Sunnuntaina päätin mennä Jetillä kevyen treenin. Jätin satulan matkasta ja suunnittelin tekeväni niin pohkeenväistöjä kuin avo- ja sulkutaivutuksia jumppamielellä. Arvelin kevyemmän treenin pienellä jumpalla olevan juuri sopivaa sunnuntain puuhaa emmekä olekaan hetkeen jumppailleet Jetin kanssa itsenäisesti. Niinpä oli hyvinkin sen aika.
Pohkeenväistöjä tein käynnissä niin uraa seuraten kuin uralta sisemmäs ja siitä takaisin edeten. Pyrin keskittymään siihen, ettei tahti turhaan hidastu väistöissä, vaan Jetti kulkee niidenkin aikana ihan asiallisesti. Tätä sainkin sitten harjoitella tovin, sillä Jetti tykkäsi aina vähän jarruttaa väistöissä. Vähän puolihuolimattomammin tehtynä sainkin Jetin säilyttämään tahdin paremmin. Ravissa saimme muutamia ihan asiallisia väistöjä ilman, että tahti juuri kärsi. Tuppaan itse keskittymään niin tuhottoman paljon yhteen asiaan, jolloin unohdan huolehtia kaikesta muusta. Jetti reagoi tällaiseen selvästi, mutta ainakin sen kanssa on hyvä treenata tätäkin asiaa. Väistöt uralta sisemmäs ja takaisin sujuivat paremmin kuin uralla tehdyt väistöt. Jostain syystä uraväistöt olivat kinkkisiä. Itselle vaikealta niissä tuntui hallita yhtä aikaa niin etu- kuin takaosa, kun jostain syystä toisella tavalla tehdyissä väistöissä tämä ei tuntunut niin hankalalta, hassua.
Avo- ja sulkutaivutuksia tein vain käynnissä niin uralla kuin keskihalkaisijalla. Molemmissa taivutuksissa huomasin vääntäväni Jetin aluksi aivan vinkkuralle. En vieläkään tunne selästä käsin, milloin hevonen on toivotusti, vaan tuppaan jostain syystä tekemään taivutusliikkeet aina ylilyöden. Näistä kahdesta taivutuksesta sulkutaivutus tuntui tänään helpommalta, vaikka sainkin aluksi hakea palasia kohdilleen. Tahti kieltämättä kärsi molempien taivutusten aikana melkoisesti, mikä kieli selvästi siitä, että ne ovat minulle vielä sen verran vaikeita, etten pysty juuri vaikuttamaan etenemiseen niiden aikana. Sain kuitenkin mielestäni muutamia ihan asiallisia pätkiä ainakin hevosen asennon suhteen.
Avotaivutukset olivat jostain syystä tänään kinkkisiä. En tuntunut saavan Jetin etuosaan oikein kontrollia. Jos sain etuosaa yhtään siirtymään, pullahti takaosa pian perässä. Yritin sitten taiteilla pohkeitani ja ohjasotteitani niin, että olisin saanut niin etu- kuin takaosan halutusti, mutta olipa se melkoisen haastavaa. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut peilin tai toisen silmäparin kommentoimaan ja korjaamaan menoa, sillä omat keinot alkoivat loppua kesken. Nollasin sitten vähän tilannetta ja yritin vielä muutamia kertoja uudelleen. Ihan oppikirjamaista avotaivutusta emme varmasti saaneet aikaan, mutta varmaan kuitenkin jotain sinnepäin. Avoja ja sulkuja pitäisi kyllä päästä taas treenaamaan opetuksessa. Niin hevosen jumppaamisen kuin oman oppimisen kannalta.
Sen kummempaa en tämän tunnin aikana tehnyt. Loppuraveissa yritin saada istuntaani kohdilleen, sillä tuppasin ravissa aina nojaamaan korostetusti taaksepäin. Välillä tunsin istunnan jämäköityvän, kun sain käännettyä lantion alle ja tuotua rintakehän sen päälle, mutta jokin antoi aina periksi ja kippasin takakenoon. En ilmeisesti saanut oikeita lihaksia pitämään asentoa kasassa, vaan yritin huijata, ja tuloksena oli aina lässähdys lähtöpisteeseen. Ilman satulaa meneminen paljastaa kyllä armotta istunnan ongelmia. Nyt olin aika fiiliksissä siitä, etten kovin usein huomannut puristavani polvillani saadakseni tukea. Sen sijaan kipristin jalkojani aivan kuin ne olisivat olleet jalustimissa, mikä puolestaan jännitti muun istuntani. Kipristely taisi johtua siitä, että sillä tavalla sain tuotua pohkeita vähän lähemmäs hevosen kylkiä. Jos roikotin jalkojani rentoina, ei pohjetuntumasta ollut mitään toiveita, kun en vain taipunut toivotusti. Muuten tasapaino tahtoi olla hukassa niin kuin oli vasta ihan satulankin kanssa mennessäni. Istuntasyyni olisi taas paikallaan samoin kuin itsekuri treenata sitä myös itsenäisesti.
