Pitkästä aikaa kaipasin maneesia Tallinmäelle, kun suuntasin viikon ensimmäiselle tunnilleni. Lämpöasteita oli mukavat +4, mutta harmaaseen pilvimattoon verhoutunut taivas pudotteli tasaiseen tahtiin tihkusadetta tulemaan. Onneksi tajusin pukea vettä pitävät vaatteet päälle, niin ei se sade loppujen lopuksi menoa häirinnyt. Ratsukseni sain Jetin, ja tunnin pääaiheena oli istunnan syynäys.
Alkuverryttelyssä saimme keventää kahden askeleen ajan ylhäällä pysyen ja istua yhden askeleen alas niin käynnissä kuin ravissa. Tämä sujui aika kivasti, ja muistin itse tarkastella sitä, että ylävartaloni pysyy hyvin paikoillaan ja pohkeeni hevosen kyljissä tuntumalla. Muutamia kertoja tunsin jalkojeni pääsevän heilahtamaan, jolloin paluu satulaan ei sujunutkaan niin helposti. Tämä taas johtui siitä, etten ollutkaan saanut pidettyä pohkeitani tuntumalla, jolloin irrallaan heiluvina ne eivät tarjonneet tukea lainkaan. Muutoin olin aika tyytyväinen menoon ja kuvittelinkin oppineeni taas jotain. Istunnan syynääminen oli kuitenkin vasta aluillaan, joten hihkuin hieman liian aikaisin.
Opettaja tarkasteli ratsastajien istunnan lisäksi pohkeiden paikkaa. Istunnassani sain ohjeeksi ajatella vatsaan vähän ryttyä, jotta en olisi liian takakenossa. Eli sama korjaus kuin yleensä aina, jotta saisin alaselässä majailevan notkon pois. Lisäksi neuvona oli tuoda rintakehää aavistus eteenpäin, kun vatsaa sisälle vetäessä nojasin jälleen vähän taaemmas. Käynnissä asennon korjaaminen onnistui aika hyvin, vaikka itsestä tuntui, että olin etukenossa. Ravissa asento pääsi horjahtamaan hetkittäin, mutta sinnikkäällä yrittämisellä aloin saada pidettyä itseäni oikeinpäin. Jetti oli ihmeen reippaana itsekseen, jolloin sitä ei juuri tarvinnut nohitella liikkumaan. Laukassa sen sijaan oli vaikeinta saada pidettyä ylävartalo oikein ilman, että aloin soutaa liikkeen mukana. Opettaja neuvoi ajattelemaan sinnikkäästi satulaan liimautumista. Yritin ja yritin, mutta tuskallisesti huomasin valuvani vanhaan asentoon tai kenottavani oudosti samalla soutaen. Jetti keksi sitten vielä alkaa taas puskea vasempaan kierrokseen, jolloin keskittymiseni karkaili hevosen hallintaan sen sijaan, että olisin pystynyt keskittymään istuntani parsimiseen. Oikeaan kierrokseen aloin lopulta saada istuntaa vietyä vähän parempaan suuntaan, mutta lopullinen loksahtaminen oikeinpäin jäi saavuttamatta. Hirmuisen hankalaa tuo istuminen!
Pohkeista tuumattiin sen verran, että kääntämällä takareisiä paremmin satulaan kiinni, saa polvet irti puristamasta ja samalla alapohkeen paremmin hevosen kylkeen tuntumalle. Ohje oli tuttu, ja pyrinkin sitä toteuttamaan usein ratsastaessani, mutta joko olen liian jäykkä tai sitten vain käännän jalkojani väärin. Liian usein nimittäin etenkin harjoitusravissa pohkeeni lepattavat menemään kaukana hevosen kyljistä. Käynnissä pohkeet oli taas helppo saada oikein tuntumalle. Harjoitusravissa asiaa sai ajatella paljon keskittyneemmin, mutta sen avulla sainkin hetkittäin jalkani paikoilleen. Laukassa jalkani pysyvät pääsääntöisesti paremmin kiinni kyljissä, mutta tällä kertaa korjatessani samalla istuntaa, huomasin ylävartalon soutamisen aiheuttavan myös sen, että pohkeeni pääsevät hevosen kyljistä irti. Taas oli liian monta palikkaa aseteltavaksi, jolloin aina jokin kohta pääsi repsahtamaan toisen vähän parantuessa.
Lopuksi tulimme vielä lyhkäisesti sulkutaivutuksia toisella pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa. Vasemmassa kierroksessa Jetti ei tahtonut asettua kunnolla, vaan jäi vänkäämään vähän vastaan. Jos sainkin asetusta läpi, yritti Jetti sitten pullahtaa sisältä karkuun. Lopulta sain sisäjalan tolpaksi, jolloin muutamat hetket Jetti huomasi, mitä olimme tekemässä ja kulki aika siivosti. Oikea kierros oli kuitenkin paljon helpompi. Siinä Jetti asettui helposti, ja muutaman kerran loksahti paremmin pyöreäksikin sulkutaivutuksen aikana. Pariin kertaan käynnissä liioittelin poikitusta, mistä opettaja huomauttikin, mutta sen jälkeen osasin tehdä sen huomattavasti maltillisemmin. Sulkutaivutusta vasempaan kierrokseen olisi tehnyt kyllä mieli hinkata oikein ajan kanssa, kun se oli niin karmean hankalaa muka. Opettaja hoksautteli pitämään oma ratsastus rentona ja antamaan Jetin tajuta, mitä halusin. Sorruin siis välillä vähän häseltämään, mikä ei ainakaan edesauttanut Jetin pyyntöjeni tulkkausta. Molempiin suuntiin saimme kuitenkin lopulta sekä käynnissä että ravissa muutamat hyvät hetket ilman, että säädin ylimääräistä, joten saatoin olla tunnin lopputehtävään ihan tyytyväinen. Ainahan sitä parannettavaa silti olisi. Loppuraveissa Jetti lönkytteli rennosti ohjan perässä venyttäen, joten ainakin siinä tehtävässä olimme molemmat kartalla. Siihen olikin hyvä päättää tunti ja suunnata tihkusateesta kotiin.
