Yksi, kaksi, kolme

Turkan ratsurinteen testitunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suunnistin Tallinmäelle kaverin kanssa kolmen ratsukon tunnille. Olimme toivoneet aiheeksi puomeja ja laukansäätelyä niillä. Annoin opettajan valita minulle hevosen ja arvelin aivan oikein, sillä Melbahan sieltä tuli. Tunnin aikana ehdimme treenata linjan ratsastamista eri askelmäärillä sekä laukanvaihtoja miniesteillä. Lopuksi pääsimme myös tulemaan miniradan kahdesti.

Alkuverkassa menimme käynnit itsenäisesti ja ravissa aloimme jo tulla kahden puomin linjaa. Melba kulki ihan kohtalaisesti, mitä nyt linjan välissä yritti hieman valua sisemmäs, mutta sekin ratkesi keskittymällä ratsastamaan paremmin suoraan. Yritin alussa vähän jo asetella ja taivutella Melbaa rentoutumaan, mutta kovin suuria onnistumisia emme vielä saaneet. Opettaja tuumasikin, että voimme tunnin loppuverkkana keskittyä sitten hakemaan Melbaa vähän rennomman pyöreäksi.

Laukassa tulimme linjaa (ratapiirroksen esteet 1 ja 2) sitten askelmäärillä 7, 6 ja 5. Kuusi oli normaali laukka Melballe, seitsemän hieman lyhennetty ja viisi hitusen reippaampi. Taisimme saada askelmäärät aika oikein, mutta kertaalleen askel ensimmäiselle puomille jäi vähän kauas, jolloin Melba vahtoi väärän laukan. Keskityin tunnin aikana myös laskemaan kolme viimeistä laukkaa ennen puomia, jotta oppisin paremmin näkemään kohdat. Niinpä mutisinkin yksi, kaksi, kolme -mantraa itsekseni liki koko tunnin. Ihmeen hyvin sain laskettua ne osumaan, mutta kaukana oltiin vielä täydellisestä onnistumisesta. Lisää tällaista treeniä, kiitos. Eri askelmäärillä pelaamisessa tällä kertaa kivaa oli se, että aika nopeasti näin, tulemmeko oikeaa vauhtia saadaksemme määrätyt askeleet. Tämän myötä osasin myös rentoutua linjalla enkä jäänyt koko ajan pusertamaan ja säätämään.

Seuraavaksi koetimme vaihtaa laukkaa miniristikolla (este 3) oikeasta laukasta vasempaan. Jos laukka ei vaihtunut siinä, oli vielä toinen mahdollisuus kavaletilla (este 1). Aluksi en saanut Melbaa pois oikealle asettumisesta, jolloin laukka ei vaihtunut miniristikolla. Sentään kavaletilla pääsin taas kartalle, ja laukka vaihtui siinä. Opettaja neuvoi ajattelemaan miniristikolle tulossa vähän jopa asetusta ulos, jotta myötäasetuksesta pääsisi eroon. Tämä auttoi, ja saimme laukan vaihtumaan ristikolla. Hassua, miten helposti sitä jättää hevosen asettuneeksi vanhaan suuntaan, vaikka tehtävänä olisin suoristaa tai jopa ehtiä asettaa hieman uuteen suuntaan. Ulkoavuilla kääntäminen ainakin taas korostui ja tulipahan treenattua sitäkin taas vähän enemmän.

Lopuksi tulimme vielä miniradan kahdesti. Korkeus oli toisella kierroksella hurjat 40 senttiä. Päätin ottaa laukaksi tavallisen menon, jolloin ykkösen ja kakkosen linjan menimme tasaisesti kuudella askeleella. Koetin kolmoselle kääntäessä keskittyä ajattelemaan vasta-asetusta, mutta sekosin taas ajatuksissani. Niinpä laukka ei vaihtunut kolmosella, mutta neloskavaletilla saimme vasemman laukan. Viitosella laukka vaihtui hyvin ja kuutosenkin yli pääsimme, vaikka Melba hieman katsoi valkoisia puomeja. Toiselle kierrokselle tsemppasin paremmin, jolloin linja meni edelleen hyvin, ja saimme kuin saimmekin oikean laukan vaihtumaan vasemmaksi jo kolmosella, jolloin neloselle pääsimme myötälaukassa mukavasti. Viitonen samoin kuin kuutonen ylittyi ongelmitta, ja olin hyvin tyytyväinen mukavaan ratsuuni.

Tunnin loppuverkkana menimmekin sitten niin monikaarista kiemurauraa kuin halusimme. Minun tavoitteenani oli saada Melba pyöristymään taivutusten avulla. Käynnissä pienen jahkaamisen jälkeen Melba alkoi asettua ja taipua molempiin suuntiin ja tuli mukavan kevyeksi. Kiemuran vaihdot eivät saaneet sitä nostamaan päätään, vaan se jatkoi nätisti matalalla niskalla menoa. Ravissa tilanne nollautuikin, ja sain alkaa ratsastamaan hevosta paremmin uudelleen. Hiljalleen Melba alkoi taas rentoutua vasemmalle mentyihin kiemuroihin, mutta oikealle meno oli hyvin takkuista. Opettaja ohjeistikin jäämään ympyrälle ja hakemaan siinä rennompaa menoa. Vasen alkoi sujua kivasti, mutta oikea takkusi pahasti vieläkin. Kuulemma oikea oli Melballe vaikeampi puoli, sillä siihen suuntaan se tahtoi mieluusti taipua liikaakin pyöristymättä. Opettaja neuvoi käyttämään asetusta välillä ulkona ja palauttamaan siitä sitten myötäasetus. Vasta-asetusten aikana ulkopohkeeni lakkasi toimimasta, ja Melba yritti kipittää sieltä karkuun. Onnistumiset olivat aika nihkeitä, mutta jotain pientä saimme loppujen lopuksi aikaan. Helppoa ei ollut ja meinasi jopa tuskastuttaa, mutta onneksi saimme jättää tehtävän pyöräyttämällä vielä helpompaan eli vasempaan kierrokseen hyvän, rennon hetken. Oli hassua, että itselleni yleensä helpompi oikea kierros oli näin vaikeaa tällä kertaa. Tästäkin aiheesta saisi taas ottaa kunnon tehotunnin, jotta pääsisin taas vähän paremmin kartalle hommasta.