Keskiviikon vakiotunnilleni sain Hilanterin. Ilahduin ratsuarpajaisten tuloksesta, jolloin koulutuntikaan ei enää tuntunut niin tylsältä. Myönnän kyllä haaveilleeni puomi-, kavaletti- tai estetunnista etenkin, kun helatorstain estekisat alkavat siintää jo lähellä. Tunnin oikea opettaja oli poissa, joten opettajana oli normaalisti perjantait ja lauantait vetävä opettaja. Tunnin päätehtävinä olivat pohkeenväistö käynnissä sekä laukan työstäminen keskiympyrällä. Ravia mentiin vain alkuverryttelyssä omatoimisesti hetken aikaa samoin kuin loppuverryttelyssä. Muutoin pysyimme koko tunnin samalla kuviolla käyntiä ja laukkaa työstäen.
Käynnissä sain houkuteltua Hilanterin kohtuullisesti aina hetkittäin oikeinpäin, mutta pienoista haparointia oli ilmassa. Hilanteri ei ollut ihan niin reipas kuin joskus, mutta ei onneksi paha tervakaviokaan. Ravissa sain työstää pidempään ennen kuin sain Hilanteria takaisin kuulolle. Aiemmilta kerroilta muistin sen, että keskittymällä kunnolla ulkoapuihin, saisi Hilanteri itsensä helpommin järjestykseen. Oikeassa kierroksessa ravi alkoi sujua ihan mukavasti, mutta vasemmalle kesti vähän pidempään. Sitten muistin hyödyntää välillä vasta-asetusta apuna, jolloin sain Hilanterin pois nojaamasta sisälavalle ja kantamaan itsensä sieltä paremmin. Yritin myös kovasti pitää pohkeet hevosen kyljissä tuntumalla ja avata lonkkia, etten voisi jäädä puristamaan hevosta polvillani. Hilanterin kanssa tästä asiasta saa olla hyvin tarkka, sillä se reagoi pahimmillaan puristavaan ratsastajaan alkamalla jumia hyvin tehokkaasti.
Verryttelyn jälkeen siirryimme päätehtävään. Kuviona oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, mennä hetki suoraan ja sitten mennä pohkeenväistöä käynnissä uralle. Sinne päästyä nostettiin myötälaukka ja työstettiin laukkaa kierroksen tai parin ajan keskiympyrällä, kunnes siirryttiin ravin kautta tai suoraan käyntiin ja aloitettiin tehtävä alusta. Tehtävää tultiin ensin tekemällä pohkeenväistö oikealle ja menemällä keskiympyrällä vasenta laukkaa. Kun sitä oli hinkattu tarpeeksi, vaihdettiin suuntaa eli väistöt tehtiin vasemmalle ja keskiympyrällä työstettiin oikeaa laukkaa. Pohkeenväistöt osoittautuivat meille aika kinkkisiksi. Hilanteri joko ei lähtenyt väistämään kunnolla tai jos otti ristiaskeleita, hyytyi tahti liki kokonaan. Etenkin väistöt oikealle tuntuivat vaikeammilta. Vasemmalle tehtyinä väistöt helpottuivat, mutta vain aavistuksen. Arvelin jo selässä istuessani, että säädän ja puserran liikaa, mutta luulin valaistuvani kaiken sen keskellä ja onnistuvani siten väistöissä paremmin. Niin ei tosin käynyt, vaan menimme väistöt Hilanterin kanssa vähän pitkin hampain. Välillä ymmärsin tehdä mahdollisimman vähän kädellä ja yrittää panostaa istuntaan. Kun sain yhtään tästä ajatuksesta kiinni, otti Hilanteri askeleen tai pari vähän paremmin. Sitten sorruinkin jo tuuppaamaan tai säätämään jotain ylimääräistä, jolloin Hilanteri lakkasi kuuntelemasta ristiriitaisia apujani ja hyytyi. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä nihkeitä väistöaskelia. Koska tehtävää mentiin koko tunti alku- ja loppuverryttelyjen lisäksi, tahdoin hetkittäin jo kyllästyä. Etenkin kun en osannut muuttaa ratsastustani siihen suuntaan, että väistöt olisivat parantuneet.
Laukkatehtävässä ensimmäisenä purtavana pähkinänä oli Hilanterin aktivoiminen liikkumaan. Laukat nousivat kyllä, mutta aktiivisuus ja kunnon askeleen rullaaminen olivat hukassa. Opettaja neuvoi ottamaan raipan ulkokäteen ja pienillä merkeillä tahdittamaan Hilanterin ulkotakajalkaa töihin. Vinkki auttoikin mukavasti, ja kun Hilanteri alkoi lämmetä, ei säännöllistä tahdittamista tarvittu. Molemmissa laukoissa sai olla tarkkana siitä, että Hilanteri kääntyi ulkoavuilla eikä päässyt pullahtamaan siltä puolen ulos. Pullahtamista tapahtui etenkin silloin, kun jäin halailemaan sisäohjaa ihaillen asetusta enkä ratsastanut enää hevosen ulkopuolta. Opettaja muistutti ratsastamaan pohkeilla aktiivisesti, jotta Hilanteri myös säilyttäisi laukan pyörivyyden. Loppujen lopuksi aloin hahmottaa, mistä ja miten Hilanteria piti pyytää, jotta se sai järjesteltyä omat palikkansa kohdilleen ja saattoi pyöristyä tuntumalle pysyen kevyenä, mutta silti takaosalla työskennellen. Paras huomio oli se, että ensin tyydyin siihen, että Hilanteri niksautti kaulansa nätin pyöreäksi. En tajunnut oikeastaan tässä mitään outoa ennen kuin Hilanteri itse vaihtoi ylimääräisen vaihteen päälle ja keveni rehellisesti ilman, että katosi tuntumalta. Niinä hetkinä laukka rullasi ilman hoputusta, Hilanteri pysyi oikeinpäin, ja saatoin itsekin istua paljon rauhallisemmin kyydissä. Kovin pitkiä pätkiä Hilanteri ei jaksanut pitää itseään oikeinpäin, mutta varsin makeita hetkiä se ehti kuitenkin tarjota. Opettajaltakin tuli kehuja siitä, kuinka hienosti Hilanteri paikoin liikkui.
Loppuraveissa Hilanteri päätteli varmaan, että mitä enemmän kipittää, sitä nopeammin aika kuluu. Niinpä se tahtoi vähän viilettää omiaan, jolloin turvauduin ympyröiden apuun. Houkuttelin niiden avulla Hilanteria ensinnäkin rauhoittamaan tahtia ja toiseksi kulkemaan enemmän oikeinpäin. Oikeassa kierroksessa Hilanterin sai kohtuullisesti kulkemaan toivotusti, mutta vasemmalle sain taas työstää enemmän. Ilmeisesti tämä suunta oli sekä minulle että Hilanterille haastavampi. Kentes jäin miettimään siinä liikaa asettamista enkä ratsastanut niin hyvin ulkopohkeella. Sinnikkään yrittämisen tuloksena Hilanteri kuitenkin antoi siihenkin suuntaan vähän periksi, jolloin pääsimme siirtymään yhteisymmärryksessä käyntiin. Oli mukavaa saada työstää laukkaa näin paljon ja kaikeksi onneksi siihen mahtuikin useampia hyviä hetkiä. Opettajakin tuumasi tunnin aikana, että kun Hilanterin saa oikeinpäin, tietää tehneensä selässä asioita paljon oikein. Hilanterihan osaa siis kulkea hyvinkin oikeinpäin, mutta sitä varten ratsastajan on saatava ratsun palikat kohdilleen, jotta se onnistuu. Itse asiassa huomasin vasta nyt, ettei Hilanteri tuntunut tunnin aikana juuri yhtään siltä, että siinä olisi sen sata liikkuvaa osaa. Olen joskus naureskellut sitä, kuinka Hilanteri tuntuu osaavan sojottaa turvalla yhteen, kaulalla toiseen, keskivartalolla kolmanteen ja vieläpä takapäällä neljänteen suuntaan unohtamatta kaikkia muita matkalle mahtuvia mutkia. Ehkäpä tohdin ajatella, että olemme Hilanterin kanssa molemmat taas oppineet vähän enemmän siitä, miten kannattaa liikkua ja miten toivottuun tulokseen päästään.
