siihen riitti oikeastaan yksi pyyntö, jonka jälkeen ratsu väisti kiltisti, kunnes pyysin muuta. Väistöt toimivat näin kevyesti käynnissä molempiin suuntiin. Hieman hankalammaksi puoleksi ilmeni kuitenkin väistöjen tekeminen vasemmalle. Nekin kuitenkin alkoivat sujua, kun pyysin hevosen etupäätä odottamaan hieman, että sain takapään pyydettyä väistöön. Käynti olisi tosin voinut olla hieman aktiivisempi, sillä nyt hetkittäin meno oli kohtuullisen hidasta. Ravissa sain keskittyä pyytämään Tupua odottamaan selvemmin etupäällä, sillä se vähän yritti kipittää sieltä karkuun. Se kuitenkin rauhoittui ja väisti taas helpommin, kun sain pidätteet läpi. Istunnan kanssa oli taas vähän vaikeuksia, sillä tuntui, että könötin kummallisesti molempiin suuntiin.
Sitten väistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa keikuttelemalla hevosen takapäätä uran molemminpuolin aina vaihtojen välillä suoristaen. Tupu otti edelleen väistöt oikealle tosi mukavasti, mutta vasemmalle oli vieläkin vähän hankalampaa. Ilmeisesti painoni valahti liikaa sinne, jolloin olin kenossa enkä saanut pyydettyä hyvin sisäjalalla takapäätä väistämään. Käynnissä yhden pitkän sivun aikana ehti tehdä kaksi väistöä per puoli eli neljä yhteensä. Ravissa yksi jäi vähemmäksi eli siinä ehdittiin kolme. Jos olisin saanut väistön vasemmalle sujumaan helpommin, olisi varmasti ehditty tehdä ravissakin neljä kertaa per sivu.
Väistöjen lisäksi tehtävänä oli pyöritellä ravissa koko kentän kokoista kahdeksikkoa hevosta kääntöpisteiden avulla asettaen. Tupun jäykempi puoli on oikea, mikä taas minulle on yleensä toimivampi puoli. Mutta niinpä vain oikea sisäpohkeeni oli liki yhtä onneton kuin vasen estämään hevosen puskemista sisemmäs. Opettaja neuvoi ottamaan ja päästämään, sillä muutoin ohjaan kiinni jäädessä ratsu alkaisi painaa enemmän. Aktivoin sisäpohjettani, ja hetkittäin Tupu antoi periksi ja keveni vähän. Vasemmalle meno oli helpompaa, joskin sisäpohkeeni oli aika passiivinen siinäkin kierroksessa. Nyt mietittynä kuvio olisi varmasti parantunut, jos olisin ollut loogisempi pyytämään ohjalla asetusta ja huomauttamaan sisäpohkeella, että hevonen kantaisi itsensä siltäkin puolen.
Ensimmäisenä laukkatehtävänä tulimme jälleen koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jossa suunnanmuutos tehtiin vaihtamalla laukka kavaletin avulla. Ensin en meinannut saada laukkaa ollenkaan nousemaan, vaan Tupu tarjosi ravia. Parin ravipätkän jälkeen tein avut korostetusti, jolloin laukkakin nousi. Varsinaista syytä ongelmiin en keksinyt silloin enkä itse asiassa vieläkään. Tupu laukkasi vähän hitaasti, ja koetin pyytää pohkeilla siihen reippautta. Olin kuitenkin liian lepsu, jolloin mitään ei juuri tapahtunut. Niinpä muutamat ensimmäiset yritykset vaihtaa suuntaa kavaletin avulla menivät plörinäksi. Tupu joko ehti rikkoa raville ennen kavalettia tai sitten laukka ei vaihtunut. Keskityin ratsastamaan hevosen paremmin kavaletille, jolloin oikea laukka alkoi vaihtua vasemmaksi. Sen sijaan vasemmasta laukasta oikean saaminen tuotti vielä työtä. Tupu vaihtoi muutamia kertoja etupään, mutta takapäätä ei. Opettaja neuvoi sitten koskettamaan hypyssä kevyesti raipalla vasemmalle puolelle, jolloin laukka vaihtuikin. Sen jälkeen se onnistui myös ilman raippaa, kun Tupu alkoi olla hereillä.
Lopuksi otimme vielä vastalaukkaharjoituksen. Pitkältä sivulta nostettiin suunnan vastainen laukka ja hurautettiin pääty puoliympyrämäisesti vastalaukassa asetus suunnan mukaisena pitäen. Nyt valmistelin laukannoston hyvin huolella, jolloin Tupu nosti molempiin suuntiin pyydetyn laukan kerralla. Vastalaukkakaarteissa keskityin pitämään istuntani keskellä ja opettajan ohjeiden mukaan tarvittaessa pyytämään sisäpohkeella hevosen takapäätä ulommas asetus sisällä pitäen. Tupu hanskasi tehtävän kivasti molempiin suuntiin, joskin itselleni selkään tuntui, että sen oli helpompi laukata vasenta laukkaa oikeaan kierrokseen. Se ei kuitenkaan kertaakaan vaikuttanut, että saattaisi pudottaa raville, vaan kohtuullisen tasaisesti laukkasi kaarteen ja jatkoi myös suoraan pitkää sivua myöten. Opettajalta tuli kehu, että meno näytti samalta kuin myötälaukassakin. Vastalaukkoja on mukava treenata, kun niissä kiinnittää enemmän huomiota istuntaan, jotta ei vahingossa häiritse sillä hevosen pysymistä tasapainossa. Tietenkin tämä pitäisi osata tehdä myös myötälaukassa, mutta siinä se tulee ehkä enemmän automaattisemmin, ainakin joskus.
Tunnin aikana opettaja hoksautti myös selästäni, joka tahtoo painua notkolle. Hän neuvoi ajattelemaan uloshengityksessä sitä, että selkä pyöristyy, kun ulospuhalluksen aikana vetää vatsaa sisään. Paikoillaan ollessa sain korjattua asennon, vaikka se tuntuikin etukumaralta. Opettaja sanoi tämän olevan tuttu tunne aluksi, kun on tottunut istumaan notkoselällä. Liikkeelle lähtiessä olikin sitten haastavampaa korjata asentoa. Yritin pitää itseäni paketissa, mutta notko tahtoi palata selkään liiankin helposti. Opettaja kertoi notkon selässä tekevän kevennyksestäni hieman liian isoa, jolloin se joko saa hevosen jännittymään ja joko karkaamaan alta tai hidastamaan. Tähän asiaan pitääkin siis alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä kumpaakaan ääripäätä noista kahdesta en tahdo.
Loppukäynnit mentiin taas maaston kautta. Tämä tunti Tupulla oli kiva, sillä viimeksi sain sen jumahtelemaan kesken kaiken, kun en osannut ratsastaa sillä. Tällä kertaa Tupu toimi noita paria laukannoston epäonnista yritystä huomioimatta mukavasti. Opettaja tuumasikin, että Tupuun ja moneen muuhun hevoseen tehoaa kehuminen, niin äänellä kuin rapsuttamalla. Kuulemma epäsäännöllinen palkitseminen saa hevoset yrittämään parhaiten, sillä ne tietävät saavansa palkkion, mutta eivät aina, milloin. Näin ihannetilanteessa ne yrittävät joka kerta parhaansa, koska jonain kertana se palkkio sitten tulee. Sama toimii meihin ihmisiin. Kyllähän minäkin sinnikkäästi lottoan silloin tällöin, vaikka ei se pääpotti saati pienemmätkään voitot osu kohdalle joka kerta.
