Ensimmäinen talvitunti ja jes, pitkästä aikaa puomeja. Koko kesä on tosiaan mennyt ilman puomi- saati estetunteja, joten olin enemmän kuin iloinen tästä vaihtelusta. Hevosvalintaa vähän mietin, sillä arpaonni oli sattunut edelleen kyllä parhaimman, mutta taidoilleni yhä haastavan herra Hilanterin kohdalle.
Puomien treeniaiheena oli askeleen pidentäminen ja lyhentäminen.Tunti aloiteltiin ratsastamalla pidentämisiä ja lyhentämisiä kaikissa aluksi käynnissä ja ravissa. Hilanterille oli sattunut todella hyvä päivä, sillä se kulki oma-aloitteisesti pätkittäin pyöreänä ja sen sai houkuteltua uudelleen oikeinpäin kohtuullisen helposti. Käynnissä ja ravissa treeni onnistuisi ihan kivasti. Olen aikaisemmin saanut Hilanterin pyöristymään ehkä kaksi kertaa yhden tunnin aikana, joten olin ihan hämmästyksissäni, kun hevonen kulki kivasti pätkittäin itsestään.
Sen jälkeen siirryttiinkin jo ensimmäiseen puomitehtävään. Ensin kolmen puomin suoralle tultiin ravissa, pudotettiin keskellä käyntiin ja taas raviin. Tämä me handlattiin Hiltsun kanssa oikein mukavasti. Mutta kun ensimmäiseen väliin piti saada mahdollisimman monta raviaskelta ja toiseen mahdollisimman vähän, tuli ongelmia. Sain hidastettua kyllä hyvin, mutta sitä nopeutta ei enää löytynytkään. Jäin varmasti jarruttamaan, jolloin hevonen ei pohjeavusta huolimatta tohtinut kauheasti pidentää askeltaan.
Sitten siirryttiinkin laukkaan. Ensimmäiseen väliin piti saada kuusi, toiseen viisi. Joo ei, ei kerta kaikkiaan. Sain mennä monia kierroksia toistensa perään ja tulos tahtoi olla aina viisi ja viisi. Sain juuri ja juuri kaksi suunnilleen onnistunutta kierrosta, muut menivät metsään. Jarruja saati kaasua ei ollut. Jäin jotenkin taas kiinni jarruttamaan enkä ehtinyt muuttua rennoksi ja kannustavaksi ajoissa. No, aina ei voi onnistua.
Toivon kyllä, että saan Hiltsun yhtä hyväntuulisena joskus kouluvääntöön. Oli todella huippua ratsastaa juuri tätä hevosta, kun se kerrankin malttoi kulkea oikeinpäin. Hiltsuhan on tunnettu siitä, että on todella vino ja tykkää kulkea vaikka miten mutkalla. Mutta kun se loksahti paikoilleen, oli se mitä huipuin ratsastettava. Pitäisi vain muistaa ratsastaa senkin jälkeen, kun hevonen on saatu oikeinpäin. Vieläkin tahdon jäädä ihastelemaan onnistumista ja seuraavana hetkenä hevonen onkin taas väärinpäin.
Nyt luvassa olisi sitten peräti kahdeksan päivän ratsastustauko. Mutta ehkä sitä ei Pariisissa ehdi murehtia. :)
