Lyhyyden ja pontevuuden hankala yhtälö

Torstaina pääsin Jetin kanssa kotikentällä Pian tunnille. Jaoin tunnin vain Kaisan kanssa, joten pääsimme tekemään oikein mukavasti töitä. Alkuverryttelyssä haimme taas kaasun ja jarrun kuntoon ratsastamalla pääosin lyhyet sivut reippaampaa laukkaa ja pitkillä sivuilla vähän kooten. Lisäksi teimme laukanvaihtoja. Jettiä sai patistella liikkumaan, mutta kyllä se hieman heräsi. Erityisesti muutamat laukanvaihdot sujuivat ihanan helposti ilman, että Jetti hidasti niiden aikana. Jälleen tuli hyvä kertaus siitä, kuinka Jetin tulee yksinkertaisesti vastata pohkeeseen ja pidätteeseen nyt eikä vasta hetken päästä, jos ollenkaan. Omassa komentoketjussani on kyllä viilaamista samoin kuin siinä, etten jää tuuppimaan ja punkemaan, jos reaktio ei tule niin kuin pitäisi.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa ympyrän kaarella olleen kavaletin ja pystyn, joiden väliin meni kolme askelta. Laukka sinällään pyöri, mutta tie kavaletille tulikin tehtyä miten sattuu, mikä tietysti vaikeutti välin ratsastamista. Jetti pääsi punkemaan oikealle, jolloin väli kävi ahtaaksi. En saanut ihan pidettyä Jettiä raiteilla, mutta muutaman kierroksen jälkeen saimme ihan asiallisenkin suorituksen. Ympyrällä ja sen kaarella olevien esteiden hyppääminen on kyllä opettavaista, kun siinä huomaa varmasti, onko ohjaus kunnossa.

Toisena tehtävänä tulimme oikeassa laukassa maapuomin ja pystyn suoran linjan, joiden väli oli kolme askelta. Siitä jatkoimme aiemmin hypätyille, ympyrän kaarella olleille pystylle ja kavaletille. Maapuomin ja pystyn väli tuntui pitkältä, mutta Jetti venyi sen kolmella. Laukka vaihtui pystyllä oikeasta vasemmaksi. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla Jetti pääsi hieman punkemaan vasemmalle, joten saimme uusia sen heti perään. Nyt tie oli parempi, vaikka punkemista oli vieläkin ilmassa.

Kolmantena tehtävänä tulimme maapuomin ja pystyn suoran linjan, pystyn ja kavaletin kaarevan linjan, yksittäisen lävistäjäpystyn sekä kahden laukan väleillä olleen kolmoissarjan, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Maapuomin ja pystyn suora linja meni ihan hyvin, Jettiä olisi saanut ottaa jopa hieman kiinni. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla oli taas punkemista, mikä aiheutti rämpimistä. Sain kuitenkin jatkettua matkaa. Yksittäinen lävistäjäpysty ylittyi ihan hyvin, ja Jetti taisi jotenkin ihmeellisesti napata siinä oikean laukan tai sitten korjasi itsensä siihen myöhemmin. Kolmoissarjalla Jetti pääsi valumaan oikealle, jolloin kahden askeleen välit tuntuivat myös hitusen pitkiltä. Hyvin Jetti kuitenkin itsensä niihin venytti, vaikka hitusen itse hyydyinkin odottamaan hevosen ratkaisua.

Lopuksi tulimme vielä kavaletin ja pystyn, maapuomin ja pystyn, kolmoissarjan toisesta suunnasta, lävistäjäesteen, joka oli nyt muuttunut okseriksi sekä siitä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli samalla kolmoissarjan ensimmäinen este. Radan esteet olivat aina kavaletista 95 senttiin. Kavaletti ja pysty menivät ihan ok, jonka jälkeen sain ratsastaa hieman eteen. Maapuomin ja pystyn linjalla tajusin tehdä pienen puolipidätteen, jolloin väli meni hyvin. Sen jälkeen sain taas ajatella etenemistä. Kolmoissarjalla oli taas pientä valumista oikealle, mutta välit menivät ihan ok. Pientä tasapainotusta olisin tosin saanut tehdä. Lävistäjäokserille sain tehtyä asiallisen tien, mutta siitä huolimatta laukka hieman sammui. Epäilin yltämistämme kaarevan linjan päässä olleelle pystylle viidellä askeleella, mutta niin vain Jetti venytti itsensä sinne ja hyppäsi esteen puhtaasti.

Tunnissa petrattavaa olisi ollut oikeanlaisen laukan löytämisessä heti alkuunsa ja Jetin punkemisen korjaaminen. Opettajan avustuksella otimme muutamina kertoina kunnon spurtteja joko tehtävälle lähdettäessä tai sen jälkeen. Jetti spurttasi niissä sen verran hyvin, että kehtasin vähän jännittää. Onneksi se purkautui tänään hihittämisenä. Toisessa spurtissa Jetti lähti sen verran nopeasti ja yllättäen, että nolosti tartuin satulahuovasta kiinni. Jos Jetti olisi vain pidentänyt askeltaan, ei meno varmasti olisi tuntunut kummalta. Sen sijaan se otti ponilaukkansa käyttöön ja tikitti lyhyillä askelilla sen, minkä kintuistaan pääsi. Opettaja totesi, että Jetin tulisi kunnioittaa minua siten, että se uskoisi kerrasta, mitä pitää tehdä. Nythän meillä oli läpi radan vähän hakemista vauhdin kanssa, vaikka kaikesta pääsimme kerralla yli ilman pahempia kiipeilyjä. Minun pitäisi oppia ratsastamaan Jetti lyhyeksi, mutta pontevaksi. Ei vain jommaksikummaksi. Positiivista tunnissa oli se, että tehtävät pitivät keskittymisen hyvin yllä eivätkä 95 senttiinkään kivunneet esteet jännittäneet tippaakaan. Ihanaa, että oma pää alkaa tottua tähän korkeuteen näin hyvin. Tässäkin tunnissa, kuten monessa muussakin, oli siis jotain petrattavaa, mutta onneksi myös jotain onnistunuttakin.