Viiden hengen tallitestauspoppomme suuntasi tiistaina Äimäraution ratsastuskeskukseen meitä varten järjestetylle tunnille. Mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Keskusta on siis palannut pyörittämään tauon jälkeen Jaana Aitta, jonka tunnilla saatan olla kerran käynyt. Muisti ei tosin riitä varmistamaan tätä arvelua todeksi. Opettaja olisi antanut meidän valita hevoset, mutta koska emme niistä hänen lyhyitä esittelyjä enempää tienneet, sai hän nakittaa meille ratsut. Itse sain 2000 syntyneet True Tigerin eli Turon, joka oli ulkonäöltään tuttu, sillä oli aikanaan asunut Koivikon ratsutilalla. Varustaessa musta ja tähtipäinen ruuna oli muuten asiallisesti, mutta vasenta takasta ei antanut puhdistettavaksi. Kuulemma heppa metkuilee asiasta säännöllisesti. Satulavyön kiristyksestä ei tykännyt, mutta tyytyi mulkoilemaan happamasti. Säkäkorkeudeksi arvioisin äkkiseltään ehkä 170 cm, joka voin olla vähän turhan ylimitoitettu. Turo kuitenkin tuntui selästä käsin kookkaalta ja tällä kertaa pitkät kinttuni eivät jääneet haparoimaan ilmaa.
Aluksi aloitimme nopealla istunnan kertauksella. Opettajalta tuli mukavan paljon teoriaa koko ajan, mutta ihan kaikki ei millään ehtinyt tallentua muistiin. Emme saaneet istunnasta henkilökohtaisia korjauksia, vaan opettaja kävi läpi pääpiirteet. Siinä ei tullut itselle mitään uutta, lähinnä vain tuttujen ongelmien huomaamista. Jalustimet karkaavat siksi, että ratsastaja yrittää pitää painonsa niillä sen sijaan, että istuisi istuinluidensa päällä. Tuttu virhe, tunnustan. Opettaja kertoi myös, että kuten Kyra, hänkin herkistää hevoset aluksi kuuntelemaan istuntaa. Sitä vastaan hevoset eivät kuulemma voi puskea samoin kuin esimerkiksi pohjetta vasten. Sitten pääsimme testaamaan, miten hevoset pysähtyvät pitkin ohjin pelkästään oman liikkeen stoppaamalla, mutta ei siis jännittymällä. En saanut itseäni pysäytettyä oikein mitenkään niin, että Turo olisi sen ymmärtänyt. Opettaja neuvoi käyttämään ohjia apuna muutamat kerrat, jotta Turo heräisi kuuntelemaan myös istuntaa. Kovin hyvin tässä ei onnistuttu. Kertaalleen Turo tosin stoppasi, mutta senkin varmaan enemmän omasta tahdostaan kuin pyynnöstäni. Testailimme myös kääntämistä omaa lantiota kääntämällä. Turo kääntyili sangen helposti, mutta oma lantio tuntui jäykkääkin jäykemmältä. Ihan kuin joku olisi jälleen kerran lusmuillut venyttelyistä.
Verkkaravissa saimme mennä aika oman mielen mukaan hevosia pyöreämmäksi houkutellen. Muoto sai olla aika vapaa, minkä seurauksena Turo sukelteli välillä komeasti kuolaimen alle. Se ei kuitenkaan haitannut, kuten opettaja tuumasi, sillä tässä vaiheessa hevosia piti vain saada lämpimämmäksi. Myöhemmin ehtisi hioa hevosta kulkemaan paremmassa muodossa. Turo oli ravissa mukavan reipas, kunnes alkoi ottaa tilanteesta hyödyn irti eli jyräsi käteni läpi. Opettaja toppuutteli menoa ja kehotti ottamaan ulko-ohjasta pumppaavia pidätteitä eikä kannattelemaan sillä hevosen etupäätä. Aluksi ratsastin taas kuin lasihevosta konsanaan, jolloin Turo ei juuri kuunnellut hissutteluitani. Opettaja pistikin meidät peruuttamaan, kunnes sain Turon kevenemään edestä. Hiljalleen aloin rohjeta ratsastaa vähän keskittyneemmin, jolloin pidätteetkin alkoivat mennä läpi. Niinä hetkinä Turo kulki paremmin rentona ja kevyenä niinkin kookkaaksi hevoseksi.
Sitten porukka jaettiin kahtia ja siirryttiin ympyröille. Opettajan mukaan noin 95 prosenttia hevosista kulkee etuosa ulos puskien ja takaosa sisälle valuen. Niinpä päädyimme treenaamaan ympyröillä hevosen takapään väistätyksillä sisäjalan parempaa astumista rungon alle ja sitä kautta hevosen suoraksi saamista. Vaikeammaksi puoleksi osoittautui yllättäen oikea kierros. Turo liiraili lahjakkaasti ulos karkuun, kun en muistanut tehdä mitään ulko-ohjalla. Tällä kertaa jopa unohdin asettaa hevosta vähän sisällekin eli en roikkunut sisäohjassakaan, johan on ihme! Opettaja muistutti käyttämään lantiota apuna käännöksessä, mutta minulla se tuntui kramppaavan paikoilleen. Välillä huomasin yrittäväni saada takaosaa sisälle, kun oma istuntani vinksotti ihan päinvastaiseen suuntaan. Ei siis ihme, että Turo oli hukassa ajoittain siitä, mitä yritin siltä pyytää. Vasempaan kierrokseen meno vähän parani, mutta oma istuntani oli kaukana hyvästä ja toimivasta. Ravissa meno tietysti mutkistui, kun vauhti kasvoi. Turo myös tykkäsi jälleen juosta ohjista läpi, kun sen annoin tehdä niin. Pidätteet tulivat ainakin tällä tunnilla tutuksi pitkästä aikaa. Kivaa oli tietysti, että oli reipas hevonen alla, mutta jarrutuskyvyttömyys harmitti jälleen kerran. Mukaan mahtui sentään muutamia pätkiä, joissa Turo malttoi kuunnella pyyntöjäni ja meni aika kivasti.
Lopuksi otimme vielä laukkaa ympyrällä. Tästä tulikin kinkkisin tehtävä. Laukka ei meinannut nousta kunnolla ja sain yrittää nostoja monen monta kertaa, sillä kaiken huipuksi päästin Turon pudottamaan nousseen laukan tuosta noin vain. En ole yhtään tietoinen siitä, mitä kummaa tein väärin. Lopulta laukka alkoi nousta, mutta vaati melkoisen alleviivatut laukka-avut. Todennäköisintä on, että istuntani oli niin mutkalla, ettei tämä tuntihevosen arjesta kaukana ollut ratsu tajunnut enää mitään yrityksistäni. Itse laukka taas tuntui varsin villiltä. Välillä tuntui, että kävin puoli metriä irti satulasta ennen kuin laskeuduin taas takaisin. Omat pasmat menivät lahjakkaasti sekaisin, mikä varmasti pisti Turon pudottamaan vähän väliä raville. Sain mennä melkoisen monta kierrosta, että suunnilleen pystyin istumaan laukassa. Jalustin tuppasi myös karkaamaan oikeasta jalasta, jolloin koetin vahvistaa keskivartaloa ja ajatella istuvani niiden istuinluiden päällä. Harmikseni vain keskikroppani ei halunnut löytää tarvittuja lihaksia eikä meno juuri parantunut. Kaiken kruunasi se, että Turo alkoi valua tehokkaasti kerta toisen jälkeen ympyrältä ulos. Ulkopuolen pidätteet eivät auttaneet eikä liioin se, että yritin ulkopohkeella estää hevosen aikeet. Välillä tuli melkoisen turhautunut olo, kun muka yritin kaikkea, mutta mikään ei auttanut. Opettajalta en tainnut saada tähän asiaan korjausvinkkejä tai sitten en vain niitä kuullut. Muutaman laukka-askeleen verran Turo kulki hyvin, mutta sitten jokin taas häiritsi sen menoa, jolloin se esitti kumman kulmikasta laukkaa takapäällään tai pudotteli raville. Tällä kertaa laukka oli vaikein askellaji, jossa ei juuri onnistumisia saatu, harmi vain.
Loppuraveissa tehtäväksi tuli venyttää hevosia eteen ja alas. Turo kipitti jälleen riemuissaan menemään eikä juuri malttanut jäädä venymään. Muutamia kertoja se tajusi, mitä siltä pyysin ja venytti hienosti. Sitten se taas muisti tykkäävänsä edetä reippaasti pää ylhäällä. En siis saanut hevosta kovin hyvin kuuntelemaan minua, kun muun maailman tapahtumat kiinnostivat enemmän. Vaikka tunti (itse asiassa 1,5 tuntia vierähti satulassa) oli jälleen kerran sitä ah niin ihanaa perusratsastusta, oli se sitäkin vaikeampaa. Välillä tunnuin taantuvan alkeisratsastajaksi, kun en saanut laukkaa nousemaan ja muutaman askeleen verran taas liihottelin hienosti liikkuvan ratsun alla. Olimme siis kaukana tasapainoisesta menosta, mutta sentään tuntiin mahtui niitä hyviäkin hetkiä, loppujen lopuksi siis. Turoa ei voi moittia reippauden puutteesta ja jotenkin aloin haaveilla, että sillä voisi olla kiva kokeilla hypätä joskus. Mikäli se siis on estekäytössä ja mikäli vielä toiste samalle tallille päädyn.
