Tehtävän toteuttaminen aloitettiin käynnissä pyöritellen ympyröitä. Lore oli jälleen käynnissä aika kiva niin kuin viime kerralla. Se kulki itse sopivan reippaasti eteenpäin ja otti asetukset aika hyvin vastaan. Pyöreyttäkin alkoi hiljalleen löytyä mukavasti. Omassa ratsastuksessa olin tyytyväinen siihen, että muistin välillä olla istunnallani passiivinen eli en jäänyt häseltämään turhaan. Taisin käynnissä jopa muistaa ratsastaa pohkeilla enemmän kuin ohjilla, mikä oli aika hyvä saavutus minulta. Opettajalta tuli kehua siitä, että Lore kulki mukavan tahdikkaasti. Käynnissä siis homma sujui aika mukavasti, mutta sittenpä alkoikin alamäki.
Ravissa jatkettiin samalla kaavalla: lisää ympyröitä, asetteluita ja taivutteluita. En yhtään käsitä, mitä tapahtui, mutta Lore muuttui hankalaksi saada rentoutumaan tai edes myötäämään. Välillä sain hevosen päätä vähän alemmas, mutta varsinaisesta pyöreydestä ei ollut toivettakaan. Yritin käyttää pohkeita tehokkaammin, sillä ajattelin jääneeni ohjiin kiinni. Pohkeet eivät auttaneet, sillä Lore mieluusti otti ne vain vauhtiapuna ja lähti kipittämään. Tästä sitten lumipalloefektin kaltaisesti lakkasivat pidätteeni tarkoittamasta hevoselle mitään, ja soppa alkoi olla aika valmis. Ohjasotteet saivat hevosen jännittymään ja pohjeavut kipittämään. Yritin kovasti tajuta, mitä ihmettä tapahtuu, mutta aivonystyrät eivät olleet terävimmillään. Lisäksi istuntani harjoitusravissa oli taas melkoista höykytystä, kun en saanut pollea yhtään pyöristymään, jolloin ravi olisi pehmennyt hieman.
Aikani menoa ihmetellen pyysin opettajalta neuvoa. Hän kertoi pohkeeni valuvan eteen niinä hetkinä, kun painoin kantapään liian alas. Tämän seurauksena jalka pääsi suoristumaan, jolloin puolestaan istuinluut irtosivat satulasta. Opettaja ohjeisti ajattelemaan polvea ikään kuin enemmän maata kohti samoin kuin varpaita. Näin paino ei olisi niin vahvasti jalustimella, vaan enemmän istuinluilla. Neuvo tuntui kaikin puolin järkevältä, mutta sen toteuttaminen olikin toinen juttu. Olen nyt vahvasti intoutunut painamaan kantapäätä alas, joten ajatus pienestäkin varpaiden painamisesta alas tuntuu vaikealta. Yritin sitten muutamat pätkät saada jalkojani uuteen asentoon, mutta yllättäen tällä kertaa ei tullut asiassa valaistumista.
Lopuksi otettiin laukkapätkiä ravista. Tavoitteena oli laukassakin saada hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Olin vielä treenailemassa pohkeiden asentoa, kun muut jo aloittelivat laukkapätkiä. Lorella alkoi tässä vaiheessa viimeinenkin keskittymiskyky kuskiin loppua, ja se kipitti laukkaavista kavereistaan innostuneena ja nostipa itsestään parit laukatkin. Jarrutteluni eivät juuri tehonneet, ja oma osaamattomuus nakersi aika pahasti. Siinä sitten koetin saada aina muutaman hallitun raviaskeleen, josta siirtyä laukkaan. Lorehan kyllä nosti laukan, mutta aika ampaisemalla. Hallituista nostoista ei siis oikein voinut puhua. Laukassakin ruuna kauhoi menemään ja töitä sai tehdä melkoisesti, että sen sai vähän rauhoittumaan. Opettaja ohjeisti, että yrittäisin taas istua syvemmälle satulaan ja jarruttaa istunnalla enemmän ohjien sijaan. Lisäksi ylävartaloa ja lantiota olisi pitänyt saada liikkumattomammaksi. Muutamien askelien ajan sain neuvot toteutettua, ja Lorekin laukkasi piirun verran rennommin, mutta sitten oma pakka taas hajosi, ja hevosen keskittyminen katosi samantien.
Tunnin palautteena sain opettajalta sen, että kunpa Loren käynnissä nähty hyvä meno olisi jatkunut myös muissa askellajeissa. Niinpä, samaa toivoin minäkin. On kuitenkin mukava huomata, että Lore ei ole enää alkutunnista niin jännittynyt, vaan on kohtalaisen helppo saada vähän pyöristymään. Ennen koko tuntikin saattoi hurahtaa helposti siten, että polle jäkittää pää taivaita kurotellen. Tunti jäi kuitenkin käynnin onnistumisista huolimatta harmittamaan. Oma pakka oli niin sekaisin, että meno meni häseltämiseksi, mikä näkyi hevosessa välittömästi. Lore oli siis jälleen kerran opettavaisesti ratsastajansa peili. Vielä kun olisin älynnyt tämän ajoissa ja alkanut korjata tilannetta aktiivisemmin. Ehkä ensi kerralla sitten.
