Sunnuntaifiiliksissä jätin satulan pois, kun suuntasin Veronan kanssa maneesiin treenailemaan kevyesti. Viime kerralla ilman satulaa meno ei juuri järkyttänyt mieltäni, mutta nyt pelkästään käynnissä rennosti istuminen tuntui hankalalta. Nyt tosin istuin satulahuovan päällä, olisiko se voinut vaikuttaa? Ehkäpä ratsastushousujen paikat ottivat hevosen paljaaseen selkään sitten vähän paremmin kiinni kuin tuo tämänkertainen viritelmäni. Jotenkin oli koko ajan olo, että valun johonkin suuntaan.
Treenailin sitten käynnissä samaa kuviota kuin viime opetustunnilla eli menin avotaivutuksen kaltaisesti pitkän sivun lopussa, valmistelin sillä voltin, pyöräytin sen ja käännyin toisen pitkän sivun keskeltä lyhyelle sivulle, väistätin uudella sisäpohkeella muutaman askeleen ja taas kuvio uudelleen toisin päin. Avon kaltaiset kohdat menivät oikealle vähän paremmin, vasemmalle kaula vain kääntyi, mutta jalat tahtoivat pysyä paikoillaan. Oman painoni liikkuminen minne sattuu tuskin auttoi asiaa.
Sen sijaan muutamat pohkeenväistöaskeleet olivat mukavan helppoja, ja Verona teki ne kevyesti. Tästä jäikin askarruttamaan se, miksi keikkuva istuntani ei pilannut väistöjä, kun se vaikutti niin selvästi avomaisiin kohtiin? Vastaus voisi olla se, että väistöjä on tullut tehtyä sen verran, ettei niissä juuri tarvi arpoa. Avot sen sijaan ovat vielä vähän mystisiä, joten niissä sitten tulee häsellettyä liikaakin.
Seuraavaksi päätin ottaa takaosakäännöksiä ajatuksen kanssa, kun ne viime kerralla Veronan kanssa treenatessa menivät vähän höpöksi. Pysäytin hevosen ja pyysin askel kerrallaan etupäätä liikkumaan ja otin pidätteitä, mikäli takapää yritti lähteä harppomaan samalla. Verona oli mukavasti kuulolla, joten saimme tehtyä aina pätkittäin hyviä askeleita ilman takapään lähtemistä liikaa mukaan. Oli kiva huomata, että jaksoin itse keskittyä antamaan selviä apuja, ja tamma kuunteli yrittäen ymmärtää. Loppuun sitten kokeilin muutamat kerrat hitaasta käynnistä tehdä käännöksiä, mutta niinä hetkinä takapää tahtoi vähän karata omille teilleen. Tästä huolimatta käännökset olivat parempia kuin viimeksi.
Lopuksi sitten vielä ravailin. Annoin Veronan mennä letkeämpää ravia, kun yritin hakea itseäni jotenkin järkevään asentoon. Huomasin jälleen, kuinka harjoitusravissa pusken jalkani todella eteen. Jostain syystä se vähän auttaa pysymään mukana, mutta sitten vähänkään reippaammassa menossa pakka hajoaa siitä huolimatta vai pitäisikö sanoa siitä johtuen. Selästä käsin letkeä ravi tuntui ihan hyvältä, ja välillä Verona jopa koetti tarjota itse reippaampaa menoa. Pyörittelin vielä muutaman ympyrän, kunnes päätin lakata kiusaamasta hevosta hytkymiselläni ja hyppäsin alas.
Pistin hevosen vielä juoksutusliinaan tarkkaillakseni ravia. Tamma ravasi rennon oloisesti, joten tohdin kokeilla parit pätkät laukkaa. Laukka nousi helposti ja näytti rullaavan rennosti. Laukan jälkeen Veronan ravatessa näytti, että tamma vähän nyykähti vasemmalle. Pää ei nyökännyt, mutta omaan silmään näytti silti siltä, että ravi ei vieläkään ole ihan ok. Nyykähdys taisi sitten olla sen verran pieni, etten kyennyt tuntemaan sitä selästä käsin. Loppukävelytyksissä tamma liikkui taas kuin ei mitään, ja jalatkin tuntuivat jälleen kerran normaaleilta. Mystisiä juttuja nuo hevosten jalkavaivat.
