Tänään vähän laiskotti, joten päätin lähteä peltolenkuralle Helvin kanssa. Tamma oli virkkuna etenkin, kun tajusi pääsevänsä muualle kuin maneesille. Kuski puolestaan keskittyi vain pitämään käsiään ja pohkeitaan oikeassa asennossa. Käsien paikka oli kohtuullisen helppo tajuta, tosin vieläkin se vaatii pidemmän ohjan. Pohkeiden paikka sen sijaan on haastava. Syytän vähän satulaakin, se ei tue yhtään jalkojani. Muutenkin kun on ratsastanut neljä vuotta pohje väärässä paikassa, ei oikeaa asentoa ole ihan heti helppoa ottaa omaksi.
Lenkuralla kulutin pollen virtaa menemällä hyvin reipasta ravia kevyemmässä istunnassa. Helvi kulki innokkaasti eteenpäin ja saatiin mukavasti etenevää ravia. Rikkoipa tamma pari kertaa innoissaan laukallekin, kun ei vissiin päässyt ravissa haluamaan nopeutta. Laukassa se puolestaan innostui niin, että jarrut katosivat pariin kertaan hetkeksi. Näiden hetkien jälkeen otin taas kuuntelutreeniä käynnissä, kunnes nostin taas uuden laukan. Tamma muisti niiden jälkeen kuunnella minua laukassakin.
Kesken peltoilun alkoi sataa sen verran, että lähdin maneesille vielä pyörähtämään. Halusin nähdä peilistäkin sen, miten olen saanut itseni aseteltua satulaan ja liikkuuko hevonen takapäästä asti. En vielä kunnolla osaa tuntea istunnallani sitä, milloin hevonen tekee asioita oikein. Maneesilla Helvin reippaus koki pienoisen kolauksen, mutta ei se onneksi ihan patalaiskaksi alkanut. Helvi tarjosi tuttuun tapaan nätisti pyöristettyä kaulaa, mutta viime viikon yksityistunnin ansiosta olen tajunnut sen, että valtaosan ajasta se vain huijaa minua. Se oppi, että lakkaan vaikuttamasta, kun se vain vähän pyöristää kaulaansa, mutta jää edelleen jumittamaan takapäästä. Tällä kertaa tajusin huomautellakin, että kiitti pyöristymisestä, mutta vauhtia sinne takapäähän.
Asetuksissa käteni lähtivät taas karkuteille. Jostain syystä ne eivät vain tajua noina hetkinä pysyä paikoillaan, vaan luulevat olevansa apuna lähtiessään omille teilleen. Sitten taas piti keskittyä pitämään kädet kevyessä kontaktissa vartaloon, jolloin sain asetuksiakin paremmin läpi. Laukassa oli kaikista vaikein pitää kädet paikoillaan. Siinä askellajissa ne haluavat lähteä suoristumaan, joten jatkossa pitää kiinnittää tähän huomiota.
Päivän paras anti tuli ratsastuksen lopussa. Tamma alkoi muistaa, että sillä on myös takaosa, jonka jälkeen se tarjosi todella pehmeää ja venyvää ravia sekä käyntiä. Näytti vieläpä keskittyvän työhönsä kunnolla. Paluumatkalla tallille mietin, että olemme me Helvin kanssa tässä yli 1,5 vuoden aikana kehittyneet ja saaneet hitsattua yhteistyötämme paremmalle mallille. Kyllähän meillä vielä käydään monestikin neuvotteluita, mutta sitten on niitä hetkiä, kun tamma kuuntelee minua, ja minä osaan pyytää asioita niin, että sekin ymmärtää. Kerrassaan hieno tunne ja hieno hevonen.
