Mukavuusalueella

Koska heppatytöt eivät ole tehty sokerista, uhmasin liki tauotonta sadetta ja menin hyppäämään Äimäraution Ratsastuscentrumin viiden ratsukon 60-70 cm:n estetunnille. Arvelin saavani ratsukseni jälleen Alinan, mutta tällä kertaa olikin vuorossa uusi tuttavuus. Esteratsukseni sain 1997 syntyneen Huru-Villen eli Valon. Tallin sivuilla noin 155-senttisestä suomenhevosruunasta kerrotaan sen verran, että pienestä arkuudestaan huolimatta se on kiltti ja sympaattinen. Koulutustasoltaan Valo on heB ja rataesteillä 100 cm.

Itsenäisessä alkuverkassa testailin kaikki askellajit läpi. Valo liikkui hieman tahmeasti, mutta ravi oli ihanan pehmeää. Työskentelyä vaikeutti se, että Valo kauhisteli kahta sateenvarjoa, ihmistä ja sokeripalaa puskien niitä aina karkuun. Kun opettaja saapui paikalle, kertoi hän Valon tuijottelevan kaikkea, jos sille vain antaa siihen mahdollisuuden. Aloin totuttaa sitä niihin hirveyksiin lyöttäytymällä aina kaveripollen vanaveteen. Hiljalleen Valo uskoi, etteivät ne ole mörköjä ja kulki niidenkin ohi ihan kivasti. Laukassa testasin vielä kaasun, joka löytyi nohittamalla reippaammin.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastimme oikeasta kierroksesta voltin vasemmalle, jatkoimme siitä suoraan kahden puomin yli ja lopuksi teimme vielä voltin oikealle. Vasemmalle tehtävän voltin aikana Valo taas päätti, että voltin läheisyydessä olleet sateenvarjot olivat suomenhevosruunia lahtaavia petoja. Niinpä voltti meni melkoiseksi hännän ympäri pyörähdykseksi, vaikka kuinka koetin koputella sisäpohkeella hevosta pysymään suunnittelemallani tiellä. Ravipuomit sentään ylittyivät ihan hyvin, mutta sitten ruunaraukkaa olikin vaanimassa toinen sateenvarjopeto. Niinpä ensinnäkin voltille pääsy oli haastavaa, sillä Valo yritti karata vasemmalle. Sitten kun pääsimme kirmaamaan sateenvarjollisen opettajan ohi voltille, oli kuvio jo melkoisen pielessä. Tätä häseltämistä jatkui oikeastaan koko tehtävän ajan enkä ollut tyytyväinen yhteenkään volttiin. Oma päättäväisyys ei riittänyt voittamaan hevosen saaliseläimen hömpötyksiä.

Seuraavaksi puomit nostettiin pystyksi (ratapiirroksen este 5), jota hypättiin ensin ravilähestymisellä jatkaen suoraan tehden pysäytys. Sitten koko kuvio tultiin laukassa jatkaen aina esteellä tulleen laukan suuntaan. Valo meni tahmeasti pari ensimmäistä lähestymistä ravissa, jolloin laukka ei ehtinyt nosuta eikä pysäyttämisissä ei ollut ongelmaa. Sitten hoputuksen ja ratsun innostumisen kautta alkoi sujua paremmin ja jarrutkin pysyivät ihme kyllä matkassa. Lopuksi kokonaan laukassa tultuna innostuin kokeilemaan tietoisesti laukan vaihtaista esteellä. Valo äkkäsi johtamiset hyvin, ja laskeuduimme aina toivomassani laukassa. Pääsimme myös jatkamaan tehtävää johtamisesta huolimatta suoraan, joten olin aika tyytyväinen menoon.

Seuraavaksi hyppäsimme pystyn (este 4) ja okserin (este 3) kaarevaa linjaa molemmista suunnista. Väli oli 24 metriä, johon tuli laittaa reippaassa laukassa kuusi askelta tai maltillisemmassa menossa seitsemän. Aluksi tulimme taas esteelle räpiköiden, jolloin askelia tuli epätasaiset seitsemän. Kaasuttelin sitten hyvän matkan ennen estettä, jolloin Valo muisti taas osaavansa liikkua ja hypätä yhtä aikaa. Niinpä väli meni sutjakasti kuudella askeleella. Toisesta suunnasta tultuna Valo oli jo kunnolla hereillä, ja väli meinasi jäädä jo ahtaaksi. Kertaalleen taisimme hurauttaa sen noin viidellä ja puolella askeleella. Tässä vaiheessa aloin tykätä ratsusta, kun se oli reipastunut kivasti.

Loppuun hyppäsimme radan, jonka korkein este oli 75 sentissä.  Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa hyppäämällä ykköspysty. Se meni ihan hyvin, joten jatkoimme kakkosportille, jossa ei myöskään tullut ongelmia. Laukka vaihtui tässä vasemmaksi ja suuntasimme kolmoselle. Harmikseni yksi tunnin ratsastajista ei ollut hereillä ja oli kävellyt kolmosesteen reitin tielle. Ei muuta kuin pari harmistunutta sanaa haahuilijalle ja uusi laukannosto. Onneksi Valo oli hereillä, niin pieni kömmähdys ei hyydyttänyt sitä. Kolmosen ja nelosen linja meni näpsäkästi kuudella askeleella, ja saatoimme jatkaa viitoselle. Tie sille saatiin kohdilleen ja tehtävänä oli hypätä se oikealle aika nopeasti. Valo kääntyikin näpsäkästi esteellä vaihtaen laukan oikeaan ja rata oli ohi. Opettaja oli tyytyväinen menoon ja käskikin kehua ratsua kovasti. Itsekin olin tyytyväinen rataamme ja kehuin hienoa Valoa runsaasti.

Radan jälkeen jäi vielä aikaa hypätä oikeassa kierroksessa esteitä 2 ja 1. Valo oli ehtinyt vähän hyytyä muiden hypätessä rataa, joten ensimmäiset suoritukset linjalle olivat tahmeita. Opettaja käski tulemaan paljon reippaammin, jolloin muistimme taas ratsun kanssa edetä. Valo innostuikin sen verran, että vuoroa odotellessa se ei olisi malttanut kävellä. Jälleen lisäpisteitä innosta ratsulle. Viimeiselle kierrokselle tulimme kunnon vauhdilla, joka oli silti näpeissä. Hypyt olivat sulavia ja niihin oli helppo mukautua.

Tunti oli ollut aika kiva, sillä nyt olimme olleet koko ajan mukavuusalueellani, jolloin uskalsin mennä reippaampaa laukkaa eikä esteille mukautumisessa ollut kummempia ongelmia. Isommille esteille Valoa saisi viritellä enemmän, jotta sen saisi kulkemaan koko ajan tasaisen reippaasti. Näillä estekorkeuksilla ei onneksi ollut pelkoa kielloista tai ohimenemisistä, joten saatoin keskittyä paremmin ratsastamaan. Tämä korkeus toimii minulle myös paremmin siihen, että voin keskittyä muuhun kuin omaan mukautumiseen sen tullessa aika automaattisesti. Isommilla esteillä puolestaan keskittymiseni menee enemmän hyppyyn mukautumisen treenaamiseen, jolloin tarvitsen sen liki itsestään esteet ylittävän automaatin. Tunnin hauskuuden huomasi myös siitä, että vasta loppukäynneissä tajusin kastuneeni melkoisen perusteellisesti. Kylmä ei kuitenkaan vaivannut, sillä opettaja piti ratsukot sopivasti liikkeessä. Tämä oli hyvä aloitus päivälle, sillä illemmasta oli vielä luvassa toinen vetinen ratsastus.