Keskiviikon valmennustunti ja B-tunti yhdistettiin jälleen, kuten ounastelin. Ratsunkin arvasin oikein: Manuhan sieltä tuli. Ratsukoita tunnilla oli yhdeksän, mutta mahduimme yllättävän hyvin vääntämään koulua. Tällä kertaa treenasimme kolmikaarista kiemurauraa, voltteja sekä myötä- ja vasta-asetuksia.
Tunti aloitettiin tahkoamalla kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Kiemurauran mutkiin pyöräytettiin lisäksi voltit. Mieleeni juolahti tunnin alussa ajatus mennä pitkästä aikaa ilman jalustimia, kiitos blogini kommenttiosiossa Annastiinan kanssa käydyn keskustelun. Halusin nähdä, saisinko jalkani rennommin hevosen kylkiin tuntumalle, kun en voisi turvautua jalustimiin. Veikkaan meneväni liki poikkeuksetta liian lyhyillä jalustimilla koulua. Selittelen tätä jäykkyydelläni sekä laiskuudellani. En vain veny ja olen tuhottoman laiska venyttelemään. Tekosyyt, mikä ihana keksintö.
Kolmikaarinen kiemuraura oli hyvä harjoitus niin suoruuden kuin asetuksien suhteen. Aluksi ratsastin aika suurpiirteisesti, jolloin Manu ei juuri mennyt suorissa kohdissa suoraan saati asettunut sitä vaatineissa kohdissa. Tämän huomion jälkeen skarppasin. Asetukset ja voltit vasemmalle olivat vaikeampia. Asetus ei mennyt läpi, ja Manu kulki takaosa sisempänä. Opettaja muistutteli mukavan usein siitä, että Manun etuosa pitäisi saada oikeaan kohtaan eli vähän sisemmäs. Tätä työstämällä voltit paranivat tähänkin suuntaan. Tehtäväkseni jäi muistaa hallita myös sisäpuoli silloin, kun vaikutin ulkopuoleen.
Ravissa Manu tahtoi olla kiireinen, jolloin sitä sai pidätellä melkoisesti. Opettaja neuvoi saamaan Manua silti rentoutumaan edestä, vaikka sitä toppuuttelisi. Yritin tehdä pohkeiden ja ohjan kanssa yhteistyötä, etten pelkillä ohjilla säätämällä yllyttäisi Manua vetokisaan. Manun ravi on onneksi aika helppoa istua, joten ilman jalustimiakin onnistuin pysymään kyydissä aika asiallisesti. Huomasin kuitenkin, kuinka helposti pohkeeni lepattivat irti hevosen kyljistä. Kun rentouduin, nakkasin samalla jalat irti kyljistä. Eihän niitä pidä koko aika pusertaakaan kiinni hevoseen, mutta tuntumalla ne saisivat pysyä. Sain kuitenkin pätkittäin itseäni hallintaan, jolloin Manu toimi kivasti niin kolmikaarisella kiemurauralla kuin volteilla ja suorissa kohdissa.
Kiemurauran jälkeen siirryimme kolmen ratsukon ympyröille. Tässä vaiheessa nappasin jalustimet takaisin jalkaan. Ensin haimme käynnissä hevoset asettumaan sekä sisään että ulos. Asetuksen ei tarvinnut olla liioiteltu, vaan pienikin myötäys riitti. Sen jälkeen asetus haettiin toiselle puolelle. Kun hevoset oli saatu käynnissä ymmärtämään tehtävä, siirryimme työstämään samaa laukassa. Asetus vasemmalle oli edelleen kinkkinen. Opettajan ohjeiden mukaan pyrin palkitsemaan Manun pienestäkin myötäyksessä siihen suuntaan enkä jäänyt nyhertämään sitä loputtomiin. Tehtävä oli laukassa mielenkiintoinen ja opetti hyvin tuntuman merkitystä. Aluksi nakkasin aivan liikaa ohjaa pois myötäyksissä, jolloin vähän paremmaksi rakennettu kokonaisuus lässähti. Oikeastaan vain nyrkin rentoutuksena tehty myötäys toimi paremmin. Tällöin Manu pysyi rennompana ja hetkittäin pyöreämpänä eikä valahtanut pitkäksi. Laukassa saimme molempiin suuntiin hetkiä, joissa Manu laukkasi rauhassa ja odotti pyyntöjäni. Hetket tuntuivat kivoilta. Oma istuntani oli tosin tänään harmillisen levoton etenkin ylävartalosta. Keskikropan hallinta ei ollut kohdillaan.
Loppuraveissa Manu yritti kipittää niin kuin minun kanssani aina. Sain kerrottua sille yllättävän nopeasti, etten halunnut moista. Sen jälkeen pääsin työstämään paremmin ravia, jossa Manu kantaisi itsensä edestä. Manu väläyttelikin sellaisia hetkiä, joissa se tuntui olevan kuulolla ja rento. Ne pätkät olivat varsin mukavia. Ilman jalustimia meneminen sai jalkani olemaan vähän rennommat, mutta aika onnettomasti sain pidettyä pohkeita tuntumalla. Jalustimien kanssa jalkani eivät ihme kyllä jännittyneet niin paljon kuin olin arvellut. Joskus jalustimien laitto takaisin on saanut koko istunnan jännittymään, mutta ehkä minulla tällä kertaa oli sittenkin liki oikeanmittaiset jalustimet. Pohjeratsastukseni on kuitenkin vähän parantunut, mikä auttaa kummasti. Seuraavana haasteena on opetella ratsastamaan Manu niin, etten törkkää sitä etupainoiseksi ihaillen sen pyöreäksi niksautettua kaulaa takaosan laahatessa perässä. Opittavaa siis on melkoisesti. Kuvittelen kuitenkin saaneeni vähän vihiä Manun ratsastamisesta. Kai tämä on menossa enemmän parempaan kuin pahempaan suuntaan.
