Keskiviikkona oli vuorossa Veronan ratsastus. Koska tamman jalka tuntui vieläkin arpovan vointiaan, päätin ratsastella kevyemmin hevosen menoa silmällä pitäen ja vähän myös jumpaten. Menin myös valtaosan ajasta käynnissä.
Ensimmäisenä tein viime ratsastuskerralta tuttua hevosen asettamista ja taivuttamista ympyrällä pyöreyden saamiseksi sekä oman istunnan käyttäminen ja rentouttaminen oikeina aikoina. Veronaa ei ollut kauhean helppo saada rentoutumaan saati pyöristymään, vaikka yritin saada jälleen kerran pohkeeni töihin. Tein kuitenkin ympyröillä asetuksia ja taivutteluita sinnikkäästi, ja välillä tamma vähän antoi myöten. Nyt vasta sitten tajusin, että jäin liikaa miettimään sisäpuolen apuja ja ulko-ohjan tuki taisi olla olematon. Tällä kertaa en kuitenkaan roikkunut sisäohjassa, joten jotain hyvää sentään. Oman istunnan kontrollointi oli aika haastavaa. Sillä kun tuntuu olevan oma elämä, johon keskittymiskykyni ei näemmä kykene puuttumaan. Aika paljon sai ajatella nimenomaan sitä istuntaa, että siihen sai jonkinlaisen hyvän muutoksen.
Tämän jälkeen lähdin tekemään pohkeenväistöjä. Verona tuppasi olemaan melkoisen nihkeä, mikä on tältä tammalta vähän outoa. Yleensä sitä joutuu jarruttelemaan paljon enemmän kuin hoputtamaan eteenpäin. Väistöissä keskityin pitämään hevosta kohtuullisen suorana enkä antanut itseni tökkiä hevosen takapäätä johtamaan. Kun tajusin hallita ulkopuolta, pystyin vähän rentoutumaan sisältä. Pätkittäin Verona tarjosikin aika hyviä väistöaskelia, mutta karkasi kyllä tehtävästä, jos oma keskittyminen herpaantui. Olisin kuitenkin kaivannut väistöön vähän enemmän tarmokkuutta, mutta sitä ei ollut nyt matkassa kannuksista huolimatta.
Väistöjen jälkeen kokeilin jumpata erityisesti etupäätä tekemällä takaosakäännöksiä. Nämä menivät lahjakkaasti pieleen. Tamma kyllä kääntyi, mutta niin teki takapääkin turhan isoilla askelluksilla. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen, sillä en keksinyt yhtään, miten olisin saanut takapään pienemmälle askeleelle. Ai miten niin hevosessa on muutakin kuin etuosa? En jaksanut kuitenkaan jäädä harmittelemaan tätä, vaan päätin vielä testailla avotaivutuksia. Peilien todistamana selvisi, että oikealle avot onnistuivat vasempaa paremmin. Oikealle tehtynä avot olivat kohtuullisen vaivattomia, vaikka ihan matkustajaksi ei pystynyt heittäytymään. Parannuksena tässä olisi tietysti ollut hevosen aktiivisempi liikunta. Vasemmalle tehtynä avot olivat aika pulmallisia. Hevosen takaosa tahtoi aina harpata etuosan kanssa uralle, ja sain tarjoilla apuja vaikka miten, että hevonen pysyi edes muutaman askeleen varsinaisessa avotaivutuksessa. Äkkiseltään väittäisin, että vasemmalle menin vääntämään hevosen liian vinkkuralle ja painoni oli tuttuun tapaan liikaa sisäpuolella.
Loppuun päätin testata vielä ravia. Pyörittelin siinä jälleen ympyröitä asetellen ja yritin hakea tammaa pyöreäksi ja rennoksi. Ravissakin meno oli paikoin tahmeaa, ja vaikka tamma ei näyttänyt varovan jalkaansa tai nyökkäävän, ei se silti tuntunut täysin normaalilta. Ravissa hain vielä tammaa vähän pyöristymään ja hetkittäin onnistuinkin. Olisin silti toivonut, että olisin saanut pyöreyttä säilytettyä pidempiä hetkiä. Nyt tamma aina välillä väläytti kivan pätkän, mutta olikin jo seuraavassa hetkessä taas pää ylhäällä. Ilmeisesti pohkeeni olisivat saaneet olla aktiivisempia, jotta liike olisi lähtenyt paremmin takapäästä. Liikutuksen jälkeen tarkistin vielä jalat, jotka tuntuivat ihan normaaleilta. Jospa tahmeus sitten johtui siitä, että kuski ei vain muistanut ratsastaa kunnolla ja antoi periksi liian helposti.
