Keskiviikon tunnilla ratsukoita oli taas täydet yhdeksän. Kylläpä se vielä näin kesän jälkeen tuntuu paljolta. Ihmeen hyvin silti mahduimme vääntämään koulua maneesissa. Ratsukseni sain vasta kymmenennen kerran Lennin, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Viimeksi olen tällä ruunalla mennyt reilu puoli vuotta sitten. Tunnin kuviona oli ratsastaa ensimmäinen lävistäjä, pyöräyttää lyhyelle sivulle ympyrä, ratsastaa toinen lävistäjä ja pyöräyttää vielä toisellekin lyhyelle sivulle ympyrä. Sitten kuvio alkoi taas alusta. Tulimme lävistäjiä kaikissa askellajeissa, lopulta ravissa ja laukassa keskiaskellajeja tavoitellen.
Lennin kanssa tunnin suurin pulma oli arvattavasti tasaisuuden puute. Hetkittäin Lenni malttoi ja rauhoittui mukavasti, mutta suuri osa tunnista meni Lennin ollessa edestä levoton ja minun ihmetellessä tilannetta. Opettaja muistutteli myötäämään ja kiittämään aina nopeasti, kun Lenni tarjosi vähän rennompaa menoa ja uskalsi luottaa käteen. Tunnin aikana yritin haeskella kovasti sitä, millaiselle tuntumalle Lenni rauhoittuisi. Sitä en tosin löytänyt. Hyvin pehmeä, lähes olematon tuntuma ei kelvannut eikä tukevampikaan tuntuma ollut ruunan mieleen. Yritin jokaisessa kokeilussa keskittyä siihen, että en itse vispaisi käsiäni, vaan pitäisin ne mahdollisimman vakaana. Ravissa meno oli vaikeinta, tasaisia pätkiä ei juuri tullut.
Lävistäjien ja ympyröiden ongelmana oli toki tuo epätasaisuuden puute, mutta myös minun tarkkuuteni kehnous. Alussa ratsastin molemmat aika huolimattomasti, jolloin kuviot olivat sangen epämääräisiä. Lävistäjät alkoivat ja loppuivat mistä sattuu, ja ympyrät olivat muotopuolia. Vasta kun opettaja huomautti tarkemmasta ratsastuksesta kaikille, sain otettua itseäni niskasta kiinni. Sen jälkeen lävistäjät paranivat kummasti ja muistin huolehtia Lennin suoruudesta niillä. Ympyröille jäi vielä työstettävää, sillä en tahtonut saada Lenniä asettumaan ja taipumaan niiden aikana rennosti, vaan menimme ne aika jännittyneesti. Koetin korjailla menoa, vaan onnistumiset jäivät niiden osalta saamatta. Ähertämistä ja ohjaa oli liikaa, tuttu pulma.
Tunnin paras askellaji oli laukka. Menomme ei pyöreyttä nähnytkään, mutta Lenni tasoittui silti laukassa parhaiten. Lisäksi sen laukka oli aika kivaa ja mukavaa istua. Laukassa pääsin myös olemaan kädellä aika hiljaa, mikä varmasti oli osasyy Lennin tasoittumiseen. Lävistäjille tehtyjä keskiaskellajeja emme juurikaan Lennin kanssa esittäneet, lähinnä kokeilimme askeleenpidennyksiä. Laukassa ne sujuivat asiallisimmin. Lenni lähti pidentämään laukkaa rauhassa ja mukavan kevyesti. Siitä paluu harjoituslaukkaan olikin sitten asia, joka ei mennyt niin hyvin. Lenni bongasi nopeasti lävistäjien lopun tarkoittavan ravia ja myötälaukan nostamista. Niinpä se meni reippaana kohti lävistäjän loppua ja noin parin raviaskeleen kautta olikin jo myötälaukassa. Hassu ruuna. Ainakin se tajusi tehtävän idean näppärästi. Jotta se ei ihan alkanut ennakoida, aloin tehdä siirtymisiä laukasta raviin ja takaisin laukkaan hieman eri kohdissa ja eri aikoina. Näin sain Lennin taas odottamaan ennakoimisen sijaan.
Loppuravissa sainkin vain toppuutella Lenniä vähän rauhallisempaan menoon ja malttamaan. Sain tehdä rutkasti pieniä pidätteitä ja kehua pienimmästäkin tasoittumisesta. Pääosin Lenni kuitenkin jäi vähän kiirehtimään. Vaikka valtaosa tunnista menikin hapuillen ja tasaisuutta etsien, jäi tunnista silti ihan kohtuullinen fiilis. Lennillä on oma moottori, ja se tarjoaa myös aivan omanlaisia haasteita ohjien ja käsien käyttöön. Lennin kanssa ohjastuntumasta oppisi kyllä kovasti. Sen laukka on kuitenkin niin lystiä, että sen tarjoamat fiilikset varmasti vaikuttivat positiivisesti. Sen laukan takia tykkäisin hypätäkin Lennillä, kunhan se olisi vähän varmempi myös isommilla ja erikoisemmilla esteillä eikä ihan niin vauhdikas kuin se välillä on. Vaan taisinpa mennä ääneen toivomaan itselleni vähän reippaampia hevosia esteille, joten katsotaan, mitä seuraava estetunti tuo mukanaan.
