Otsikon mukaisia asioita sain kuulla kerta toisen jälkeen, kun päivän toisena ratsastuksena oli Aaltiksen viisipäiväisen koulukurssin ensimmäinen kerta. Ratsunani oli parisen viikko tallille saapunut Alamo II eli Teksu. Vuonna 2003 syntynyt ruuna oli säkäkorkeudeltaan huikeasti noin 175 senttiä ja koulutustasoltaan helppo B-A. Polle on ollut nuorena lupaava estehevonen, mutta päätyi silti kouluratsastajalle. Saa nähdä, millainen esteheppa tuosta kuoriutuu. Kurssilla pääsin myös vihdoin ja viimein tallin ratsastuksenopettajan oppiin, kun aiemmin olen ollut tuuraajien syynättävänä.
Kurssi alkoi perusratsastuksella. Alkukäynneissä yritin tunnustella hevosta enkä päässyt siitä ihan jyvälle. En meinannut sitä edes saada kävelemään normaalisti eteenpäin, vaan se tarjosi ylöspäin suuntautuvaa minikäyntiä. Yritin löysätä ohjaa ja pyytää pohkeella, ottaa tuntumaa ja taas pohkeilla, mutta nämä eivät auttaneet. Raipan napsautuksesta perä harppasi karkuun, joten sekään ei tuottanut oikeaa tulosta. En ehtinyt löytää järkevää käyntiä ennen kuin jo siirryttiin verkkaamaan ravissa.
Alussa nauroin hetken ääneen, sillä Teksun ravi oli melkoista kevennettävää. Tuntui, että käyn hurjasti irti satulasta enkä ehdi käydä edes satulassa ennen uutta kevennystä. Siihen tottuminen keski oman aikansa, mutta hiljalleen aloin pysyä paremmin matkassa. Opettaja ohjeisti pyörittelemään ympyröitä ja voltteja pohkeita läpi hakien. Tässäkin oli vähän haastetta, sillä kun pyysin pohkeella, liirasi polle ulkoa karkuun. Minnekäs ne ulkoavut taas jäivät? Siinäpä mietittävää. Lisäksi opettaja huuteli, että lyhyempää askelta. Olin vähän hämmästynyt, kun minusta hevonen liikkui ihan normaalisti. Tässä vaiheessa Teksu vielä suostui menemään lyhyempää askelta, ja opettajalta tuli maininta, että nyt on hyvännäköistä menoa.
Alkuverkan jälkeen siirryttiin kolmen ratsukon ympyröille. Perusratsastus jatkui pääosin myötäasettamisilla hetken ajan käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi käynnissä, mutta väliin pistettiin myös vasta-asetusta. Teksu ei ollut vaikeimmasta päästä asettaa, mutta sai sen kanssa kyllä tehdä töitä. Opettaja korosti jälleen kaikille, ettei ratsastamisen tulisi olla raskasta, vaan hevosen tulisi tehdä työ. Tämän lisäksi hoksautuksena tuli se, että niillä pohkeillakin tulee ratsastaa eikä voi vain roikkua ohjissa. Tavoitteena oli saada hevonen tasaisesti molemmille ohjille.
Tässä vaiheessa opettajalta alkoi sadella kommenttia siitä, että pohkeeni olisivat saaneet olla taaempana. Yritin parhaani mukaan viedä niitä taakse, mutta niin ne vain lipsahtivat edemmäs. Alkoi turhauttaa, kun selvästi yritin korjata asiaa, mutta jalkani eivät halunneet totella. Olisi pitänyt pyytää opettajalta tarkempia ohjeita, mutta taisin pelätä, ettei sekään auttaisi. Hetkittäin saimme kuitenkin ravissa hyviä hetkiä, ja Teksu vähän rentoutui. Varsinaista pyöreyttä emme saaneet, mutta välillä ratsastaminen ja asetusten tekeminen tuntui vaivattomalta.
Laukassa opettajalta tuli kerta toisen jälkeen toive saada hevosta lyhyemmälle askeleelle sen sijaan, että kauhoo valtavia askeleita. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Teksu tykkäsi tuumia lyhennysyritykseni ravipyynnöksi ja pudotti sille oman mielensä mukaan muutamia kertoja. Tässä vaiheessa alkoi vähän kiukuttaa, jonka nostamalla tarmolla sain hevosen pysymään laukassa. Opettajalta tuli edelleen vaatimusta lyhyemmästä laukasta, johon oli jo pakko vastata, että yritän kyllä ja oikeasti. Muutamia kertoja sain laukkaa vähän lyhyemmäksi, jolloin meno tuntui helpommalta. Myötäasetuksen olisin saanut tehdä tarkemmin, ja vasta-asetus tuntui menevän kohtalaisesti. Laukka oli ihan hyvä istuttava, joten siinä ei tarvinnut hötkyillä.
Sitten olikin loppuravien aika. Opettaja toivoi näkevänsä hevosten venyttävän eteen ja alas. Meillä Teksun kanssa se jäi haaveeksi, sillä polle halusi enemmän kipittää kuin kuunnella minua. Teksusta ei jäänyt paha mieli, sillä kaikin puolin se vaikutti ihan kivalta hevoselta. Minun pidätetapani eivät vain tainneet olla sille yhtään tuttuja, kun tulosta ei tuntunut tulevan. Kääntyminen ja laukassa mukana olo kuitenkin toimivat, joten ajauduin miettimään, millainen tämä nuorena lupaava estehevonen mahtaa tällä hetkellä olla. Ensimmäinen koulukurssin päivä siis ihan kohtalaisena takana, vielä neljä edessä. Toiveena on, että jokaiselta tunnilta jäisi kuitenkin enemmän hyvä kuin paha mieli.
