Alkuverkat mentiiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Pera oli aika laiskahko ja tykkäsi myös kiemurrella. Koetin nohittaa hevosta liikkumaan kunnolla, mutta pyyntöni ohitettiin parin reippaamman askeleen jälkeen hitailuun palaamalla. Ympyrät ja voltit oikealle sentään menivät ihan ok, mutta vasemmalle en saanut asetusta läpi eikä sisäpohkeeni toiminut, jolloin Pera puski siitä läpi. Muistin kyllä istuntaongelmani, mutta korjauskeinot siihen olivat vähissä. En saanut väännettyä itseäni oikein, joten rytkötin varmasti kunnolla vasemmalle painaen, mikä taas aiheutti hevoselle ongelmia. Lisäksi olen koko viikon venynyt ja vatkunut laiskuuden kourissa, jolloin oma puhti tahtoi loppua jo alkuverkan aikana.
Radalle päästyämme en sitten muistanut yhtään ottaa opiksi aiemmin harjoitellusta kohdista, vaan toistin samat mokat uudelleen. Pah. Rata aloitettiin siis oikeassa kierroksessa, ykkösesteellä koetettiin saada laukka vasemmaksi, siitä kakkosen ja kolmosen väliin viisi askelta ja sarjan väliin yksi askel. Siitä sitten neloskavaletille ja laukka takaisin oikeaksi. Lopuksi viitosena ollut vesimatollinen minipysty, viisi laukkaa, okserin yli ja rata oli siinä. Korkeuksilla ei pelattu onneksi tällä kertaa, vaan maksimikorkeus taisi olla 60 senttiä. Vesimatto ei onneksi Peraa pelottanut, mutta Hessu-reppanalla oli senkin edestä ongelmia. Sen kuski oli kuitenkin jämäkkänä ja lopputunnista Hessu meni vesiesteen kuin vettä vain. Olipas sanaleikki.
Radan keskeisin ongelma oli se, etten yhtään tajunnut, milloin hevonen laukkasi hyvin, milloin se jarrutteli turhaan ja milloin puolestaan venyi ja oli liian reipas. Välillä sentään kävin hereillä ja yritin vaikuttaa hevoseen, mutta en saanut koko tunnin aikana kunnolla otetta Perasta. Jotenkin tuntui, että pidätteeni olivat liian jämäkkiä ja päästämiseni taas liian löysiä. Tuloksena oli hevonen, joka ei oikeastaan ollut kuulolla, vaan meni vähän oman mielensä mukaan. Ei yhtään hyvä asia. Radalle mahtui huonoja kaarteita, minun jäämistä jälkeen hypyissä ja vieläpä kieltokin, jossa tietenkin rytkähdin kaulalle. Opettaja pisti meidät kertaamaan koko radan uudelleen, ja tällä kertaa sain mentyä esteet 1-4 hyvin, mutta viitoselle tuli huono kaarre, askelia tuli yksi liikaa ja kuutosen jälkeen Pera vielä ampaisi tiukasti oikealle. Saimme vielä kaksi sakkokierrosta esteillä 5 ja 6, joiden välin sain mentyä viidellä askeleella, mutta vasta toisella kerralla vietyä hevosen suunnilleen suorana peilille ja pysäytettyä. Satulassa miten sattuu roikkuen tosin, sillä jostain syystä jään noina hetkinä ilmaan heilumaan.
Tunnista jäi melkoisen kehno fiilis. Vaikka pääsimmekin joitain esteitä ja välejä, kuten piti ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä, mahtui tuntiin liian paljon häseltämistä. Kenties minun pitäisi vääntää hyvä tovi koulua estetunnin aluksi, jotta ensinnäkin itse olen hereillä selässä ja toiseksi saan hevosen kuuntelemaan minua paremmin. Nyt jätin aika paljon Peran päätettäväksi, jolloin se teki omat ratkaisunsa, joista en joka hetki ollut ihan samaa mieltä. Tässä vaiheessa ei pitäisi enää tulla yllätyksenä, että ratsastajankin pitää tehdä siellä selässä töitä. Näemmä kuitenkin osaan unohtaa sen melkoisen tehokkaasti. Hillitty ja hallittu tyyli oli kyllä tällä kertaa niin kaukana menostani, että jos olisin mennyt kisat näin, olisi pistesaldo mennyt nolosti miinuksen puolelle.
Nyt tuntuu siltä, että tarvitsisin paljon toistoja pienillä esteillä siten, että ensin opin sen sujuvan, mutta ei ihan ratatempoisen menon. Kun hanskaisin sen, voisin alkaa opetella asioita uudelleen reippaammassa tahdissa. Yhden tunnin aikana mennään ymmärrettävästi nopeammalla tahdilla, jolloin ongelmat tahtovat minunlaisen kuskin kanssa vain kasaantua vauhdin lisääntyessä sen sijaan, että ne ratkeaisivat. Tänään tuntui hetkittäin siltä, että homma saattaa lähteä kunnolla hanskasta, mikä oli vähän pelottava ajatus. Tällaista ei saisi tulla enää, joten toivottavasti maltan herätä ensi viikon valmennuksessa viimeistään.
