Sunnuntaina vuorossa oli Team Ratsurinteen harjoitus-/seuraestekisat. Luokkia oli neljä, joista korkeudet 80 ja 90 senttiä olivat seuratason luokkia, kun taas ristikko ja 60 senttiä harjoitustason. Valitsin tällä kertaa vain 60 sentin luokan enkä mitään muuta. Tällä hetkellä minun on parempi kerätä vieraskisoista
Jetin kanssa onnistumisen kokemuksia turvallisilla korkeuksilla. 60 sentin luokassa oli myös sopivasti arvosteluna A.1.0 eli ajastakaan ei tarvinnut sen kummemmin huolehtia. Lähtöjä luokassa oli 17, ja lähtönumeroni oli 15.
 |
| Radan este numero 1. © Venla |
Verryttelyryhmässä ratsukoita oli kuusi, mikä oli ihan sopiva määrä, vaikka kenttä ei niin suuri olekaan. Jetti oli ravissa aika tahmea, joten nohitin sitä napakammaksi. Aluksi Jetti vähän kyttäsi, mutta lopetti sen melkein kokonaan kierrettyään kentän kertaalleen molemmista suunnista. Laukassakin meno oli aluksi vähän hidasta, mutta pontevammilla pyynnöillä Jetti alkoi herätä sopivasti. Verkkahypyt otimme vasemmassa kierroksessa pystylle (ratapiirroksen este numero 3) ja okserille (este numero 2). Pystylle tuli ensin pieni hyytyminen, mutta toisella kerralla se meni hyvin, ja se riitti. Okserille otin yhden yhden hypyn, sillä se ylittyi asiallisesti. Oikeassa kierroksessa tulimme vielä kahdesti pystyn (este numero 1 vastakkaisesta suunnasta). Ensimmäinen hyppyn ajautui pohjaan, ja myöhästyin mukautumisesta, jolloin päästin ohjat kokonaan, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Keräsin ne hypyn jälkeen takaisin ja otin lähestymisen uudelleen. Paikka ei vieläkään ollut paras mahdollinen, mutta näin sen enkä sukeltanut, vaan ehdin mukautua hyppyyn. Nämä hypyt riittivät meille, ja niin poistuimme kentältä odottamaan omaa vuoroa.
Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa ja otimme alle mukavan pitkän laukan. Jetti tuntui liikkuvan hyvin, joten yritin itse olla häiritsemättä. Ykkönen ylittyi ok, vaikkakin hieman löysästi. Tie kakkoselle pääsi valumaan ehkä hitusen liikaa oikealle, mutta siitäkin menimme yli. Sen jälkeen yritin vähän terävöittää menoa ja ratsastaa tien kolmoselle asiallisesti. Tie onnistui kohtuullisesti, mutta laukka ei ollut toivotun pontevaa. Niinpä noin 14 metrin väliin otimme neljä askelta. Se ei sinällään haitannut, mutta kieli kyllä mummoiluvaihteesta. Tulimme myös vähän lähelle nelosta, mutta Jetti selviytyi miniesteestä helposti.
 |
| Este numero 2. Katse toimii! © Jonna |
Tie viitoselle oli toinen radan vaikeimmista kohdista. Aloitin kääntymisen ehkä hieman liian aikaisin ja turhan jyrkästi, jolloin laukka kärsi. Ennakko-odotusteni mukaisesti Jetti hyppäsi esteen vaihtaen siinä ristilaukalle. Koska tie kuutoselle oli toinen vaikeahko kohta, en edes yrittänyt alkaa säätää vaihtoa oikeaan laukkaan lennosta, vaan jarrutin Jetin raviin. Jarrutusmatka tosin venyi, ja sain nostettua oikean laukan vähän turhan myöhässä. Laukka ei pyörinyt, jolloin keskittymiseni meni siitä murehtimiseen eikä suinkaan tien ratsastamiseen. Niinpä kurvi kuutoselle eli radan viimeiselle esteelle oli aika kamala, mutta nappasin pohkeet tuntumalle, ja niin Jetti hyppäsi senkin. Tuloksena puhdas rata ja puna-valkoinen ruusuke, hurraa!
 |
| Este numero 3. Taloudellisella ilmavaralla yli. © Venla |
Kisaradan jälkeen oli hyvä fiilis. 60 senttiä sentään meiltä sujuu myös vieraskisoissa. Onhan se pieni korkeus hevosta ajatellen, mutta Jetti ei ole automaatti, joka veisi minut minkä tahansa radan läpi. Siksi on parempi opetella sietämään kisajännitystä menemällä vähän pienempiä luokkia, joiden pitäisi sujua hyvin. Löysin suorituksesta tietysti myös korjattavaa: laukka olisi pitänyt säilyttää tasaisempana läpi radan, muutamat tiet olisivat voineet olla vähän asiallisempia, ja turha ristilaukka olisi ollut kiva jättää välistä kokonaan. Positiivista oli se, etten ainakaan muista sukeltaneeni kovin pahasti millekään esteelle, vaan odotin aika rauhassa. Kun korkeus ei jännittänyt, sujui rata paljon paremmin. Kuvittelen myös ratsastaneeni esteet enkä jättäneeni niitä Jetin setvittäväksi. Radan jälkeen oli hassu olo, kun tajusi, että kisapäivä oli pulkassa. Ei toista rataa jännittäväksi, vaan hevosten pakkaus vinkkaan ja paluu tallille. Tästä kerrasta jäi juuri toivottu fiilis: hyvä mieli ja asiallinen suoritus. Tällaista lisää, niin ehkä hiljalleen alan tottua myös vieraskisoihin Jetinkin kanssa.
Kuvista kiitos Venlalle ja Jonnalle!
