Halusin päästä Aapon kanssa tekemäni ilmalennon jälkeen pian takaisin satulaan, etten keksisi kehitellä mitään pelkoja. Onnekseni mahduin oman tallin C-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi vääntämään koulua. Tuntipaikkaani varmistellessa opettaja sattui vastaamaan tallipuhelimeen hevosia jakaessaan. En keksinyt suoralta kädeltä hevostoivetta, vaan halusin jonkun reippaan. Opettaja olikin jakanut minulle pienen tauon jälkeen Jussin. Karsinassa Jussi oli vähän kumma, kun koetti pakoilla minua nurkkaan piiloon. Ilmeisesti halloween-naamarini oli sillekin liikaa. Sain kuitenkin humman varustettua, ja lopulta se jopa lakkasi pelkäämästä kummalta näyttänyttä ratsastajaansa. Tunnin aiheena oli kääntäminen, jota tehtiin tarkoilla kulmilla sekä ympyröillä.
Käynnissä ja ravissa ratsastimme kulmat vähän hevosta kooten ja ensiksi vasta-asetuksessa. Kun hevonen oli kontrollissa eikä pyrkinyt oikaisemaan kulmaa, sai asetuksen vaihtaa myötäiseksi. Lisäksi sai pyöritellä noin kymmenen metrin voltteja sekä keskiympyröitä. Vasempaan kierrokseen meno tuntui kivalta. Jussi asettui kivasti, joskin vaati melkoisesti pohkeita liikkuakseen eikä hiippaillakseen. Kokoamisen kaltaisen liikkeen tein aluksi hutiloiden, josta tulikin opettajalta noottia. Sitten huomasin, ettei Jussi ihan helpolla halunnut ottaa pidätteitäni vastaan, vaan käveli tai ravasi niistä läpi. Otin sitten muutamia pysäytyksiä parantaakseni asiaa, mitä ei tietenkään tapahtunut. Jostain syystä pysäytykset menivät enemmän vetokilpailuksi. Sitten huomasin alkaa ottaa useita pieniä pidätteitä, joita vastaan Jussi ei voinut jäädä punkemaan. Ne ja oman istunnan kasaaminen mahdollisimman pysäyttäväksi auttoivat saamaan Jussin askelta lyhenemään ilman, että aktiivisuus katosi. Oikeaan kierrokseen meno olikin monin verroin hankalampaa, kun en saanut Jussia asettumaan sinne, ja se halusi kovasti puskea sisemmäs. Koetin koputella pohkeella hevosta kantamaan itsensä samoin kuin tehdä kohottavia pidätteitä viestini tueksi, mutta meno ei juuri parantunut tässä suunnassa edes koko tunnin aikana.
Laukkatehtävänä oli nostaa käynnistä laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää keskiympyrä ja siirtyä toisella lyhyellä sivulla ravin kautta käyntiin. Jussi nosti laukat molempiin suuntiin ihanan kevyesti. Pienenpieni merkki sisäpohkeella riitti, ja hevonen olikin jo laukassa. Ensimmäisessä laukassa mielessä vilahti hetken aikaa ajatus, että meneepä ratsu liian lujaa ja apua, pidätteet eivät toimi. Sitten onneksi tajusin meneväni ihan normaalia vauhtia ja saavani Jussin kyllä pysähtymään. Näemmä pieni mörkö tippumisestani yritti häilyä mielen perukoilla. Laukassa ongelmaksi tuli se, että Jussi tuntui kiiruhtavan omia menojaan minun yrittäessäni pysyä perässä. Opettaja neuvoi molemmissa kierroksissa pitämään vasenta pohjetta vähän taaempana, jotta Jussin vasemman puolen saisi pidettyä oikealla paikallaan.
Laukassa tuli lisäksi ohjeeksi saada pohkeilla Jussia muhkeammaksi keskivartalosta, ettei se vain tarjoaisi pitkää, matalaa menoa. Lisäksi opettaja tuumasi, että minun tuli saada notko pois alaselästä, istua paremmin lantion päällä, saada vasen kylki jämäkäksi, kantaa vasen käsi sekä vielä pistää omat alavatsalihakset hommiin. Huh! Jos kuulosti rankalta, niin käytännössä se oli tuskaisaa. Tiedän kyllä istuntani vaativan työtä, mutta kaikkien korjattavien asioiden lista masensi taas melkoisesti. Yritin siinä sitten taiteilla parhaani mukaan, mutta taisin saada aina vain yhden tai maksimissaan kaksi asiaa sinnepäin parin muun mennessä niiden edestä päin honkia. Muutamia askelia saimme Jussin kanssa kohdilleen, jolloin laukka muuttui mukavan kevyeksi hetken ajaksi. Niinä hetkinä taisin saada hevosen etuosan takaosan moottorin eteen ja samalla pidettyä ratsun sen verran lyhyenä, ettei se päässyt leikkimään pikajunaa. Hetket eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, sillä jokin pala pullahti aina omille teilleen ja Jussi sen mukana.
Tallin toisen opettajan tunneilla hyvää on juuri se, kuinka tarkkoja havaintoja hän tekee istunnasta. Korjauksia kyllä satelee, mutta niiden tekeminen onnistuneesti tuntuu olevan joskus vähintään mahdotonta. Opettaja tuumasikin yleisesti, että esimerkiksi joogan tai pilateksen harrastaminen auttaa kummasti ratsastuksessa. Jos ei nimittäin tiedä seistessään, miten oma kroppa on, miten sitä tietäisi senkään vertaa hevosen selässä. Tunti meni kaikkinensa luokkaan ihan ok, sillä kovin väläyttäviä pätkiä mukaan ei mahtunut. Huomasinpa taas sen, kuinka paljon enemmän minun pitäisi jaksaa käyttää pohjetta, jotta saan hevosen liikkumaan kunnolla. Jussinkin kanssa jäin hetkittäin näpertelemään ohjien kanssa, jolloin se esitti hirveä ja jopa jännittyi paikoin. Kun taas sain pidettyä tuntuman ja ratsastin jaloilla enemmän, teki Jussikin töitä paljon keskittyneemmin. Kinttuni eivät vain tahtoneet jaksaa pysyä hommissa koko tuntia, joten niinpä menommekin oli tällä kertaa varsin vaihtelevaa.
