tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kahluumaastossa

Tiistain Tallinmäen tunnilla lähdimme maastoon viiden ratsukon voimin. Oli jotenkin hassua mennä arkena maastoon, mutta mikäpä siinä muuten. Sijoituimme Jetin kanssa letkassa neljänneksi, reippaiden suomenhevosten taakse sekä Kaisan ja Vaken eteen.

Samoilimme tuttua tien ja metsäpolkujen reittiä käynnissä ja ravissa, kunnes tulimme leveälle laukkapätkälle. Hurruuttelimme sen aika maltillisessa laukassa. Jettiä sai jarrutellakin, ettei se mennyt ihan kaverin hännässä kiinni. Se olisi varmaan mieluusti laukannut johtavan ratsukon tuntumassa, mutta pysyi kuitenkin siellä, missä pyysin. Yhden ratsukon ohitimme siivosti ja hyvän välimatkan päästä, jotta Jetti pääsi laukkaamaan vähän sujuvammin.

Laukkapätkän jälkeen saavuimme uittopaikalle. Me Jetin kanssa tyydyimme kahlailemaan pienen tovin sekä lätkimään sen sata paarmaa kimpustamme. Porukan uimamaisterina tunnettu Vake veteli hyvät kierrokset lammessa ja yksi suomenhevosistakin intoutui polskuttelemaan. Niiden menoa oli kiva katsella.

Polskimisen jälkeen suuntasimme reitin toisinpäin kotiin. Laukkapätkässä pääsimme nyt vähän reippaammin etenemään, mutta kaikessa järjestyksessä kuitenkin. Paluumatkalla kävimme vielä kahlaamassa vesipolun läpi. Sen jälkeen käppäilimmekin tallille tietä myöten. Aikaa hurahti päälle 1,5 tuntia, mutta kivaa oli taas kerran. Kesäillan maastot ovat pop.