Puutteellista topakkuutta

Kohtuullisen tarmokas hetki.

Sunnuntain ratsastukset eivät päättyneet Mintin pitämään tuntiin, vaan jatkoin siitä suoraan B-A-tunnille korvaamaan väliin jäänyttä omaa tuntiani. Ratsunani oli pieni yllätys, nimittäin Jukka. Ehdin tunnilla väittää, etten ole mennyt sillä ainakaan vuoteen, kunnes blogi jälleen armottomasti paljasti, että tämän vuoden helmikuussa sillä viimeksi ratsastin. Onneksi en tätä silloin muistanut, sillä olisin harmistunut hiiteen, kun kohelsin tämän(kin) tunnin ihan ihmeellisesti. On se keskittyminen vain joskus kamalan vaikeaa.

Tunnilla ratsastajia oli ihanasti vain viisi, ja treeniaiheena oli puolestaan sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa. Sulkujen pariin sukellettiin tekemällä toisen pitkän sivun alkuun voltti, jossa tuleva sulkutaivutus valmisteltiin ja siitä saattoikin sitten jatkaa pitkää sivua sitä tehden. Oikeaan kierrokseen tehtynä sulkutaivutus tuntui kohtuullisen helpolta. En vääntänyt Jukkaa tuhannen mutkalle, vaan maltillisesti pyysin takaosaa vähän sisemmäs huolehtien etuosasta samalla. Jukka kulki muuten kivasti, mutta tahtoi sulkutaivutuksessa hyytyä. Opettaja toivoi Jukan etuosaan ryhtiä, jonka saaminen onnistui, kun sain pidettyä takaosaa liikkeellä ja etuosaa puolipidätteiden avulla kontrollissa. Onnistuneiden yritysten seurauksena Jukka paikoin vähän jopa lyheni. Pitkän sivun loppuun pyöräytettiin myös voltti, jonka jälkeen jatkettiin normaalisti edeten ja toiselle pitkälle sivulle vielä voltti pyöräyttäen ennen kuin oltiinkin taas tehtävän alussa. Jukka asettui ihan kivasti oikealle, mutta aktiivisuus oli edelleen pahasti hukassa. Opettaja tuumasi, että Jukka menee niin paljon helppoja tunteja, ettei hevillä halua alkaa kulkea oikeinpäin. Sen kyllä huomasi, sillä poni käytti jokaisen lepsun hetkeni hyväkseen.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutus käynnissä onnistui vielä ihan kohtuullisesti, vaikka suunta oli minulle ja kaiketi samalla Jukalle vähän vaikeampi. Istuntani ei ollut tasapainossa, vaan valui tyypillisesti vasemmalle. Sain korjata sitä aika paljon, mutta vakaata kohtaa en satulasta löytänyt. Tässä kierroksessa Jukka ei niin helposti siirtänyt takaosaansa sisemmäs eikä antanut asetukselle periksi, vaan jännitti vastaan. Opettaja neuvoi olemaan sinnikäs ja odottamaan, että Jukka antaa periksi. Näitä hetkiä ei valitettavasti tehtävälle juuri sattunut, vaan sain houkutella Jukkaa melkoisesti muualla pyöritetyillä volteillakin ennen kuin se yhtään antoi periksi. Opettaja hoksautti myös huolehtimaan vasemmassa kierroksessa siitä, että Jukan etuosa kääntyy myös. Apuna sai käyttää vasta-asetusta, jonka avulla sain oikeaa puolta paremmin hallintaan ja sitä kautta Jukkaa suoristumaan.

Keskittynyt hetki voltilla.

Sulkutaivutuksia tehtiin myös ravissa. Oikeassa kierroksessa taisimme saada pari järkevää hetkeä, mutta muu aika menikin Jukan ravissa istumisen opetteluun. Ravi ei ollut korkeaa nähnytkään, mutta en silti muka osannut istua siinä, vaan pompsahtelin matkassa. Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutuksista ei tahtonut tulla oikein mitään. Kuvioon sai lisätä sulkutaivutuksen jälkeen sopivassa kohdassa tehdyn siirtymisen laukkaan. Jukan piti vertyä tässä askellajissa toimimaan paremmin, mutta tällä kertaa se otti siitä lähinnä kipitysvirtaa. Niinpä sulkutaivutuskohdat menivätkin siihen, että Jukka kipitti, ja minä yritin toppuutella sitä malttamaan ja kuuntelemaan pyyntöjäni. Välillä tuskastuin poniin, joka pyrki karkaamaan alta. Tai oikeasti tuskastuin omaan avuttomuuteeni. Jukkahan on myös näpsäkkä kouluponi, mutta tällä kertaa minun kouluratsastajan asenteeni oli jäänyt matkasta.

Lopuksi laukkasimme vielä enemmän oikeassa kierroksessa pyöritellen myös voltteja matkan varrelle. Jukan laukka alkoi muuttua ponnettomammaksi ja nelitahtisemmaksi, jolloin meno oli paikoin aika kulmikasta. Yritin huolehtia ulkoavuilla kääntämisestä ja siitä, että poni pysyy suorempana, mutta kovin montaa hyvää hetkeä en laukkaan saanut. Jukka tuntui vain kiirehtivän omille teilleen ilman, että sain sitä keskittymään minuun. Laukka tuntui myös hassun lyhyeltä Peran jälkeen, joten istuntani ei osannut sopeutua siihenkään näin vikkelästi. Lopulta saimme siirtyä loppuraveihin. Jukalla oli jälleen kipitysvaihde päällä, ja sain toppuutella sitä melkoisesti ennen kuin se yhtään malttoi. Pyörittelimme vielä ympyröitä, ja paikoin sain Jukkaa loksahtelemaan vähän kohdilleen, jolloin se antoi aavistuksen verran periksi. Hetket eivät olleet pitkiä, enemmänkin päinvastoin, mutta sellaisia kuitenkin, että lohduttauduin osanneeni vaatia edes hieman sinnepäin ymmärrettävästi.

Aina on hyvä hetki elehtiä ja letittää hevosen harjaa.

Huomasin jo tunnin alkumetreillä, että oma keskittyminen oli kulutettu ratsastuksen osalta loppuun jo edellistunnin aikana. Sain moneen kertaan komentaa itseäni yrittämään edes eikä vain matkustamaan. En olekaan aikoihin mennyt kahta tuntia putkeen, joten ehkä siksikin oli vaikea osata vaihtaa hevosesta toiseen lennosta. Kenties tunti olisi mennyt vähän hallitummin, jos olisin jatkanut sille suoraan Peralla. Tai ehkä olisimme molemmat lyöneet hanskat tiskiin, kun olimme jo olleet niin eri kartoilla aiemmin tunnin aikana. Oli miten oli, niin Jukan kanssa olisin saanut olla topakampi. Minun olisi pitänyt tuumata Jukalle, että nyt teemme tunnin keskittyneesti hommia ja sitten on aika levätä. Mutta en vain jaksanut itse olla niin hereillä, että olisin saanut poninkin uskomaan minua, ja niinpä menimme vähän vasemmalla kädellä tämän kerran. Tulipahan kuitenkin ratsastettua ainakin.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!