Maanantain koulutunnilla pääsimme treenaamaan puolipidätteitä. Ratsukoita oli yhteensä neljä, ja ratsukseni sain Tupun.
Lähdimme tekemään puolipidätteitä ensin käynnissä: kerran lyhyen sivun ja kahdesti pitkän sivun aikana. Aloitimme oikeassa kierroksessa. Yritin tehdä puolipidätteet istuntaa unohtamatta, sillä helposti ajaudun vain ottamaan pidätteen ohjalla. Tällöin varsinainen puolipidäte ei toteudu, sillä pelkän ohjasotteen kanssa vain jarrutan hevosta. Tupu oli käynnissä mukavasti kuulolla, ja puolipidätteet menivät aika mukavasti läpi. Aktiivisuus ei kadonnut niissä, vaan Tupu parhaimpina hetkinä ryhdistäytyi ja vähän myös lyheni. Onnistuneen puolipidätteen jälkeen olikin helppo palata tavalliseen käyntiin.
Vaihdoimme kierroksen vasempaan ja aloimme tehdä puolipidätteitä ravissa. Vasemman kierroksen ja ravin hankaluus paljastui heti. Tupu ei malttanut yhtään niin hyvin kuin käynnissä enkä saanut sitä pysymään suorana. Se pääsi valumaan sisälle sekä vähän oikomaan kaarteissa. Lisäsimme tehtävään myös siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Sinällään saimme tehtyä nämä siirtymiset, mutta pyöreys oli niistä kaukana. Saatoin saada Tupun käynnissä parempaan suuntaan, mutta ravissa tamma oli jo pullahtanut pois muodosta. Yritin hahmotella, miten voisin "pidellä" hevosen läpi siirtymisen oikeinpäin, mutta en keksinyt ratkaisua. Veikkaanpa, että puutteellinen pohjeratsastus ja sen heijastuminen Tupun takajalkojen toimintaan oli syypää pulmiin.
Hyödynsimme puolipidätteitä vielä laukannostoissa. Tehtävällä laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ravista käyntiin tehdyn siirtymisen jälkeen. Pitkä sivu laukattiin tavallisesti, jonka jälkeen pyöräytettiin pari pääty-ympyrää. Sen jälkeen siirryttiin raviin, jatkettiin pitkälle sivulle ja tehtiin sen keskelle yksi siirtyminen käyntiin, kunnes tehtävä alkoi uudelleen. Oikeassa kierroksessa elämä oli aika mutkatonta. Tupu nosti laukat käynnistä oikein asiallisesti, ja pääty-ympyrät sujuivat hyvin. Niiden aikana hahmottelimme myös muutamia lyhyempiä askeleita. Ne tuottivat vähän vaivaa, kun Tupu rikkoi niissä välillä raville. Vasemmassa kierroksessa olikin odotetusti hankalampaa. Tupu puski sisälle enkä saanut naputeltua sitä kantamaan itseään sisäpuolelta. Niinpä pääty-ympyröillä reitin säilyttämisen kanssa sai tehdä melkoisesti hommia. Samalla oma istuntani alkoi levitä, ja opettaja muistutteli minua istumaan niin niissä vähän lyhyemmissä kuin pidemmissä askelissa. Tuppasin keikahtamaan etukenoon könöttämään, jos en muistanut pitää itseäni kasassa.
Loppuravissa hurauttelimme vielä koko kenttää muutaman kerran kahdeksikkona. Oikeaan kierrokseen meno oli aika kivaakin, mutta vasempaan ei vieläkään. Selvä puoliero vaivasi yhä. Oikea kierros sujui kuitenkin sen verran kivasti, että siitä jäi hyvä mieli. Totesinkin opettajalle, että voisin mennä Tupulla vain oikeassa kierroksessa. Siinä homma sentään toimii kohtuullisesti. Millähän ilveellä saisin itseni ja sitä kautta myös Tupun toimimaan myös vasemmassa kierroksessa? Siinäpä pohdittavaa.
