Torstaina kävin korvaamassa väliin jäävän kerran koulutunnilla. Uumoilin ratsuarpajaisten tuloksen aivan oikein: Hessuhan sieltä tuli. Mikäpä siinä. Saisin ainakin ratsastaa eikä matkustelusta olisi juuri puhetta. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja päätreeniaiheena oli pohkeenväistö. Hessu jatkoi tunnille suoraan maastoreissulta, mikä ei sinällään näkynyt ruunan vireystilassa suuntaan tai toiseen.
Teimme pohkeenväistön käynnissä pitkällä sivulla siten, että etuosa pysyi uralla, mutta takaosa väistätettiin uran ulkopuolelle. Väistöissä sain huolehtia Hessun ensin vähän lyhyempään käyntiin, jotta sain takapäänkin mukaan. Samalla sain korjata istuntaani jonkin verran suoremmaksi ja kyljistä jämäkämmäksi, jotta se ei jarruttanut Hessun menoa. Pohkeen lisäksi sain muistutella raipalla, jotta Hessu lähti ottamaan rehellisempiä väistöaskelia. Kun sain Hessun etu- ja takaosan hanskaan sekä oman istuntani kohtuulliseksi, saimme esitettyä muutamia aika kivoja käyntiväistöjä. Niiden aikana Hessu lyheni itse ja ryhdistäytyi, jolloin se oli kevyt ja pyöreähkö edestä. Tässä muodossa takaosakin pysyi mukana paremmin, ja väistöaskeleet tulivat sujuvammin. Tehtävä teki kyllä Hessun kaltaiselle pitkulalle hyvää, tämä pitää muistaa jatkossakin.
Väistöjen ulkopuolella työstimme ravia ja laukkaa niin suoralla uralla kuin ympyröillä. Molemmissa askellajeissa sain yrittää hakea Hessua lyhyeksi ja aktiiviseksi. Ravissa löytyikin muutamia hyviä hetkiä, kun tahti säily eikä Hessu yrittänyt venyä tavarajunaksi. Toki aktiivisuutta ja pontevuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän, mutta olimme kuitenkin vähän jäljillä siitä, miten moisiin voisi päästä. Oikea laukka tuntui tänään hassulta. Ihan kuin Hessu olisi ollut liukumäki, kun se tuntui olevan tavallistakin enemmän etuosansa päällä. Satulassa istuessa tuntui koko ajan, että lähden valumaan hevosen kaulalle. Yritin kyllä nohitella ja ryhdistää Hessua, vaan ilman mainittavaa lopputulosta. Vasen laukka sen sijaan toimi paremmin. Hessu tuntui olevan paremmin tasapainossa, jolloin istuminenkin helpottui. Lisäksi se pysyi paremmin tuntumalla ja tarjosi muutamia tasaisia hetkiä. Toki sitä eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla, mutta vasen laukka oli silti selvästi oikeaa parempi. Siinä pääsi vähän rentoutumaan, kun aivan jokaista askelta ei tarvinnut työstää erikseen.
Loppuraveissa löytyi taas sangen asiallista ravia, jossa Hessu kantoi itseään paremmin. Tahti oli kiva, ja nyt Hessu jopa paikoin liikkui itse. Tällaisen Hessun kanssa olisi kiva päästä aloittamaan tunti, kun nyt siitä pääsee nauttimaan vasta ison työn jälkeen. Vaan olenpa silti iloinen, että saamme Hessun kanssa sentään tässä vaiheessa parempaa menoa. On se enemmän kuin joskus aiemmin, kun en saanut ruunasta askeltakaan kunnolla irti. Kai olen sitten oppinut jotain, mikä on tietysti hyvä juttu. Opettajalle tuumasinkin, että voin mennä Hessulla aina silloin tällöin. Saa nähdä, tulenko katumaan tätä toteamusta. Vaan enpähän päästä itseäni ihan aina helpolla. Hessunkin kanssa voi oppia paljon, kunhan vain huumorintaju ja pinna jaksavat venyä sopivasti.
