Lauantaina suuntasin Jetin kanssa ensin seitsemän muun ratsukon kanssa Tallinmäen kevyeen käynti-ravimaastoon, jonka jälkeen väänsin kentällä vielä tovin koulua. Maasto meni mukavasti ja toimi mainiona lämmittelynä kouluvääntöä varten. Ennakkoon olin päättänyt ratsastaa A-merkin kouluohjelman läpi. Lähinnä ohjelman kertaamiseksi kuin tiukan asiallisesti sitä hinkuttaen.
Ennen kouluohjelman läpiratsastusta hurruuttelin vähän ravia ja laukkaa. Jetti ei tainnut olla kovin mielissään joutumisesta maastolenkin jälkeen vielä töihin, vaan tuppasi hyytymään. Sainkin herätellä Jettiä melkoisesti hommiin, kun se vähän haahuili omiaan. Otin muutamia vaihtoja, jotka sujuivat vähän hitaasti, mutta lopulta onnistuen. Lopuksi ratsastin vielä laukkaa reippaammaksi, ja Jetti heräsi hieman, mutta ei ihan kunnolla. Päätin kuitenkin ratsastaa ohjelman läpi, kun Jetti oli kuitenkin edes puoliksi hereillä.
Ohjelman suurin ongelma oli äkäinen kuski, ja heti toisena pulmana tuli haahuileva ratsu. Jetti tosiaan ei ollut ihan kiinnostunut siitä, mitä sille yritin kertoa, mistä pahastuin heti kättelyssä. Niinpä häselsin ohjelman hernepelto nenässäni, kun Jetti kyttäsi toista päätyä ja jäi tuijottelemaan kaukana pellolla mennyttä ratsukkoa. Ratsastapa siinä sitten järkevästi, kun huumorintaju ei ole mukana, vaan pieleen menevät asiat vain tympivät. Kouluohjelman keskeisin ongelma oli puutteellinen eteenpäinpyrkimys. En saanut Jettiä aktiiviseksi, vaan hiippailimme radan läpi. Jäin silti tuuppaamaan ja puskemaan, mikä pahensi menoa entisestään. Jos radasta jotain hyvää pitäisi sanoa, niin ainakin teimme siinä olleet tehtävät. Olin aivan väärällä jalalla ratsastamassa kouluohjelmaa, jolloin siitä ei luonnollisesti hyvää voinut tullakaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa nollaushetki, mutta nyt mentiin kunnolla häseltäen.
Ohjelman jälkeen uusin nopeasti ravista tehdyn pysähdyksen ja siitä tehdyn peruutuksen sekä laukkalävistäjän vasemmassa laukassa. Ne tökkivät ohjelmassa pahiten, joten halusin päättää ratsastuksen kuitenkin vähän parempiin hetkiin. Nyt erikseen tehtyinä kohdat onnistuivat ihan ok. Aiemmin Jetti ei lähtenyt peruuttamaan nätisti, vaan vastusteli, ja laukkalävistäjä meni mutkitellen ja vielä laukanvaihtoon päättyen. Onneksi tajusin korjata nämä asiat, niin kouluväännöstä ja etenkin omasta herneilystä ei jäänyt niin synkkä mieli kuin olisi voinut.
Olipas se taas ratsastus, mutta onneksi maastoreissu oli oikeasti kiva. Sängystä ei saisi nousta väärällä jalalla ja vielä vähemmän sinne satulaan pitäisi moisen kanssa kiivetä. Oli taas opettavaista kantapään kautta huomata, että mikäli minua juilii, niin asiat vain vaikeutuvat. Zen-fiilistä siis enemmän kehiin! Onneksi ehdin ennen harjoituskoulukisoja ratsastaa Jetin ainakin kerran. Silloin saan luvan olla rennommin mielin liikkeillä, niin jospa treenit sujuisivat vähän helpommin.
