Tälle kertaa olin jopa suunnitellut treenikuvioita Veronan varalle, nimittäin avotaivutuksia. Satuin kuitenkin tallille huonoon aikaan, sillä käynnissä oli juuri yhden ratsukon estevalmennus. Muuten pysyin ratsukon jaloista poissa, mutta esteet veivät maneesista melkoisesti tilaa. Alkukäynnit ja -ravit humputtelin vikkelää alta pois. Veronassa oli taas virtaa, ja jarrut tuppasivat olemaan jo tässä vaiheessa hukassa.
Avotaivutuksia jouduin aluksi tekemään ilman peilien apua, mikä tuotti vähän vaikeuksia tajuta, milloin hevonen teki pyydetysti. En pysty vielä istunnalla tuntemaan avotaivutuksia, joten epäilen, että valtaosa yrityksistä oli enemmänkin asetuksia hevosen kulkiessa muuten normaalisti. Lopulta pääsin kurkkimaan menoa peileistäkin. Käynnissä saimme muutamia hyviä hetkiä, kun sain avut kohdilleen. Niinä hetkinä Verona myös pyöristyi mukavasti ja oli kuulolla. Huomasin kuitenkin tekeväni korjauksia liian hätiköiden, jolloin meno oli välissä melkoista mutkittelua. Välillä sössin avut niin epämääräisesti, että hevonen reagoi siirtämällä takaosaansa. Olin ilmeisesti enemmän sulkutaivutusmaailmoissa, kun etupään kontrollointi unohtui aina välillä.
Ravissa homma meni enemmänkin kinasteluksi siitä, kipitetäänkö nyt vai ei. Veronalla oli virtaa, ja se tykkäsi olla kuuntelematta pidätteitäni. Koetin hakea hevosta kuulolle stoppailemalla ja tekemällä peruutuksia, jos se yritti päättää itse menosta. Ilmeisesti tämä harjoitus ei ollut kuuliaisuutta kasvattava, sillä aina liikkeelle päästyään hevonen unohti läksytykseni. Kun sain hevosen tyyrättyä jotenkin avotaivutusta muistuttavaan menoon, malttoi se ravatakin rauhallisemmin. Peilistä tarkasteltuna saimme muutamat askeleet avotaivutusta tehtyä ravissakin, mutta oma pakettini hajoili aina sen verran, ettei sujuvasta menosta ollut toivetta.
Loppuun pyörittelin vielä käyntiympyröitä hakien hevosta rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Tällä kertaa ohjien ja pohkeiden yhteistyö sujui vähän normaalia paremmin, ja pätkittäin sain Veronan myötäämään mukavasti. Miinusta tosin siitä, että meno ei ollut kauhean energistä. Unohdin siis ratsastaa takaa eteen ja keskityin mitä ilmeisimmin miettimään vain sitä etupäätä. Laukkaa ei tosiaan tällä kertaakaan otettu muutamaa ympyrää enempää, sillä homma oli niinäkin kertoina siinä ja siinä, että se lipsahtaisi hevosen päätettäväksi. Hivenen turhauttavaa luovuttaa taas, mutta odottelen sitä valaistumista jarrutustaidon suhteen. Ehkä vielä jokin päivä saan muutamia ahaa-elämyksiä tätä asiaa auttamaan.
