Alkuverkkana ravasimme ja laukkasimme maastossa jonkinlaisen matkan. Karin ravi oli alussa vähän haastavaa keventää, hytkyin jotenkin epämääräisesti mukana, ja jalustimetkin tuntuivat huonoilta. Polle kuitenkin kuunteli pidätteitäni kohtuullisesti ja ravasi muutoin ihan ok. Laukkapätkä lähti ihan hyvin ja aika rauhallisesti, ja siinä oli ihan helppoa olla mukana. Loppupätkästä Kari sitten otti muutamia sivuloikkia. Liekö sitten ärsyyntynyt toisen perässä laukkaamisesta vai mitä, mutta nämä äkkinäiset loikat vähän järkyttivät omaa mieltäni. Aloin tietysti heti ajatella, että mitä muuta heppa keksii, kun laukkaan lisätään vielä esteet.
Ensimmäisenä hyppäsimme kaksi estettä lähtemällä ensin ravissa, nostamalla vähän myöhemmin laukan ja suunnaten siitä ensimmäiseen hyppyyn. Ei mitään muistikuvaa, millainen este oli kyseessä. Sen jälkeen oli kuitenkin tarkoitus olla vasemmassa laukassa ja kaartaa hyvin vasemmalle toiselle esteelle. Oli vähän jännittävää mennä, kun reitti ei ollut täysin tuttu. Kari ravasi kuitenkin alun hyvin ja laukkakin nousi. Ensimmäiselle esteelle tultiin vähän töksähtäen, mutta sitten Kari ottikin äkkilähdöt eikä ollut toivoakaan osua oikealle esteelle. Pidätteet eivät menneet läpi ja kävimme puskassa jarruttamassa. Toisella yrittämällä mentiin yhtä mönkään. Pyysin sitten ravilähestymisen, jolla pääsimme toisenkin esteen yli. Ei kovin hyvä aloitus etenkään, kun jarrutteluiden epäonnistuessa teimme muutamat puskaretket.
Tältä näyttää matkustaminen.
Toiseksi hyppäsimme ensimmäisenä saman esteen kuin aikaisemmalla kerralla, siitä rengasesteen yli, pidempi pätkää laukkaa mennen pienen mäen ja tullen toista reittiä myöten takaisin lähtöpaikalle, josta vielä ylitettiin vielä sama este kuin ensimmäisten hyppyjen toinen este. Opettaja ohjeisti antamaan hevosen laukata sen sijaan, että jännityksissäni haen sitä koko ajan pienempään laukkaan. Ensimmäinen hyppy taisi mennä suunnilleen, mutta rengasesteellä jäin hypystä matkasta ja jotenkin oudosti pysyin matkassa, vaikka rumasti meninkin. Sentään noina hetkinä sain tarrattua harjasta vähän kiinni, niin en kiskonut hevosta suusta. Yritin sitten pitkän laukkapätkän aikana rauhoittua, ja Kari laukkasikin ihan tyynesti. Opettajalta tuli kuitenkin taas ennen viimeistä estettä kommenttia, että anna hevosen laukata. Jään siis tosi helposti jarruttamaan, kun pelottaa. Siitä huolimatta mentiin onneksi viimeinenkin este yli, tyylistä tai sujuvuudesta ei kannata puhua.
Kolmanneksi lähdettiin liikkeelle hyppäämällä rengaseste, laukkaamalla taas pitkä pätkä ja toisena hyppynä oli risuaita, jonka opettaja kehotti hyppäämään mahdollisimman keskeltä eli matalimmasta risukohdasta. Jälleen kerran tyrin rengasesteen, en vain tajua, miksi. Niin no, ehkä se sujumaton laukka teki sen. Mutta samaa humputustahan olin tullut aikaisemminkin, niin olisi ollut kiva jo tässä vaiheessa tajuta se hyppykohta, mutta ei. Laukkapätkä meni ok ja risuaitakin ihan jees. Kari tosin vähän taisi lähteä vetämään reunaa kohti, mutta yli mentiin. Sitten pitikin taas neuvotella, hidastetaanko vai ei. Opettaja hoksauttikin, että irtoan jarrutteluhetkinä satulasta, jolloin tuntuma hevoseen katoaa. Teoriassa tajuan, että pitäisi pysyä lähellä hevosta, mutta käytännössä lähden jarruttaessa huitelemaan.
Neljänneksi hypättiin sitten tuttu risuaita oikeassa laukassa, sen jälkeen jarruteltiin ja käännyttiin takaisin tulosuuntaan kapeammalle rengasesteelle. Opettaja hoksautti olemaan tarkkoja, että hevonen tulee rengasesteelle suoraan eikä yritä livahtaa siitä ohi. Risuaita ylittyi taas siedettävästi ja jarrutteluun meni aikansa. Sitten pääsimme suuntaamaan rengasesteelle. Lähestymisessä Kari venkoili vähän, mutta sain sen juuri ennen estettä sen verran suoraksi, että yli mentiin. Pöljänä kehuin hevosta heti esteen jälkeen päästäen ohjat turhan löysälle. Karihan käytti tilanteen hyväksi ja ampaisi taas laukkaan. Melkoinen matka meni taas ennen kuin heppa otti jarrutuspidätteeni läpi. Mitenhän saisin liimattua itseni sinne satulaan, etten aina irtoa siitä jarruttaessa?
Lopuksi otettiin vielä neljän hypyn rata. Vai voiko sitä sanoa maastossa radaksi? No, kuitenkin. Ensimmäisenä oli kapea rengaseste, siitä aikaisempi laukkapätkä toiseen suuntaan, jonka varrella hypättiin tukkieste. Siitä sitten toinen rengaseste toiseen suuntaan ja lopuksi vielä risueste. Kapeampi rengaseste ylittyi taas ihan hyvin, ja nyt muistin jatkaa ratsastusta. Opettaja huikkasi, että paras lähestyminen tukille tulee, kun pysyy laukkapätkässä oikeassa reunassa. Bongasin sitten tukin aivan liian myöhään, joten laukkasin ohi. Kari nakkasi tässä vaiheessa pukin ihan tyhjästä. Onneksi vain yhden, joten saatoin jatkaa. Laukkapätkän päästyäni suuntasin rengasesteelle, mutta opettaja stoppautti menon ja käski ottaa tukkikohdan uudelleen, tällä kertaa esteen myös ylittäen. Nyt tajusin esteen sijainnin ja tukin yli päästiin. Rengasesteellä opettaja huuteli taas, että antaisin hevosen laukata ja että kannustaisin myös vähän. Yli mentiin tästäkin ja muistin taas rauhoittua esteen jälkeen, jolloin risuaitakin ylittyi ihan ok.
Mitä ensimmäisestä päivästä jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, että kunhan selviän vielä toisesta kurssin päivästä, pysyn taas kiltisti ainakin sen vuoden poissa maastoesteiltä. Tai sitten niille eksyessäni otan sellaisen hevosen, joka on ennemminkin patalaiska kuin pukkeja, sivuloikkia ja äkkilähtöjä tarjoava tapaus. Tosin patalaiskan kanssa varmaan tökkäisimme ihmettelemään maailmaa esteiden eteen. Eniten ärsytti oma pelko ja kuinka sitä ei osannut hallita. Oli vain hieman huolestuttavaa, kun hevonen lähti menemään eivätkä pidätteet tarkoittaneet mitään. Opettaja kuitenkin korosti, ettei Kari keksi näitä vinkeitä ilkeyttään, vaan innostuu päästessään hyppäämään. Minunkaltaiselleni nynnylle ei vain ollut kivaa, että heppa keksi omia virityksiä.
Kari saa plussaa siitä, että kun itse pysyin suunnilleen kasassa ja este oli näytetty ruunalle selvästi, ylitti se sen kummemmin epäröimättä. Toki tultiin aika usein esteen lähelle, mutta Kari ei missään vaiheessa antanut olettaa, että ei olisi hyppäämässä. Kun olisin vain tajunnut ratsastaa ne esteiden välit, olisi meno ollut varmasti sujuvampaa. Mutta kun pelotti. Opettajakin antoi tunnin lopussa palautetta siitä, että jarruttelin hevosta liikaa peloissani. Toiseksi hän kommentoi, että Karin kaltaisella hevosella olisi hyppyjen jälkeen saanut jäädä vähän kevyempään istuntaan. Ei tietenkään noina äkkilähtöhetkinä, vaan juuri silloin, kun kaikki oli kunnossa. Vähän kevennetty istunta olisi varmasti myös auttanut lähtemään hyppyihin paremmin mukaan. Nyt tahdoin mieluummin valita sen liikkeen takana olemisen jännitykseni lievittämiseksi. Onneksi kuitenkin sain aina välillä joko myödättyä itse tai ainakin tarrattua pelastukseksi harjasta kiinni, ettei hevoselle jäisi paha maku hyppäämisestä kiskovan kuskin kanssa. Mutta eipä tullut tuijotettua hyppyjen aikana esteiden korkeutta, kun keskittyminen meni joko hetkellisesti ratsastamiseen tai sitten jännittämiseen. Eivät ne esteet kauhean isoja tainneet edes ollakaan ja hyvä niin.
Toisenlaisen näkökulman Karin kanssa maastoesteiden hyppäämiseen voi lukea Noran blogista.
Kiitos videoista Hanna-kuvaajalle sekä tietysti Noralle videokameran tuomisesta mukaan.
