Estekurssin toisena päivänä pääsimme treenaamaan niin suoria kuin kaarevia lähestymisiä ja linjoja. Ratsukoita oli edelleen viisi, ja minulla oli luonnollisesti ratsuna Manu. Se jatkoi jälleen suoraan hommia edelliseltä tunnilta. Alkuverryttelyssä hain pohkeitani töihin sekä Manua malttamaan kipittämisen sijaan. Hyviä hetkiä löytyi, mutta meno jäi aavistuksen kiireiseksi.
Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa yksittäisen lävistäjäpystyn. Sain ratsastettua sille hyvän tien sekä ennen että jälkeen, mutta toivottuja laukanvaihtoja esitimme tasan nolla. Muutaman kerran Manu myös tahtoi ajautua esteen juureen, kun en saanut laukkaa rullaamaan. Muutaman kerran taas sain paremmat ponnistuspaikat, mutta laukka jäi silti vaihtumatta. Sen onneksi sai korjattua nopeasti ravin kautta. Yksittäisen esteen jälkeen tulimme vasemmassa laukassa neljän askeleen suoran linjan. Jälleen kerran tulimme ensimmäiselle esteelle muutaman kerran pohjaan. Hyydyin yksinkertaisesti, kun olisi pitänyt tehdä ratkaisu ponnistuspaikan säätämiseksi. Sentään väli meni ihan asiallisesti eikä siinä tarvinnut kummemmin säätää.
Sitten tulimme vasemmassa laukassa toisen yksittäisen lävistäjäpystyn pari kertaa. Jälleen esitimme tasan nolla laukanvaihtoa, mutta jälleen tie oli mukavasti kunnossa. Siihen sentään sain olla tyytyväinen. Lisäsimme tämän lävistäjäpystyn perään vielä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli osa aiemmin hypättyä suoraa linjaa. Tiet olivat taas kerran kunnossa, mutta lävistäjäpystyllä ei ollut puhettakaan laukanvaihdosta. Kaareva tie toiselle pystylle meni sujuvasti viidellä. Lopulta sain sentään sillä tehtyä laukanvaihdon, mistä kiittelin Manua kovasti. Ilmeisesti Manulla meni tovi hoksia, että laukanvaihto oli näppärämpi tehdä toisella esteellä kuin sen jälkeen ravin kautta.
Loppuun viilasimme vielä neljän askeleen suoraa linjaa, mutta nyt oikeassa laukassa. Ajauduimme aluksi edelleen lähelle estettä, kunnes laukka alkoi hiljalleen sujua. Tajusin viimein tohtia ratsastaa pohkeilla ja olla näpläämättä ohjalla ylimääräistä. Samalla ajattelin istuvani enemmän takajalkojen päällä ja vaikuttavani Manuun ajoissa, en jo estelinjalla ollessani. Ilmeisesti jokin näistä auttoi, sillä aloimme päästä linjalla sekä hyvään ponnistuspaikkaan että sujuvaan etenemiseen välissä. Parhaimpina hetkinä sain tulla ensimmäiselle esteelle kaikessa rauhassa ja antaa Manun hoitaa osuutensa. Suora linja sujui helposti ja ongelmitta, ja viimein sain vähän otetta siihen, miltä menon Manun kanssa pitäisi tuntua. Jes! Linjan toinen pysty oli lopulta 80 senttiä, mikä ei Manulla tuntunut missään.
Tunti päättyikin varsin hyviin fiiliksiin. Oli ihana saada vähän juonesta kiinni ja ymmärtää Manun päälle. Jos sen saisi heti alkutunnista ratsastettua tällaiseksi, olisi meno tosi mukavaa. Nyt vain täytyy miettiä, mikä oli ratkaiseva muutos omassa ratsastuksessani ja koettaa jatkossa löytää palikoita samalla tavalla kohdilleen.
