Tänään oli sitten tuplaratsastus taas tiedossa, ja ensimmäisenä oli vuorossa Verona. Tamman jalat olivat jälleen ihan ok, joten päätin mennä käyntiä ja tarkkailla menoa. Koska käynti sujui pienoista laiskuutta lukuun ottamatta ihan hyvin, päätin jumppailla tammaa hieman.Tehtäviksi otin pohkeenväistöä, myötä- ja vasta-asetuksia sekä etu- ja takapään siirtelyitä. Ajattelin, että jumppa saattaisi vetreyttää tammaa. Oli aika jännä tehdä tehtäviä, kun jostain syystä oma keskittyminen riitti paljon paremmin. Epäilemättä syy oli siinä, että mentiin koko ajan käynnissä. Ei tarvinnut keventää tai jarrutella liian reippaasti menevää ratsua, vaan sai keskittyä apujen antamiseen ja niiden toimimisen seuraamiseen.
Väistöjä tein lävistäjää myöten välillä koko matkan ajan ja välissä väistäen keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle. Väistöt menivät ihan kivasti, kunhan muistin huolehtia ulkopuolesta. Oli jännä huomata, kuinka väistö parani huomattavasti, kun sain hevosta vähän suoremmaksi sen sijaan, että väänsin sen mutkalle väistön suuntaan ja annoin ulkopuolen pullahtaa omille teilleen. Istuntaakin sain paremmaksi, ja Verona palkitsi ne hetket menemällä kohtuullisen vaivatonta väistöä. Reippaampaa olisi toki saanut olla, mutta halusin nyt keskittyä enemmän tekniseen puoleen.
Myötä- ja vasta-asetuksia pyörittelin uralla. Pätkittäin sain tammaa vähän antamaan periksi, välillä se taas piti sinnikkäästi päätään ylhäällä ja sitten taas muutamia kertoja karkasi päänsä kanssa turhan alas. Tällä kertaa sain kuitenkin tehtyä pohkeillakin jotain sen sijaan, että olisin yrittänyt roikkua vain ohjassa. Jotain hyvää siis.
Lopuksi siirtelin vielä taka- ja etupäätä vuorotellen sisemmäs. Takapään siirtäminen onnistui aika mainiosti, mutta etupään siirtäminen ei kovinkaan helposti. Ongelmana oli taas se, että takapään siirtoon osasin käyttää pohjetta, kun taas etupään siirtämiseen ajattelin ohjan riittävän. No, eihän se riittänyt. Pätkittäin sain etupäätäkin sisemmäs, mutta se palautui nopeasti takaisin takapään kanssa samalle uralle. Olisi pitänyt siis ajaa pohkeet paremmin läpi tässäkin.
Puolisen tuntia kestäneen ratsastelun ajan Verona ei tuntunut nyykähtävän mihinkään suuntaan eikä pääkään nyykännyt. Tamman pieni laiskuus mietitytti sen verran, että jätin ravin tekemättä. Loppukäynnit tein maasta käsin ja yritin silmä kovana tarkkailla tamman menoa. En siinäkään huomannut sen kummempaa, mutta niinpä vain oikea etunen oli lämmennyt, kun taas vasen tuntui edelleen normaalilta. Ei muuta kuin kylmäys jälleen ja toivetta siitä, että se olisi vain väliaikaista ja nopeasti ohimenevää.
