Hessu + minä = ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Viikon mittainen ratsastustaukoni päättyi, kun sunnuntai koitti ja arpaonni oli lätkäissyt minulle Hessun. Nätti polle, menee monilla tosi hienosti ja näin, mutta me emme vain osaa tehdä yhteistyötä keskenämme.
Tunnilla treenailtiin siirtymiä mahdollisimman vähän ohjalla vaikuttaen sekä vastataivutusta suoralla käynnissä ja ravissa. Hessu oli tuttuun tapaan hidas hiippailija, joka ei piitannut reipastua. Siirtymät ravista käyntiin menivät ihan kivasti ilman ohjassa roikkumista, mutta käynnistä en saanut takaisin raviin nätisti. Oli pakko turvautua napakampiin apuihin ja vielä raipalla muistuttamiseen.
Yritin alusta asti ratsastaa Hessua kulkemaan oikeinpäin, mutta menestyminen ei ollut kovin hurrattavaa. Opettaja kyllä tuumasi, että kyllä se keskivertoisen hyvin menee, mutta kunhan se vielä työskentelisi selällään, olisivat palaset kohdillaan. Tunnin yritin, mutta ehei.
Vastataivuttaminen tökki pahemman kerran etenkin vasemmassa kierroksessa. Hessu käänsi vain päätään, mutta muutoin jatkoi suorana uraa myöten. Pidäte sisäpuolelle ei mennyt läpi ollenkaan ja turhauduin pahemman kerran. Harmistuin vielä enemmän, kun hevonen sinnikkäästi painoi lähes koko tunnin ohjille.Oikeassa kierroksessa Hessu oli onneksi vähän paremmin ratsastettavissa vastataivutuksessa, mutta ei sekään kovin hyvin mennyt. Jälleen pidätteet eivät menneet läpi, vaan jouduin kerta toisen jälkeen muistuttamaan vahvemmin, että hei, kuuntele. Ja Hessuhan kuunteli, mutta vain jos sille päälle sattui.
Ravissa tehtyjen vastataivutusten jälkeen nostettiin lopulta laukka. Alkulaukat olivat nihkeää menoa, mutta jostain onnistuin kaivamaan esiin vähän reippaammin etenevän hevosen. Pätkittäin sain Hessua pyöristymään kohtuullisen kivasti laukassakin, jolloin se jaksoi itse kantaa päänsä ja sai kuskin vähän paremmalle mielelle.
Yleisfiilis tunnista oli kootusti ja rakentavasti plää. Miksi en osaa ratsastaa tätä hevosta, mitä teen väärin, miten opin oikean tavan ratsastaa oikein? Kyllähän Hessu varmaan vähän paremmin kulki oikeinpäin kuin monilla aikaisemmilla kerroilla, mutta se ei ollut yhtään helppoa saati yhteisymmärryksessä tehtyä. Ehkä jumiudun liikaa vaatimaan sen sijaan, että myötäisin. Se selittäisi sen, miksi hevonen jää puskemaan vastaan. Sekään ei anna periksi, kun minä en anna. Jälleen opettavainen kerta. Ehkäpä sitä parin kuukauden päästä ratsastaisi tätäkin hevosta kuitenkin edes piirun verran paremmin.
