Luvassa on jälleen kerran koulukisojen treenaamiseen liittyvä postaus, kun h-hetki on peräti viikon ja päivän päässä. Tällä kertaa ratsuna oli tosin Verona, mutta treeniaiheet noudattelivat samoja asioita kuin aikaisemminkin. Tehtävinä olivat siis kiemuraura, pysähdykset ja peruutukset sekä askeleen pidennykset.
Aloitin kolmikaarisen kiemurauran käynnissä ja olin ihmeen skarppina tarkkailemassa hevosen menoa ja pyytämässä sitä asetuksiin kunnolla. Verona liikkui mukavasti itse, jolloin ehdin kiinnittää myös huomiotani oman istuntani korjaamiseen. Käynnissä kiemuraura menikin aika kivasti, ja Verona jopa välissä antoi myöten ja kulki hetkiä pyöreämpänä. Hankalammalta puolelta tuntui tuttuun tapaan vasen, jossa yritin vielä enemmän miettiä omaa istuntaani. Käynnissä ajatukseni ja niiden toteuttaminen onnistuivat, mutta ravissa Verona tahtoi mieluusti kipittää turhan reippaasti, jolloin oma keskittyminen rakoili.
Ravissa Veronaa sai pidätellä kiemurauran suoristuskohdissa melkoisesti, sillä muutoin se mielsi ne kohdat kiihdyttämiselle sopiviksi. Lopulta tajusin istahtaa harjoitusraviin, jolloin sain tammaa paremmin kuulolle. Asetukset vasemmalle kuitenkin olivat jälleen kurjempia esityksiä. Koetin ottaa hommaa haltuun tekemällä kohottavia pidätteitä vasemmalla ohjalla samalla, kun yritin aktivoida sisäpohjetta toimimaan. Vasen jalkani oli kuitenkin päättänyt keskittyä olemaan lähinnä koriste-esine, joten jäin turhan paljon ohjan varaan. Lisäksi minun olisi pitänyt jaksaa kiinnittää huomiota vielä enemmän oman istunnan korjaamiseen.
Kiemurauran jälkeen tein ravista pysähdyksen, peruutuksen ja takaisin raviin palaamisen. Veronalle tuotti vaikeuksia malttaa seistä paikallaan. Tuloksena oli se, etten oikein pääsyt rentoutumaan, kun jouduin sen neljän sekunnin ajan vartioimaan, ettei hevonen lähde hiippailemaan eteenpäin. Pidätteet olisi pitänyt siis saada paremmin läpi, jolloin hevonen olisi myös ymmärtänyt seistä paikallaan rennosti. Peruutuspyynnön tamma nappasi ihan hyvin, mutta itse toteutus olikin vähän hitaanpuoleinen. Yleensä sain pyydetty kolme askelta ja neljättä sain jo maanitella. Jäinköhän sitten liikaa vaatimaan, jolloin hevonen puolestaan ei ollut aivan varma, tekikö se peruuttaessaan oikein? Tämä teoria ainakin selittäisi sen, miksi peruuttamiset olivat vähän tihkaita. Peruutuksesta päästiin raviin kohtalaisesti, mutta ainahan sitä tarmokkuutta olisi saanut olla hitusen enemmän.
Seuraavaksi ajattelin treenailla laukkaa keskiympyröillä ja lävistäjillä. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun Veronalla oli pitkästä aikaa reipas kaahotuspäivä. Ensimmäisestä nostosta alkaen tamma painalsi menemään turhan reippaasti eivätkä pidätteet oikein toimineet. Kertaalleen se jopa protestoi pidätteitäni kunnon päänheilutusshow'lla, jolloin arvelin olevan parempi nollata tilanne ennen kuin tamma keksisi kokeilla karistaa kuskinsa matkasta. Rauhoitin tilanteen käynnin kautta ja kokeilin, josko vasen laukka rullaisi rauhallisemmin. Ei valitettavasti. Keskiympyrälläkin tamma keräsi vauhtia, joten aloitin pidäterumban uudelleen ja koetin rauhoitella äänellä. Kun tamma vähän hiljensi ja kuunteli, siirryin kiltisti raviin ja käyntiin. Oma varmuuteni ei riittänyt testaamaan sitä, kuuntelisiko tamma näin reippaana minua vai ei.
Päätin sitten ratsastaa kisoihin tulevan ohjelman muutoin läpi, mutta jättää laukkaosuudet tekemättä. Tällä kertaa olin hieman tarkempi valmistelemaan asiat samoin kuin ratsastamaan kulmatkin vähän paremmalla ajatuksella. Kiemuraura samoin kuin pysähdys, peruutus ja siirtyminen raviin menivät ihan ok. Sen sijaan askeleen pidennykset lävistäjillä olivat enemmänkin kaahotusta kuin hallittua pidentämistä. Verona hoksii vikkelästi, missä kohti saa mennä reippaammin ja hyödyntää sen, ettei kuski ole hereillä. Uralla tehty askeleen pidennys oli hallitumpi, mutta samalla vaatimattomampi. Ravissa tehdyt laukkakohdat menivät muuten hyvin, mutta lävistäjillä sain olla tarkkana, ettei tamma kuvitellut saavansa kipittää taas.
Yleisfiilis suorituksesta jäi pakkasen puolelle. Ratsastukseni oli kaukana rennosta, sillä jouduin jarruttelemaan hevosta monessa kohtaa. Ympyröillä sentään yritin muistaa rentoutua, jolloin Veronakin antoi vähän myöten. Avainsanana taitaisi olla saada hevonen kuuntelemaan alusta asti, jolloin suorituksen aikana ei tarvitsisi alkaa neuvotella siitä, mitä tehdään ja kumman ehdoilla. Nyt menen enemmänkin pätkä kerrallaan näitä asioita samalla käsitellen.
Loppuun pyöritellyillä ympyröillä sain kuitenkin vähän paremman mielen, kun jaksoin skarpata taas hitusen. Pyysin asetuksia tarkemmin, ja jopa sisäpohkeeni toimivat hetkittäin molempiin suuntiin. Tuloksena Verona rentoutui vähän rauhallisempaan raviin ja pyöristyikin aina hetkittäin. Venyttipä tamma vielä lopuksi mukavasti ohjan perässä, jonka jälkeen olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin ja päättää tämän kerran treenailut.
