Alkuverryttelyssä teimme omaan tahtiimme temponvaihteluita ravissa. Olin ihmeen jämptillä tuulella, jolloin sain Jetin toimimaan kohtuullisesti. Tavoitteenani oli saada Jetti reagoimaan pohkeeseen nopeasti eikä vasta monen puserruksen ja puhkumisen jälkeen. Niinpä pyrin johdonmukaisesti vaatimaan reaktion ajoissa, mikä alkoi tuottaa hiljalleen tulosta. Välissä tein kontrollin vuoksi siirtymisiä käyntiin tai pysähdyksiin. Siirtymät alaspäin olivat hieman venyviä, mutta saimme muutamia näppäriä siirtymiä takaisin raviin. Ravissakin sain myös ratsastettua kivasti eteen. Askel olisi tosin saanut venyä enemmän, mutta kyllä menossa eron huomasi.
Lyhyen laukkaverryttelyn jälkeen tulimme suoraa linjaa pyöräyttäen ensimmäisen esteen yli ympyrän tai pari. Sen jälkeen 20 metrin linja tultiin kuudella askeleella, ja toinen este ylitettiin aivan tavallisesti. Tehtävä tultiin molemmista suunnista. Keskeisin ongelma oli laukan tasaisuuden säilyttäminen. Yritin ratsastaa pohkeella aktiivisesti, mutta niin vain Jetti pääsi kerta toisen jälkeen hyytymään etenkin esteelle tultaessa. Tasaisuutta ei ollut oikein nimeksikään, mikä vaikeutti myös suoran linjan ratsastamista. Niinpä esitimme sille myös seitsemää askelta toivotun kuuden sijasta. En saanut viriteltyä Jettiä liikkumaan, jolloin jokainen askel olisi pitänyt puristaa erikseen irti. En kyennyt siihen, jolloin meno oli masentavan epätasaista. Jollain ilveellä saimme kuitenkin tultua tehtävän ehkä kertaalleen suuntaansa asiallisesti.
Ennen rataa hyppäsimme vielä kertaalleen kahdeksikolla kaksi pystyä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Yritin taas herätellä Jettiä, mutta en saanut oltua napakka. Niinpä vauhti pääsi taas hyytymään estettä lähestyttäessä. Irtoavatko pohkeet, alanko puskea vai hyydynkö yksinkertaisesti ihan muuten vain? Sen kun tietäisin ja oppisin korjaamaan. Joka tapauksessa ensimmäisessä hypyssä vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi, joten korjasin sen lennosta esteen jälkeen. Samalla sain huolehdittua etenemisestä kaarteessa, jolloin meno ei hyytynyt niin pahasti. Toiselle esteelle tulimme hieman lähelle, mutta tällä kertaa ehdin kertoa Jetille suunnanmuutoksesta, ja se vaihtoikin oikean laukan kiltisti vasempaan.
Sitten tulimme radan yhdesti noin 60 sentin korkeudessa. Lähdimme liikkeelle ihan hyvin, mutta meno pääsi sammumaan ykköstä lähestyttäessä. Sain kuitenkin Jetin vaihtamaan hypyssä laukan ja pyrin pitämään sen hereillä läpi kaarteen puolittain ääneen itselleni pohkeista mutisten. Kakkoselle tulimme töksähtäen, mutta Jetti vaihtoi siinä silti laukan hienosti vasempaan. Kolmoselle tuli ihan kohtuullinen tie, ja laukkakin vaihtui siinä, kiitos reilun johtamisen. Neloselle tie tuli vähän oikoen, jolloin askel ei sopinut, ja Jetti mönki esteen yli. Kaareva tie viitoselle oli ok, mutta laukka oli ponnetonta. Kuutoselle edetessä pyrin herättelemään Jettiä, mutta kovin mainittavaa onnistumista ei tullut. Jetti pääsi myös oikomaan kaarteessa seiskalle, mikä taas söi laukkaa. Sain kuitenkin nohitettua sitä jollain ihmeen kaupalla, ja pääsimme kuitenkin suoran linjan esteeltä 7 esteelle 8 toivotusti viidellä askeleella. Rata ei ollut paras, mutta ei pahinkaan mahdollinen. Itseä jäi kaivelemaan eniten tasaisuuden puute ja se, kuinka en millään saanut ratsastettua pohkeilla tarpeeksi.Loppuraveissa pyörittelimme kolmi- ja kaksikaarisia uria. Jetti liikkui alussa mukavan pontevasti, mutta oman näpertelyni seurauksena hyytyi loppua kohti. Asetus oikealle onnistui kivasti, mutta vasen tökki jälleen kerran. Unohdin kääntää etuosaa vasemmalle ja sorruin vain nyppimään sisäohjasta, ei hyvä. Jetti ei kuitenkaan onneksi ihan niin railakkaasti oikonut kaarteita vasemmalle, mutta menossa olisi silti ollut melkoisesti hiomista. Loppukäynnit saimme mennä mukavasti peltolenkin kautta. Siinä samalla ehdin jutella opettajan kanssa Jetistä. Murehdin vähän sitä, kuinka kauan jaksan hakata päätä seinään, kun en yksinkertaisesti saa ratsastettua Jettiä etenemään. Opettaja tuumasi, ettei epäonnistumisille pidä antaa heti periksi, mutta ei sitä loputtomiinkaan kannata samoja virheitä toistaa. Välillä luulen osaavani ratsastaa Jettiä, kunnes taas tulee kausi, jolloin kaikki estetehtävät ovat ihan mahdottoman vaikeita. Sitten taas yhtäkkiä tulee kerta, kun asiat alkavat sujua, ja olen niin fiiliksissä. Ne hetket ovat viime aikoina tosin olleet harvemmassa, mutta muistan silti, kuinka makealta ne tuntuvat. Jetti on opetusmestari, ja tiedän, että jos opin ratsastamaan sitä, olen ottanut ison harppauksen eteenpäin. En vain rehellisesti sanottuna tiedä, opinko ratsastamaan sitä. Tietysti jokaista hevosta on osattava ratsastaa eteenpäin, mutta oppimistani helpottaisi kovasti se, jos hevonen lähtökohtaisesti pyrkisi itse hieman enemmän eteen. Kyllähän Jetti liikkuu, kun sen sanoo sille napakasti, mutta minun uskottavuuteni on välillä vähän mitä sattuu. Saa nähdä, treenit jatkukoot toistaiseksi.
