Ensimmäiset hypyt otettiin eiliseltä tutulle risuesteelle ja uutena sitä seuranneella koivupinolla. Liikkeelle lähdettiin oikeassa kierroksessa ja esteet tultiin kahdesti kerralla. Lähdimme Karin kanssa rauhallisesti liikkeelle, sillä en halunnut sen ampaisevan omille teilleen, kun esteelle piti kaartaa oikealle. Hypyt menivät ihan ok, joskin Kari vähän oikoi ja kiihdytti koivupinoa kohti. Olin itse hypyissä ainakin eilistä paremmin mukana, mutta olisi niissä ollut korjattavaa.
Toisena hyppynä mentiin uutta pöytäestettä ja tuttua rengasestettä. Hevosille näytettiin pöytäeste, jota Kari vähän katseli. Sen seurauksena se pyyhkäisikin kolmesti esteestä ohi, kunnes opettaja komensi ottamaan lähestymisen ravissa ja vahtimaan raipan avustuksella vasenta puolta, jonne Kari oli aiemmat kerrat karannut. Tällä keinolla ruuna saatiin esteestä yli, ja matka saattoi jatkua. Rengaseste ylittyi ihan ok, ja pysyin itsekin tänään matkassa paremmin kuin eilen.
Kolmantena otettiin uusi laatikkoeste, joka tultiin samalla kertaa kahdesti yli. Kaikki hevoset kielsivät esteelle, joka ilmeisesti oli niille vähän epämääräinen möykky. Kari kielsi kahdesti, kunnes se rohkeni ylittää esteen. Toisesta suunnasta se kumartui juuri ennen hyppyä katsomaan vielä pelottavaa estettä, jolloin luulin sen kieltävän. Se kuitenkin lähti hyppyyn, kuski tietenkin myöhässä. Kehuin ruunaa vuolaasti, jottei sille jäisi paha mieli kuskin mokista. Jäin miettimään, että olisikohan tuonkin esteen näyttäminen hevosille etukäteen vähentänyt kieltojen määrää. Kenties. Opettaja kuitenkin neuvoi, että hevosen epäröidessä on kuskin oltava itse mahdollisimman rauhallinen ja liikkumaton. Estettä jännittävää hevosta ei kannata ajaa vielä lujempaan laukkaan, vaan ottaa mieluummin vähän lyhyempi laukka ja olla kannustavana menossa esteestä yli.
Lopuksi otettiin vielä neljän hypyn rata. Ensimmäisenä oli pöytäeste, siitä eiliseltä tutun laukkapätkän jälkeen tukkieste, pieni mäki ylös ja alas, siitä rengasesteelle ja viimeisenä eilisestä tuttu risueste. Pöytäeste päästiin vähän takellellen yli, josta matka jatkui tukille. Opettaja ohjeisti antamaan hevosen laukata nyt rennommin. Sitten Kari huomasi tukin ja lähti kiihdyttämään. Olin sitten herran haltuun -asenteella, josta huolimatta esteestä mentiin yli. Sen jälkeen polle tarjosi pukin, mutta onneksi vastaan tullut pieni mäki sai sen taas hetkeksi kuulolle. Suoran avautuessa rengasestettä kohti sai polle taas virtapiikin. Opettaja huuteli ottamaan pidätteitä ja muutaman onnistuessa käski antamaan hevosen mennä. Vauhti tuntui itsestä kovalta, mutta esteen yli mentiin sujuvasti. Sitten Kari taas ampaisi eivätkä pidätteet tehonneet. Risuesteestä mentiin sitten jarrujen ja kuskin ohjauskyvyttömyyden takia kahdesti oikealta ohi. Sitten sain ottaa ravilähestymisen, jonka Kari muutti liian aikaisin laukaksi. Nyt sain kuitenkin tuntua hevosen kohtalaisesti esteelle, joten yli mentiin. Ja siinä olikin se maastoestekurssi.
Video paljasti, että vauhti oli ihan ok ja pukki olikin iso loikka.
Millaisia johtopäätelmiä tästä voisi vetää? Ainakin sen, että maastoesteet eivät toistaiseksi ole minua varten. Vaikka kuulemma noin 80 sentin tuntumassa olleet esteet itsessään eivät hirvittäneet, oli esteiden välien ratsastaminen minulle liian vaikeaa näin reippaalla hevosella. Tai korjataanpa: liian huonolla jarrutuskyvylläni. Opettaja tuumasi, että osa tehtävistä tuntui jännittävän minua, jolloin homma meni vähän säheltämiseksi. Siksi hän suosittelikin, että jos haluan vielä hypellä maastoesteitä, on peruskurssi parempi ratkaisu. Samaa mieltä olen, mutta ahneus iski tämän kurssin kohdalla. En vain pystynyt luottamaan Kariin kunnolla, että olisin voinut rentoutua. Sen sijaan odotin koko ajan, milloin polle keksii seuraavan hurvittelunsa. Oikeasti nuo ajatukset olisi pitänyt sysätä pois ja keskittyä täysillä ratsastamiseen. Silloin hevonenkin olisi varmasti ollut enemmän kuulolla.
Videoista kiitos Pihla-kuvaajalle!
