Helvi oli uupuneen oloinen, joten en hennonnut raahata sitä maneesille kouluvääntöön. Lähdimme sitten tallustelemaan maastoon, joka ei tosin ole kovin kehuttava tuolla alueella. Siksipä siellä ei tule käytyä, sillä maisemaa ei pääse vaihtamaan. Aina olisi tahkottava sitä samaa lyhyttä kierrosta, jossa pitää palata omia askeleitaan aina takaisin.
Nyt kävin kuitenkin tutustumassa siihen peltoon ja lähialueen metsätiehen. Helvi virkistyi huomattavasti, kun hoksi, ettei tässä ollakaan menossa maneesille. Maastoreissuilla kivaa on se, että hevosellekin tuntuu riittävän katseltavaa ja ihmeteltävää. Käynnissä koetin ottaa asetuksia ja saada hevosta pyöristymään. Kumma kyllä jotkin kerrat Helvi nappasi pyyntöni ja pyöristyi pätkittäin kivasti.
Ravi- ja laukkapätkät sijoitin pellon keskellä olleelle rinkulalle. Ravissa Helvi ei kuvitellutkaan pyöristyvänsä, sillä olivathan ne pitkät heinänkorret ja kaikki se tila liian ihmeellistä, jotta olisi malttanut ratsastajaa kuunnella. Ensimmäisissä laukoissakin tuntui vähän, että polle saattaa ampaista pienestäkin risahduksesta avaruuteen. Mutta Helvi rauhoittui kuitenkin aika nopeasti. Sitten tohdin vähän keventää istuntaakin, jotta tamma pääsisi käyttämään selkäänsä. Siitähän Helvi ilostui ja pinkoi laukkaa reippaammin selvästi puuhasta nauttien. Parasta oli se, että vaikka meno oli reipasta, pysyi tamma kuitenkin kohtuullisen hyvin kuulolla pidätteille.
Pellon lähellä meni pienempi, päällystämätön tie, josta poikkesi pieni polku metsään. Kävin sielläkin vähän tepastelemassa, mutta reitti loppui lyhyeen, kun se kohtasi kuntopolun. Sinnehän ratsukolla ei ole asiaa, joten taas piti kääntyä takaisin. Pienen mäen myös löysin, joten humpsauttelin sen kertaalleen ylös. Voisikin jatkossa käydä tuolla vähän treenailemassa.
Kotimatkalla polle kulki sitä rennommin, mitä tutumpiin maisemiin se pääsi. Kummallekaan ei tullut juuri hikeä, joten reissu oli sopivan rentouttava molemmille. Mikäpä noita maastoja olisi aurinkoisellä kelillä tahkota, jos reiteissä olisi vain enemmän valinnanvaraa.
