Koska tuleva viikonloppu menee ihka ensimmäistä kertaa HIHS-reissulla, kävin näin tiistaina korvaamassa väliin jäävän tuntini. Mahduin näppärästi aikuisten C/B-tunnille, jossa oli mukana lisäkseni viisi ratsukkoa ja aiheina esteitä. Ratsukseni sain Peran, jonka kanssa olenkin ajatellut rohjeta taas hyppäämäänkin enemmän. Kasasimme opettajan ohjeiden mukaan kolmen esteen jumppasarjan sekä yhden yksittäisen esteen.
Alkuverkassa tulimme jumppasarjaa vielä pelkkinä puomeina. Niiden aikana oli tarkoitus pysyä kevyessä istunnassa. Pera liikkui aika mukavasti, jolloin sain keskittyä enemmän itseeni. Opettaja kommentoi ajattelemaan enemmän sekä takamusta että jalkoja taakse. Etenkin vasen jalkani tahtoi jäädä sinnikkäästi eteen, vaikka koetin sitä siirtää. Opettajan mukaan oikea jalka oli paremmin oikealla paikalla automaattisesti. Lisäksi opettaja neuvoi saamaan enemmän kulmaa lonkkaan, mikä ei ihan auennut minulle. Tai sitten olin vain niin jäykkä, etten saanut paikkoja väännettyä toivotusti. Kuvioon lisättiin myös laukannosto ja toisen pitkän sivun laukkaaminen kevyessä istunnassa. Laukka nousi aika helposti, ja kevyt istunta piti laukassa ravia paremmin. Opettaja hoksautti vasemman jalkani heiluvan kevyessä istunnassa. Huomasin tämän itse vasta hoksautuksen jälkeen, jolloin osasin kiinnittää siihen huomiota. Sen korjaaminen oli kuitenkin vaikeaa, kun taas oikea jalka pysyi nätisti paikoillaan. Mahtaako vino istuntani aiheuttaa sen, että vasen puoleni kiertyy enemmän irti hevosesta, jolloin jalallanikin on enemmän mahdollisuuksia heilua vapaana? Molempia jalkoja en saanut pysymään hallitusti paikoillaan, vaikka yritinkin. Opettaja kommentoi satulan käyvän pieneksi pitkien reisieni takia, mikä ei varmasti ainakaan auttanut korjaamaan asiaa.
Seuraavaksi tulimme yksittäistä ristikkoa ja myöhemmin pystyksi korotettua estettä tavoitteena saada laskettua kolme viimeistä laukka-askelta ennen hyppyä. Pera liikkui pääosin hyvin, mutta se pääsi vähän turhan pitkäksi. Kun laukka oli pidempää, en enää nähnytkään hyppypaikkaa kunnolla. Niinpä tulin hihkaisseeksi kaksi, kun huomasin kolmannen laukka-askeleen jo ehtineen mennä ja pari kertaa yritin saada Peran hyppäämään kauempaa, johon se ei fiksusti suostunut. Ei ollut siis taitoa tässä laskennassa mukana, vaan tuuria enemmänkin. Yleensä olen kyllä saanut Peran laukan laskettua, mutta liekö meno sitten ollut niin venyvää tällä kertaa, etten enää pysynyt kärryillä. Puomitunnin aiheeksi haluaisinkin askeleiden laskemisen, sillä sitä ei ole tullut treenattua kunnolla aikoihin.
Lopuksi pääsimme hyppäämään jumppasarjaa ensin ristikkona ja pystynä, sitten kahtena pystynä ja lopulta kahtena pystynä ja okserina. Väleihin pistettiin yksi laukka-askel ja tavoitteena oli saada hevoset hyppäämään pyöreänä, ei laakeana. Pera heräsi tässä vaiheessa mukavasti ja alkoi liikkua laukassa hyvin itse. Opettaja neuvoi hakemaan Peraa lyhyeen, mutta aktiiviseen laukkaan, jotta se hyppäisi pyöreänä eivätkä välit kävisi ahtaiksi. Lyhentäminen ei onnistunutkaan ihan noin vain, sillä joko menetin aktiivisuuden tai sitten mitään ei tapahtunut. Niinpä välillä jumppasarjalle tuli laakeita hyppyjä ja välit meinasivat käydä ahtaaksi. Lopulta aloin tohtia pitää Peraa edestä pohkeet kuitenkin tuntumalla säilyttäen, jolloin pääsimme ensimmäiseen hyppyyn paremmin. Rauhoitin menoa vielä hyppyjen aikana vähän äänellä, joka tuntui tehoavan Peraan. Meno parani kummasti, kun muistin hallita menoa matkustamisen sijaan. Lopuksi opettaja lupasi meidän hypätä vähän isomman, ja pyysin okserin 80 senttiin. Enpä ole aikoihin Peralla hypännyt edes sen kokoista, mutta jumppasarjan turvin uskalsin sitä koettaa. Pera tuli jumppasarjalle näppärästi nytkin, jolloin hypyt lähtivät kivasti ja etenkin okserin hyppy oli pehmeä. Itselläni tosin iski vähän kiire suoristautumisen kanssa, jolloin en ollut ihan tyytyväinen suoritukseeni. Hevoseen olin kuitenkin senkin edestä.
Tunnin lopuksi opettaja tuumasi menon parantuneen hiljalleen ja Peran alkaneen hypätä vähän pyöreämmin, kun se pienemmillä esteillä helposti kasaa itseään ja hyppää vähän laakeammin. Opettaja myös haaveili, että Peralle saisi joskus rakennettua sellaiset jumppasarjan, jossa se pääsee kunnolla venymään ja parantamaan hyppyä. Tämän tunnin perusteella aloinkin haaveilla hyppäämisestä Peralla useammin. Sehän oli tosiaan aikoinaan estetykkini, kunnes putoamisen jälkeen aloin jännittää liikaa. Lopulta jännitykseni johti siihen, että Perastakin tuli epävarma, jolloin jätin hyppäämisen sillä vähemmälle. Ehkä olisin nyt saanut vähän itseluottamusta takaisin, jotta pääsisin treenaamaan uudelleen sen kanssa. Onhan Pera tallin parhaimpia hyppääjiä, jolle tunneilla hypättävät esteet eivät ole mitään. Ehkäpä ensi keväänä uskallan osallistua Peran kanssa estekisoihinkin. Ainakin tässä on hyvin aikaa harjoitella.
